Selvisin hengissä Ruotsin-risteilystä -pinssit ovat tätä kirjoittaessa painossa.
Toivottavasti kukaan ei tässä vaiheessa enää kuvittele, että Freebirdistä löytyy oikeasti asiallisia matkavinkkejä :D
Annan teille tasan yhden neuvon: harkitkaa tarkkaan ennen kuin buukkaatte itsenne ja seurueenne risteilyalukselle. Risteilymatkailu on suomalainen kansallisurheilulaji - juuri sitä itseään.
Matkan siistitty versio menee kutakuinkin näin:
Seurue kyllästyy odottamaan 10min myöhässä olevaa matkanjohtajaa ja painuu keskenään laivaan. Ihmispelkoinen matkanjohtaja joutuu setvimään tiensä turakaismassojen seassa yksin putkea pitkin laivan ovelle, jossa vaanii päivän ensimmäinen slaagi: Muumipeikko ja mikähitto se punatukkainen kätyri nyt on, mikkupyy? Syke tasaantuu vasta hytissä, suljettujen ovien takana.
A-luokan merellinen ikkunahytti osoittautuu... no, hytiksi, jossa on ikkuna merelle. Vanhoina hyvinä aikoina tyynynpielukselta löytyi Marianne-karkki, jos en ihan väärin muista? Nyt löytyy juustonaksuja sängyn alta. Ehdin suoltaa ilmoille hätäisen Älä..., kun nuorin rakkauden hetelmä haukkaa aarteen kitusiinsa.
Käytävältä kantautuvasta möykästä ei voi erehtyä: matkaseuralaiset ovat saapuneet alukselle. Seuraa kaoottiset 15 minuuttia jälleennäkemisen riemua, minkä aikana neljä lasta ehtii levittää koko maallisen omaisuutensa hytin lattialle. Anteeksi, meidän hyttimme. Em. herkuille perso nuoriherra käyttää tilannetta hyväkseen ja pistelee ääntä kohti lisää lattialta löytyneitä sattumia.
Seinät alkavat kaatua päälle. Lähdemme siis tsekkaamaan laivan. Tämä on rituaaleista oudoin, koska kaikki yhä pultattuna purkkiin kuten aina ennenkin. Ravaamme joka tapauksessa kieli vyön alla promenaden päästä päähän ja päädymme yökerhoon. Aluksen nytkähtäessä liikkeelle skoolaamme kahden euron kitkerät kuohuvat. Risteily on julistettu virallisesti alkaneeksi!
Illallisaika koittaa. Huulipunan ja geelin nopea lisäys ja siirtyminen a la carte -ravintolan puolelle. In your face, buffetin sikaosasto ja sadan metrin jono! Tästä osuudesta olisi hienoa päästä sivaltamaan yhtä jos toista, mutta pakko myöntää, että ruoka on hintaansa nähden ok-tasoa ja palvelu huomattavan ystävällistä. Hovimestarin ilme ei värähdäkään, kun seurueen vanhin lapsi kumoaa kolpakollisen ranskalaisia perunoita penkkinsä alle. Kiitos dvd:n ja iPadin, saamme mättää lautasille alku- ja jälkiruokaa (kyllä, skippaa pääruoka suosiolla, alkupalabuffet on runsas) lähes häiriöttä kahden tunnin ajan.
Ruokakooman kourissa muisti hämärtyy muutamaksi tunniksi. Jälkeenpäin pukkaa flashbackia mm. lelukaupasta (Äitiinsä tulleet lapset törsäävät 2 minuutissa rahansa), tax freestä (Mitään en aio ostaa, en ainakaan karkkia, sipsiä tai kuohuvaa. Kaikkea ostetaan), leikkihuoneesta (Eeeei se ei ole auki, kato tuolla menee jänis!) ja parfumeriasta (Rouva ei, ette saa lahjaksi 150 euron arvoista meikkipalettia).
Lopulta palaamme kolmen vierekkäisen hytin komboomme - täydellinen ratkaisu seurueelle, jossa ikäjakauma kattaa ihmisen eri vaiheet taaperosta setään. Tässä vaiheessa flamingot liittyvät mukaan ilonpitoon.
Tähän on olemassa hyvä selitys, mutta sitä on tavallaan vaikea selittää. Lääkkeet joka tapauksessa unohtuivat maihin.
Jossain vaiheessa ilta saa odotetun käänteen: herrat ja lapset jäävät hyttivahdeiksi ja rouvat lähtevät kokeilemaan onneaan kymppikerroksen karaåkeen. Esitysten taso on niin mykistävä, että unohdan tyystin ilmoittautua itse jonoon. Tunnelmaa nostattaa erityisesti nipin napin täysi-ikäisten minihameneitokaisten Aikuinen nainen mä oon -tulkinta sekä mies, joka määkyy mikrofoniin tunnistamatonta kappaletta villiintyneen muulin lailla. Meno yökerhon puolella on vähintään yhtä riehakas. Luovutamme puoliltaöin.
God morgon räntäsateinen Tukholma! Saamme heti aamutuimaan esimakua illan buffet-kattauksesta, kun soluttaudumme hullunkiilto silmissä säntäilevien massojen sekaan nakki- ja pekonijonoon. On muuten sairasta vedellä kolme lautasellista lämmintä ruokaa kello 08.30. Aamiaisorgioiden päätteeksi yritän maastoutua yläsänkyyn välikuoleman merkeissä, mutta Tukholma ei odota.
Kiitos viime syksyn startanneiden ruotsintuntien, suollan sujuvaa svenskaa länsinaapurimme kaduilla, metrossa ja kaupoissa. Det är så härligt at vara här! Förstor ingenting! Lahjomme lapset leluilla, ratsaamme kenkäkauppojen alet (3/4 aikuisista tekee hyvät löydöt) ja aiheutamme pahennusta lounasravintolassa valtaamalla puolet paikan pöytäpinta-alasta. Olen yhä ähkyssä aamiaisen jäljiltä ja tilaan vain lounasviinin (syön toki lasten ruuat). Viereisissä pöydissä mainoskatalogin sivuilta repäistyt bisnesmiehet- ja naiset asettelevat somiin jälkiruokakulhoihin polkakaramelleja ja suklaanappeja ja pöyhivät kuohkeita hiuksiaan. Tajuan järkytyksekseni olevani sama turakainen, jota hetki sitten laivalla ylenkatsoin.
Nuutuneet matkaseuralaiset ja vallitseva säätila:
Kolme tuntia kestänyt kulttuurikierros päätyy hikiseen säntäämiseen takaisin laivaan, sillä Suomi-Ruotsi -jääkiekkomatsi on alkamassa! Tunnelma laivan keulapubissa on riehakas; nopealla päättelyllä paikan päällä on nolla ruotsalaista. Kuka on kukkulan kuningas, mitähäh?! Kaksi ja puoli tuntia myöhemmin poistumme vähin äänin takavasemmalle, ei siitä sen enempää...
Lyhyestä muistista on tässä kohtaa iloa: tappio on muisto vain pulahtaessamme laivan "kylpylän" poreileviin vesiin. On mysteeri, mistä halu kylpeä aina tilaisuuden tullen kumpuaa, mutta tässä sitä taas ollaan, Suomen kansan puolialastomat syvät rivit seurana. Tunnelma on tungoksesta huolimatta letkeä, mitä nyt eräs herrasmies ehdottelee pikkutuhmia polskinnan lomassa. No, oma mies. Teoriassa flaksi olisi saattanut kuitenkin käydä.
Uimisen päätteeksi suoritan laittautumisen maailmanennätyksen kymmenessä minuutissa. Buffetin ovella selviää, että olen jälleen huomattavan ylipukeutunut. Myönnetään, pikkumusta menee ehkä hieman yli. Ja nyt sen voi sanoa: ruoka on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta karmivaa. Anteeksi. Syömme tästä huolimatta liikaa, kuten seisovassa pöydässä kuuluu. Maistan imeliä jälkiruokia varmuuden vuoksi kahteen kertaan, mutta ei. Tämä oli viimeinen kerta tätä lajia.
Yletön törsääminen vetää nuoretherrat vakaviksi:
Ylensyönnin ja toisen päivän turnausväsymyksen johdosta tunnelma luisuu loppuillasta hetkittäin hysterian puolelle. Setä muistelee liikuttuneena elämäänsä sota-aikana (Vai oliko se pula-aika? Kultainen 60-luku?). Joku keksii, että laivalla täytyy nauttia klassikkodrinkki Ville Vallaton. Muumipeikkoa ei ole näkynyt sitten Suomen päästä lähdön missään, luojan kiitos. Oma lapsi muistuttaa laivan sisääntulokuvassa kaksipäistä tursasta (huutonauran tovin kuvahyllyn edessä). Heräilen läpi yön heilurimaiseen liikkeeseen aallokon paiskoessa risteilijäämme pitkin ulappaa. Kiitos lapsiperhepainotteisen matkustajakunnan, kukaan ei kuitenkaan ördää yöllä käytävillä.
Kiitos Silja Line, kevätristeily 2014 ja hehkeät matkaseuralaiset! Otetaan taas aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua uusiksi!
(Pahoittelut jäätävästä kuvamateriaalista. Kamera unohtui kassin pohjalle, ja se, mitä löytyy, on pääosin julkaisukelvotonta. Riossa paremmalla onnella.)
Toivottavasti kukaan ei tässä vaiheessa enää kuvittele, että Freebirdistä löytyy oikeasti asiallisia matkavinkkejä :D
Annan teille tasan yhden neuvon: harkitkaa tarkkaan ennen kuin buukkaatte itsenne ja seurueenne risteilyalukselle. Risteilymatkailu on suomalainen kansallisurheilulaji - juuri sitä itseään.
Matkan siistitty versio menee kutakuinkin näin:
Seurue kyllästyy odottamaan 10min myöhässä olevaa matkanjohtajaa ja painuu keskenään laivaan. Ihmispelkoinen matkanjohtaja joutuu setvimään tiensä turakaismassojen seassa yksin putkea pitkin laivan ovelle, jossa vaanii päivän ensimmäinen slaagi: Muumipeikko ja mikähitto se punatukkainen kätyri nyt on, mikkupyy? Syke tasaantuu vasta hytissä, suljettujen ovien takana.
A-luokan merellinen ikkunahytti osoittautuu... no, hytiksi, jossa on ikkuna merelle. Vanhoina hyvinä aikoina tyynynpielukselta löytyi Marianne-karkki, jos en ihan väärin muista? Nyt löytyy juustonaksuja sängyn alta. Ehdin suoltaa ilmoille hätäisen Älä..., kun nuorin rakkauden hetelmä haukkaa aarteen kitusiinsa.
Käytävältä kantautuvasta möykästä ei voi erehtyä: matkaseuralaiset ovat saapuneet alukselle. Seuraa kaoottiset 15 minuuttia jälleennäkemisen riemua, minkä aikana neljä lasta ehtii levittää koko maallisen omaisuutensa hytin lattialle. Anteeksi, meidän hyttimme. Em. herkuille perso nuoriherra käyttää tilannetta hyväkseen ja pistelee ääntä kohti lisää lattialta löytyneitä sattumia.
Seinät alkavat kaatua päälle. Lähdemme siis tsekkaamaan laivan. Tämä on rituaaleista oudoin, koska kaikki yhä pultattuna purkkiin kuten aina ennenkin. Ravaamme joka tapauksessa kieli vyön alla promenaden päästä päähän ja päädymme yökerhoon. Aluksen nytkähtäessä liikkeelle skoolaamme kahden euron kitkerät kuohuvat. Risteily on julistettu virallisesti alkaneeksi!
Illallisaika koittaa. Huulipunan ja geelin nopea lisäys ja siirtyminen a la carte -ravintolan puolelle. In your face, buffetin sikaosasto ja sadan metrin jono! Tästä osuudesta olisi hienoa päästä sivaltamaan yhtä jos toista, mutta pakko myöntää, että ruoka on hintaansa nähden ok-tasoa ja palvelu huomattavan ystävällistä. Hovimestarin ilme ei värähdäkään, kun seurueen vanhin lapsi kumoaa kolpakollisen ranskalaisia perunoita penkkinsä alle. Kiitos dvd:n ja iPadin, saamme mättää lautasille alku- ja jälkiruokaa (kyllä, skippaa pääruoka suosiolla, alkupalabuffet on runsas) lähes häiriöttä kahden tunnin ajan.
Ruokakooman kourissa muisti hämärtyy muutamaksi tunniksi. Jälkeenpäin pukkaa flashbackia mm. lelukaupasta (Äitiinsä tulleet lapset törsäävät 2 minuutissa rahansa), tax freestä (Mitään en aio ostaa, en ainakaan karkkia, sipsiä tai kuohuvaa. Kaikkea ostetaan), leikkihuoneesta (Eeeei se ei ole auki, kato tuolla menee jänis!) ja parfumeriasta (Rouva ei, ette saa lahjaksi 150 euron arvoista meikkipalettia).
Lopulta palaamme kolmen vierekkäisen hytin komboomme - täydellinen ratkaisu seurueelle, jossa ikäjakauma kattaa ihmisen eri vaiheet taaperosta setään. Tässä vaiheessa flamingot liittyvät mukaan ilonpitoon.
Tähän on olemassa hyvä selitys, mutta sitä on tavallaan vaikea selittää. Lääkkeet joka tapauksessa unohtuivat maihin.
Jossain vaiheessa ilta saa odotetun käänteen: herrat ja lapset jäävät hyttivahdeiksi ja rouvat lähtevät kokeilemaan onneaan kymppikerroksen karaåkeen. Esitysten taso on niin mykistävä, että unohdan tyystin ilmoittautua itse jonoon. Tunnelmaa nostattaa erityisesti nipin napin täysi-ikäisten minihameneitokaisten Aikuinen nainen mä oon -tulkinta sekä mies, joka määkyy mikrofoniin tunnistamatonta kappaletta villiintyneen muulin lailla. Meno yökerhon puolella on vähintään yhtä riehakas. Luovutamme puoliltaöin.
God morgon räntäsateinen Tukholma! Saamme heti aamutuimaan esimakua illan buffet-kattauksesta, kun soluttaudumme hullunkiilto silmissä säntäilevien massojen sekaan nakki- ja pekonijonoon. On muuten sairasta vedellä kolme lautasellista lämmintä ruokaa kello 08.30. Aamiaisorgioiden päätteeksi yritän maastoutua yläsänkyyn välikuoleman merkeissä, mutta Tukholma ei odota.
Kiitos viime syksyn startanneiden ruotsintuntien, suollan sujuvaa svenskaa länsinaapurimme kaduilla, metrossa ja kaupoissa. Det är så härligt at vara här! Förstor ingenting! Lahjomme lapset leluilla, ratsaamme kenkäkauppojen alet (3/4 aikuisista tekee hyvät löydöt) ja aiheutamme pahennusta lounasravintolassa valtaamalla puolet paikan pöytäpinta-alasta. Olen yhä ähkyssä aamiaisen jäljiltä ja tilaan vain lounasviinin (syön toki lasten ruuat). Viereisissä pöydissä mainoskatalogin sivuilta repäistyt bisnesmiehet- ja naiset asettelevat somiin jälkiruokakulhoihin polkakaramelleja ja suklaanappeja ja pöyhivät kuohkeita hiuksiaan. Tajuan järkytyksekseni olevani sama turakainen, jota hetki sitten laivalla ylenkatsoin.
Nuutuneet matkaseuralaiset ja vallitseva säätila:
Kolme tuntia kestänyt kulttuurikierros päätyy hikiseen säntäämiseen takaisin laivaan, sillä Suomi-Ruotsi -jääkiekkomatsi on alkamassa! Tunnelma laivan keulapubissa on riehakas; nopealla päättelyllä paikan päällä on nolla ruotsalaista. Kuka on kukkulan kuningas, mitähäh?! Kaksi ja puoli tuntia myöhemmin poistumme vähin äänin takavasemmalle, ei siitä sen enempää...
Lyhyestä muistista on tässä kohtaa iloa: tappio on muisto vain pulahtaessamme laivan "kylpylän" poreileviin vesiin. On mysteeri, mistä halu kylpeä aina tilaisuuden tullen kumpuaa, mutta tässä sitä taas ollaan, Suomen kansan puolialastomat syvät rivit seurana. Tunnelma on tungoksesta huolimatta letkeä, mitä nyt eräs herrasmies ehdottelee pikkutuhmia polskinnan lomassa. No, oma mies. Teoriassa flaksi olisi saattanut kuitenkin käydä.
Uimisen päätteeksi suoritan laittautumisen maailmanennätyksen kymmenessä minuutissa. Buffetin ovella selviää, että olen jälleen huomattavan ylipukeutunut. Myönnetään, pikkumusta menee ehkä hieman yli. Ja nyt sen voi sanoa: ruoka on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta karmivaa. Anteeksi. Syömme tästä huolimatta liikaa, kuten seisovassa pöydässä kuuluu. Maistan imeliä jälkiruokia varmuuden vuoksi kahteen kertaan, mutta ei. Tämä oli viimeinen kerta tätä lajia.
Yletön törsääminen vetää nuoretherrat vakaviksi:
Ylensyönnin ja toisen päivän turnausväsymyksen johdosta tunnelma luisuu loppuillasta hetkittäin hysterian puolelle. Setä muistelee liikuttuneena elämäänsä sota-aikana (Vai oliko se pula-aika? Kultainen 60-luku?). Joku keksii, että laivalla täytyy nauttia klassikkodrinkki Ville Vallaton. Muumipeikkoa ei ole näkynyt sitten Suomen päästä lähdön missään, luojan kiitos. Oma lapsi muistuttaa laivan sisääntulokuvassa kaksipäistä tursasta (huutonauran tovin kuvahyllyn edessä). Heräilen läpi yön heilurimaiseen liikkeeseen aallokon paiskoessa risteilijäämme pitkin ulappaa. Kiitos lapsiperhepainotteisen matkustajakunnan, kukaan ei kuitenkaan ördää yöllä käytävillä.
Kiitos Silja Line, kevätristeily 2014 ja hehkeät matkaseuralaiset! Otetaan taas aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua uusiksi!
(Pahoittelut jäätävästä kuvamateriaalista. Kamera unohtui kassin pohjalle, ja se, mitä löytyy, on pääosin julkaisukelvotonta. Riossa paremmalla onnella.)
Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentoi - ilahdun!