Rio ja turvallisuus

Otetaan taustalle mielialaa nostattava Rio-biisi, kun puheenaihe ei ole tällä kertaa hilpeimmästä päästä  – Play!

Otsikon aihe on mietityttänyt jonkin verran tulevaa Brasilian-matkaa suunnitellessa. On selvää, ettei missään vilkkaassa turistikohteessa kannata ripustaa koko koruarsenaaliaan kaulaan ja löyhytellä seteleitä köyhät kyykkyyn -mentaliteetilla. Kuitenkin kaikki kasaan haalimani fakta puoltaa sitä, että Rio de Janeiro on tietyiltä osin vaarallinen kaupunki. Riski tulla ryöstetyksi, pahimmassa tapauksessa väkivaltaisesti, on eri luokkaa kuin perus-kanarianlomalla.

Riosta tekee omaleimaisen mm. se, että favelat eli slummit sijaitsevat aivan kaupungin keskustan alueella. Eksyminen väärälle kadunpätkälle (puhumattakaan itse favelasta) saattaa koitua kohtalokkaaksi. Ero on parhaimmillaan räikeä, kun viiden tähden hotellin kyljestä alkaa todellinen kurjuus. Pieni perverssi sisälläni haluaisi kurkistaa kulissien taakse ohjatulla favela-kierroksella, mutta järki onneksi haroo vastaan. Kiertue kurjuuden keskelle oppaan johdatuksella (joka maksaa toiminnasta suojelurahaa huumelordeille) on jo ajatuksena niin absurdi, että annetaan olla. Ei hätää, äiti.

Rio-oppaissa ja keskusteluissa kehotetaan välttämään milloin kaupungin keskustaa, milloin laitamia - osaa alueista sekä päivänvalossa että pimeällä. Riskin todellisuutta kuvaa mm. se, että puolet tähän mennessä Casa Sallilandiassa vierailleista on joutunut ryöstetyiksi. Sambakarnevaalien aikaan kaupunki muuttuu todelliseksi pitkäkyntisten karkkikaupaksi, kun matkailijoita pukkaa sisään ovista ja ikkunoista. Toisaalta voisi luulla, että turistimassojen sekaan on myös helpompaa maastoutua.

Rio-otosten puutteessa välikuvituksena pala Thaimaata, jossa päästään sekaisin olleita häämatkalaisia kusetettiin mennen tullen:

En aio heittäytyä hysteeriseksi, mutta taivun tällä kertaa tiettyihin normaalia tiukempiin varotoimiin. Kaikki vähänkin arvokas jää suosiolla kotiin: sormukset, korut, merkkiaurinkolasit ja -laukut. Tykkään pukeutua ja laittautua matkoillakin; mihinkään suuntaan liikahtamaton ”lomaperuukki” on kaveripiirissä jo käsite. Tällä kertaa tarkoitus on downgreidata hammasta purren matkapuvustoa. Kohteen hostini on korostanut moneen kertaan, että kannattaa pyrkiä sulautumaan massaan niin paljon kuin mahdollista. Ainoan poikkeuksen teen kameran suhteen: mukaan lähtee sekä pieni halpisdigikamera että järkkäri. Käytän näitä vuorotellen tilanteen mukaan. Kaulassa kumpaakaan ei kannata joka tapauksessa roikottaa.

 

Muun muassa keskustelupalstoja selatessa vastaan on tullut monta kertaa sama vinkki: kanna aina kaupungilla liikkuessa mukana pientä määrää käteistä mahdollisen ryöstön varalta. Tilanne laukeaa varmimmin, kun on jotain, mitä antaa. Varsinainen käyttöraha/kortti tungetaan jemmaan luokkaa ”sinne minne aurinko ei paista".

 

Paikalliseen elämänmenoon tottunut host suhtautuu ryöstön uhkaan suomalaisittain tyynellä asenteella.

 

Eihän taksikuski ryöstä mua matkalla lentokentältä teille?

Saattaa yrittää!

 

Ai kun kiva :D Onneksi lähes vuorokauden mittaisella lennolla ehtii kumota parit neuvoa-antavat...

 

Reilut kolme viikkoa!!