Texas: food & shopping

Juhannuksen jälkimainingeissa sateessa kärvistellessä on hyvä hetki piinata itseään palaamalla takaisin helteisen Texasin tunnelmiin. New York oli epäilemättä matkan kohokohta, mutta loppupeleissä vain pieni osa sitä. Uskomatonta kyllä, kaikkien reissujen jälkeen lehmäosavaltio näytti jälleen muutaman uuden puolen itsestään!

Omistan erillisen postauksen kahdelle lempiaktiviteetilleni: syömiselle ja rahan törsäämiselle. Nukkuminen tulee hyvänä kolmosena, mutta siihen tällä reissulla ei tuhlattu aikaa.

Syömisen suhteen suunnitelma ennen matkaa oli harvinaisen selkeä: ruokaa pitää saada paljon ja usein. Vastapainoksi pakkasin ensimmäistä kertaa ikinä matkalaukkuun lenkkitossut. Jokaiselta jenkkireissulta on lähtenyt kotiintuomisiksi vähintään neljä lomakiloa, ja nyt yritys oli puolittaa tämä ei niin mukava matkamuisto. Olimme myös fiilistelleet etukäteen erilaisiin ravintoloihin tutustumista.

No miten kävi? Syötävää oli valtavat määrät, kaikki oli tainnuttavan herkullista, ja murkinaa nautittiin eniten härskilandian takapihan grillistä kuten ennenkin. Kun suvusta löytyy itseoppineita mestarikokkeja omasta takaa, vaatimukset ravintolaruokaa kohtaan kasvavat. Emme pystyneet vastustamaan kauppojen lihaa ja kalaa notkuvien hyllyjen houkutusta, ja ilta toisensa jälkeen suunniteltu ravintolakeikka luisui oman talon lihafiestaksi.

Vävy-appi -kokkisodan voittaja ei kenties selviä koskaan, mutta ensimmäiseksi mainittu pisti appiukon polvilteen ainakin oikeaoppisen pizzan sekä pihvin valmistuksessa. Minä seurasin toimitusta illasta toiseen aurinkotuolista käsin ja söin kiitollisena kaiken, mitä eteen kannettiin.

Tässä käydään takapihalla ilmeisen kiivasta neuvonpitoa pihvin oikeasta paistoajasta!

Ja siinä sitä sitten on, suomalaista ruokaperintöä kunnioittaen graavilohileipää sekä kerrassaan herkullista texaslehmää.

Suurin osa ruoka-annoksista jäi tällä kertaa kuvaamatta, kun kamerankäytöstä vastaavalla henkilöllä oli huomattava kiire lapata illan menu kitusiinsa.

Tällä kertaa luistin valtaosasta kauppareissuja, joten syväanalyysia amerikkalaisen ruokakaupan olemuksesta ei ole ehkä pätevää suoltaa ilmoille. Suurta ja mahtavaa kaikki toki on. Kaupan on käsittämättömät määrät sekä eksoottista terveellistä että kuvottavaa sontaa. You name it, they got it. Hinnat ovat yleisesti ottaen hieman Suomea alhaisemmat, mutta ilmaista ruokakassin täyttäminen ei missään nimessä ole.

Myöhäisen aamupalan ja myöhäisen illallisen väliin jäi harmaa alue, jolloin välillä oli huutava nälkä, välillä ei lainkaan. Lapset toki tarvitsevat kaksi kunnon ateriaa päivässä, ja tämä tuottaa haastetta kodin ulkopuolella liikkuessa. Huvipuistoissa, kauppakeskuksissa ja ylipäätään missä tahansa nähtävyyksissä kun on tarjolla lähes järjestään tätä sontaa:

Halpaa, nopeaa ja kuvottavaa. Kun vaihtoehtona oli lähteä kiireellä kaupan kautta kotiin tai saada nopeasti nälkäkiukkutilaa lähestyville lapsille murua rinnan alle, vaihtoehdoksi jäi junkfood. Yritimme säätää ruoan laadun suhteen niin paljon kuin mahdollista. Kauppakeskuksen pikasaastalan kassa ei ollut uskoa korviaan, kun pyysin ateriaan kuuluneen virvoitusjuoman tilalle vettä. Wateria toisteltiin eri aksenteilla moneen kertaan, kunnes epäuskoinen tarjoilija tajusi ojentaa eteeni tuopillisen tuota mystistä, väritöntä nestettä. Ei varmaan tarvitse edes aloittaa aiheesta "miksi ylipaino on Amerikassa vakava ongelma...".

Onneksi ravintolakokemukset eivät jääneet täysin edellä demonstroidun näkymän varaan. Yksi paikallisista lempiravintoloistani on nimeltään Joe's Crab Shack, ja tuohon erilaisista rapuaterioistaan tunnettuun muonituslaitokseen suuntasimme tälläkin reissulla. Joen rapumerta on ketjuravintolaksi tasokas paikka ja bonuksena erittäin kohtuullisesti hinnoiteltu. Fiilis on amerikkalaiseen tyyliin very casual, ja olin luonnollisesti jälleen kirkkaankeltaisessa hameessani ylipukeutunut sortsi-t-paitameren keskellä.

Mies tilasi lempiateriansa, joka ei tämäkään ole sieltä terveellisimmästä päästä, mutta pirun herkullista! Toisin sanoen lautasellinen friteerattuja rapuja ja muita mereneläviä mahtavien dippien kera.

Lapsille suotiin mieluinen valinta lastenlistalta, mutta kummatkin maistelivat reippaasti myös aikuisten lautasilta. Kuvassa näkyy myös tajunnanräjäyttävän herkullisen alkupalan jämät: itsetehtyjä nachos-sipsejä raputahnalla. Valokuvan ottaminen ajoissa ei jälleen käynyt mielessä ko. herkkua kitusiin mättäessä.

Sitten me olimme tietysti noloja turisteja ja räpsimme vielä vähän lisää kuvia möykkäseurueestamme.

Joen rapumerran erikoisuutena on laulava ja tanssiva henkilökunta. Pääsimme jälleen todistamaan ruokailun lomassa tarjoilijoiden vauhdikasta rivitanssiesitystä pöytien välissä. Dinnerien aikana salissa juhlittiin myös kolmet syntymäpäivät henkilökunnan serenadien saattelemana. Tällaista on rento ruokailufiilis parhaimmillaan!

Matkakuvia peratessa löytyi myös todistusaineistoa Mamma Mia -musikaalin jälkeisen muistinmenetyksen ajalta. Todellakin, könysimme Broadwayn poikkikadulle kivan näköisen ravintolaan (nimi ei kylläkään jäänyt mieleen), jossa nautin herkullisen, myös New Yorkissa suositun nyhtöpossusalaatin. Lasittunut katse johtuu musikaalin loppumisen laukaisseesta traumareaktiosta.

Toinen, totaalisen erilainen ravintolakokemus tapahtui viimeisenä lomapäivänä, johon osui sattumalta amerikkalainen isänpäivä. Siitä onkin aikaa, kun olen päässyt onnittelemaan Texas-daddya tuona merkkipäivänä livenä, joten päätimme buukata juhlan kunniaksi pöydän Härskin kehumasta brasilialaisesta Boi na Brazasta.

Kyseessä on samanlainen konsepti, jota pääsin jo testaamaan Rion-matkalla. Toisin sanoen lihaa suoraan vartaasta niin paljon kuin napa vetää. Olimme pantanneet ruokafiestaa varten koko päivän, ja syöminen karkasi odotetusti kaikilta käsistä. Liha oli herkullista ja hävisi alkuperämaalleen korkeintaan eri laatujen määrässä, ei missään nimessä maussa.

Siinä sitä sitten nyt on! All you can eat meat! Sydänliitto suosittelee!

Daddy & daughter ravintolan ulkopuolella ähkykoomassa.

Tässä ravintolassa törmäsin ilmiöön, joka ei ole tullut vielä aiemmilla reissuilla vastaan. Toinen punaviinipullo kaiken lihan ja muun syötävän ohella osoittautui virheliikkeeksi, kun vatsalaukun kertavetoisuus tuli vastaan. Hyvän punaviinin poiskaato on rikosten pahimmasta päästä, mutta tilanne raukesi, kun Härski keksi tiedustella, saako ravintolasta take away -viinin mukaan.

Kyllä sai! TAKE AWAY -VIINI! Tarjoilija napsautti avatun pullon näppärästi kiinni, sujautti paikallisen tavan mukaan pahvipussiin, ja ei kun vinetto kainalossa vyörymään kohti autoa. Nerokasta, kerrassaan nerokasta.

Entä mikä olikaan lopputulema kaiken tämän syömisen päätteeksi? Sitä on toistaiseksi mahdoton sanoa, sillä en ole uskaltanut astua vaa'alle... Housut mahtuvat yhä jalkaan, joten ottakaamme se merkkinä, ettei homma mennyt totaalisen överiksi. Keskityin nauttimaan etupäässä kunnon ruokaa, ja koettelin useamman kerran fysiikkani rajoja lenkkipolulla hillittömässä helteessä.

Rajoja koeteltiin myös Visa-kortin limittien osalta. Historia toisti tälläkin matkalla itseään: missä ostoskeskus, siellä rouva. Sain huijattua perheen Grapevine Mills Outlettiin heti ensimmäisenä lomapäivänä sillä verukkeella, että pojillahan nyt ei ole yhtään mitään päällepantavaa.

Jokainen asiaan vihkiytynyt tietää, mitä lasten kanssa shoppailu on. Raahasin määkyvän jälkikasvun kolmeen kauppaan ja hätäostin sen verran vaatteita, että sain koot selville myöhempiä täsmäiskuja varten. Iloisessa jetlagissa rahanmeno ei paljon omatuntoa polttele!

Peli oli täten avattu, ja koko loppuloman käytinkin kaiken tarmoni itseni ja lompakkoni kyseiseen shoppailutaivaaseen siirtämiseen. New Yorkin surullisenkuuluisa paniikkishoppailu mielessäni vaadin reissun jälkeen itselleni yhden päivän, jolloin saan mennä mälliin tasan niin kauaksi aikaa kuin haluan. Ei puhelinsoittoa, ei tekstiviestejä, ei kotiintuloaikaa.

Six hours later...

Kiitos outletin naurettavan alhaiset hinnat, kiitos Luottokunta ja lomarahat. Sinne meni. Huom. kuvassa murto-osa ostoksista :D Kesken ostoskeskuksen käytäviä kymmenen kassia kädessä huojuessa kauppakeskuksen työntekijä pysäytti holtittoman shoppaajan, repesi nauruun ja tarjosin kupongin ilmaiseen ruoka-ateriaan roskaruokalandiassa. Erinomainen asiakas kannattaa pitää tyytyväisenä haha!

Jatkamme näissä merkeissä seuraavaksi maksullisten huvitusten parissa, joihin upposi vähintään yhtä tuhti tukko dollareita...