"Hyvää huomenta! Lentoaikaa on jäljellä noin 2 tuntia, aamupalatarjoilu alkaa pian!"
Hätkähdän hereille puutunut irtokäsi kainalossa ja räpyttelen silmiäni. Tilanteen hahmottamiseen menee hetki. Olen lentokoneessa, matkalla Singaporeen, ja elämästä on juuri kadonnut varkain 10 tuntia.
Seuraa paniikki! Naistenlehdet on lukematta, vaivalla harkitut lomakirjat korkkaamatta ja eväät syömättä. Entä elokuvat? Tempaisen katalogin hädissäni esiin. Nälkäpelin uusin osa. Ehdin katsoa juuri ja juuri, jos aloitan heti.
Loppulennon ajan mätän onnellisena aamiaista (miten kahvi voi maistua näin hyvältä), jännitän Katnissin kohtaloa ja arvon, kehtaako tähän aikaan tilata kahvin kaveriksi konjakin (ei kehtaa). Elokuvan lopputekstien ilmestyessä ruutuun lentokoneen pyörät kolahtavat Singaporen maaperälle.
Juosten passintarkastusjonoon, matkalaukkuhihnalle ja hallista ulos, jossa hulvaton hostini odottaa Tervetuloa Turakainen -kyltin kanssa. Repeän holtittomaan nauruun. Olen vihdoin Singaporessa, unelmasta on tullut totta!
Täydellisyyttä hipova lomahostaus käynnistyy sillä sekunnilla. T valitsee taksireitin parhaiden maisemien perusteella. Kuuntelen hengästyttävää selostusta ja imen itseeni ensivaikutelmaa. Kaikki on suurta, mahtavaa, korkeaa ja kuumaa.
Taksi saa risteyksessä ohjeet, minne kääntyä, ja tekee juuri kuten ei pitänyt. Tästä minua on varoitettu, ja tämän takia turisti haettiin kentältä (taksikuskien sekoilusta lisää hulvattomia yksityiskohtia myöhemmin).
Astumme sisään valtavan rakennuksen tyylikkääseen aulaan ja hissiin. Kun 25. kerroksen ovet aukeavat, kestää hetki tajuta, että olemme perillä. Ei rappukäytävää, ei väliovia, hissi tuo suoraan residenssin eteiseen.
Hämmentynyttä Turakaista viedään kädestä pitäen pitkin kämppää. Viiden huoneen (plus palvelijanhuone, oi kyllä), viiden vessan, kahden keittiön ja kahden talon julkisivua kiertävän ison terassin myötä pää on yhä enemmän pyörällä. Käteen törkätään lasi kuohuvaa. "Sitten tämä onkin sun huone!"
Kaunis vaaleasävyinen makuuhuone, jossa oma kylpyhuone, seinä yhtä (himmennettyä) ikkunaa. Viikatut valkoiset pyyhkeet, lattialla tohvelit, hyllyt täynnä kosmetiikkaa vapaaseen käyttöön. Ja kyllä, sängystä näkyy kuuluisa Marina Bay Sands -hotelli, kuten luvattiin.
Hillittömin yllätys paljastuu kuitenkin vaatekaapista:
On oikeasti olemassa ihmisiä, jotka majoittavat sinut kotiisi ja googlettavat "miten taitella pyyhkeestä joutsen" hotellitasoisen elämyksen aikaansaamiseksi.
Päässä pyörii kiihtyvään tahtiin. On istuttava alas parvekkeelle huumaavan näköalan ääreen. Tuijotan epätodellista näkymää kuohuva kädessä T:n mättäessä taustalla salmiakkia ja juustonaksuja. Tilanne on totaalisen absurdi, itkettää ja naurattaa samaan aikaan.
Koska aikaa on rajallisesti, Singaporeen tutustuminen alkaa jo samana iltana. Ensimmäinen kosketus maailmankuuluun ruokakaupunkiin tapahtuu rasittuneelle turistille lempeässä meksikolaisessa.
Ilma väreilee kosteana ja kuumana, kun istumme alas valoköynnöksin katettuun ulkoilmaravintolaan. Iloinen puheensorina kantautuu joka puolelta. Taputtelen vaivihkaa otsalle nousevaa hikinoroa, mutta tajuan hyvin nopeasti tilanteen realiteetit. Nihkeänkuuma tropiikki marinoi hien pintaan hetkessä, ja tunne on pysyvä seuralainen seuraavan viikon ajan.
Tarjoilun suhteen valitsen heti alkuun taktiikan, jota noudatan koko loppuloman: "Sinä tilaat, minä syön!" Singapore lunastaa heti kättelyssä lupaukset. Ruoka on erinomaista ja kohtalaisen kallista, juoma erinomaista ja huomattavan kallista.
Anteeksi jo tässä vaiheessa tulevien ruokakuvien taso. Kaikki oli niin herkullista, ettei kuvaamiseen pystynyt panostamaan.
Illallisen päätteeksi teemme pikapyrähdyksen China Towniin. Ostan matkalta kahvin. T sanoo jotain myyjälle, ja kuuma juoma ojennetaan tiskin takaa kahvallisessa, pillillä varustellussa muovipussissa.
Siemailen pillikahviani ja tuijotan mykistyneenä kiinakrääsämerta, joka levittäytyy eteemme koko kapean kujan pituudelta. Syömäpuikkoja, kättään heiluttavia kissoja, pehmoleluja, minilompakkoja ja avaimenperiä, täältä niitä saa! On onni, ettei mukana ole paljoa käteistä. Krääsäpsykoosi pysyy toistaiseksi hallinnassa.
Kun palaamme tornitaloon, olen totaalisen virkeä ja hereillä. T:n mies on saapunut työmatkaltaan kotiin. Hän alkaa sekoittaa ensi töikseen janoisalle turistille oikeaoppista brasilialaisesta cachacasta valmistettua caipirinhaa. Minä pidän tästä kaverista!
Tässä kohtaa työn raatajien on vetäydyttävä yöpuulle. Minä ja cachaha-kannu siirrymme jatkamaan iltaa parvekkeen puolelle. Kekkaloin pystyssä aikaeron laukaisemassa hepulitilassa pitkälle yöhön, päivitän somea ja rakastan koko maailmaa.
Pikkutunneilla on tarjolla vain selfietä.
Uusi päivä koittaa tahmeana. Takana on viitisen tuntia levotonta unta, bonuksena rehellinen kankkunen. Könyän tukka pystyssä olohuoneeseen ja olen saada slaagin. Siivooja on täydessä työn touhussa ja tervehtii iloisesti. T pölähtää paikalle freesissä bisneslookissaan ja ojentaa kupin kahvia. Kestää hetken hahmottaa, mitä tapahtuu.
Työn raatajien poistuttua päivän koitoksiin pakenen suursiivousta uima-altaalle lehdet ja kokikset kourassa. Lomamoodi asettuu kohdilleen viimeistään siinä vaiheessa, kun lintujen sirkutus katoaa äänettömiin sukeltaessani altaan pohjaan. Tämä on minun matkani ja minun hetkeni, kukaan ei vaadi mitään.
Paitsi puhelin, jonka piippaus ilmaisee lounasaikaan selkeät toimintaohjeet: tilaa taksi, poistu rakennuksesta pääovien kautta ja aja paikkaan X. Suin itseni hätäisesti kuntoon ja poistun rakennuksesta juuri sinne puolelle, minne ei pitänyt.
Pienimuotoisen sekoilun päätteeksi kohtaan hostini Singaporen bisneskeskustassa. Kävelemme rannalla sijaisevalle ravintolakadulle ja istahdamme alas hyväksi todettuun italialaiseen. Turistivatsaa säästetään tulisilta elämyksiltä vielä tässä vaiheessa.
Hyvän aterian päätteeksi päivä alkaa näyttää hetkellisesti valoisammalta. Bisnesväki poistuu takaisin toimistoihinsa ja Turakainen törkätään risteilylle.
Seilaamme pitkin Singaporen edustaa pilvisessä mutta huomattavan helteisessä säässä. Aallot keikuttavat venettä, ja yhtäkkiä valokuvista tutut maamerkit ovat edessäni.
Kamera laulaa, paita liimautuu läpimärkään selkään ja ripsiväri siirtyy poskille. Tätä on tropiikki!
Veneretken jälkeen on aika luovia eteenpäin metrolla. Puristan janoisena vesipulloani ja tuijotan varoitustaulua, jossa määritellään hinta kielletylle huikalle. Hetkeä ennen paikallinen työntekijä on opastanut laiturilla kädestä pitäen, miten metroon astutaan oikeaoppisesti sisään. Kuri ja järjestys saavat täällä uuden merkityksen (myöhemmin käy ilmi, että myös valokuvaaminen on metrossa kiellettyä).
Maanalainen sylkee turistin ulos tunnetun ostoskadun Orchard Roadin kohdalla. Astun sisään tärisevin jaloin massiiviseen ostoskeskukseen, joka alkaa suoraan metroporttien ulkopuolelta. Krapula yhdistettynä jetlagiin ja tainnuttavaan kuumuuteen alkavat vaatia veronsa: kirkkaat valot porautuvat verkkokalvoille, päätä särkee, huimaa. Laahustan puolisen tuntia lempikauppojeni ohi, kunnes luovutan. Nyt ei pysty.
Kotimetropysäkiltä maan päälle noustuani tajuan nopeasti, ettei minulla ole aavistustakaan, mikä horisonttiin piirtyvistä tornitaloista on lomakotini. Olen noin 700 metrin päässä kohteesta ja totaalisen eksyksissä. Steppaan sata metriä sivusuuntaan ja toiset sata taakse, kunnes luovutan. Taksi! Onnekseni kumijalka on tässä muuten kalliissa kohteessa edullinen.
Pitkä, raskas ja mahtava päivä päättyy elämäni illalliseen paikallisessa ostoskeskuksessa. Kyllä - ruokaelämyksen näyttämönä toimii toden totta ostoshelvetin ruokamaailma, jossa eteeni kannetaan toinen toistaan huumaavampia makuja: riisiä, thaimaalaista salaattia, nuudelikeittoa, erilaisia kastikkeita ja taivaallisia dumplineja. Pistelen poskeen viimeisiä paloja vielä siinä vaiheessa, kun vatsa meinaa haljeta.
Glorian Ruoka&Viini soitteli, tuletko tuuraamaan kuvauksiin...
Lienee sanomattakin selvää, että fiesta päättyy ruokakoomaan ja aikaiseen nukkumaanmenoon. Kyytimme Malesian paratiisisaarelle on tilattu puoli kahdeksaksi seuraavana aamuna. Bikinit ja aurinkovoiteet on heitetty jälleen kassiin, ja pian matka jatkuu...
Hätkähdän hereille puutunut irtokäsi kainalossa ja räpyttelen silmiäni. Tilanteen hahmottamiseen menee hetki. Olen lentokoneessa, matkalla Singaporeen, ja elämästä on juuri kadonnut varkain 10 tuntia.
Seuraa paniikki! Naistenlehdet on lukematta, vaivalla harkitut lomakirjat korkkaamatta ja eväät syömättä. Entä elokuvat? Tempaisen katalogin hädissäni esiin. Nälkäpelin uusin osa. Ehdin katsoa juuri ja juuri, jos aloitan heti.
Loppulennon ajan mätän onnellisena aamiaista (miten kahvi voi maistua näin hyvältä), jännitän Katnissin kohtaloa ja arvon, kehtaako tähän aikaan tilata kahvin kaveriksi konjakin (ei kehtaa). Elokuvan lopputekstien ilmestyessä ruutuun lentokoneen pyörät kolahtavat Singaporen maaperälle.
Juosten passintarkastusjonoon, matkalaukkuhihnalle ja hallista ulos, jossa hulvaton hostini odottaa Tervetuloa Turakainen -kyltin kanssa. Repeän holtittomaan nauruun. Olen vihdoin Singaporessa, unelmasta on tullut totta!
Täydellisyyttä hipova lomahostaus käynnistyy sillä sekunnilla. T valitsee taksireitin parhaiden maisemien perusteella. Kuuntelen hengästyttävää selostusta ja imen itseeni ensivaikutelmaa. Kaikki on suurta, mahtavaa, korkeaa ja kuumaa.
Taksi saa risteyksessä ohjeet, minne kääntyä, ja tekee juuri kuten ei pitänyt. Tästä minua on varoitettu, ja tämän takia turisti haettiin kentältä (taksikuskien sekoilusta lisää hulvattomia yksityiskohtia myöhemmin).
Astumme sisään valtavan rakennuksen tyylikkääseen aulaan ja hissiin. Kun 25. kerroksen ovet aukeavat, kestää hetki tajuta, että olemme perillä. Ei rappukäytävää, ei väliovia, hissi tuo suoraan residenssin eteiseen.
Hämmentynyttä Turakaista viedään kädestä pitäen pitkin kämppää. Viiden huoneen (plus palvelijanhuone, oi kyllä), viiden vessan, kahden keittiön ja kahden talon julkisivua kiertävän ison terassin myötä pää on yhä enemmän pyörällä. Käteen törkätään lasi kuohuvaa. "Sitten tämä onkin sun huone!"
Kaunis vaaleasävyinen makuuhuone, jossa oma kylpyhuone, seinä yhtä (himmennettyä) ikkunaa. Viikatut valkoiset pyyhkeet, lattialla tohvelit, hyllyt täynnä kosmetiikkaa vapaaseen käyttöön. Ja kyllä, sängystä näkyy kuuluisa Marina Bay Sands -hotelli, kuten luvattiin.
Hillittömin yllätys paljastuu kuitenkin vaatekaapista:
On oikeasti olemassa ihmisiä, jotka majoittavat sinut kotiisi ja googlettavat "miten taitella pyyhkeestä joutsen" hotellitasoisen elämyksen aikaansaamiseksi.
Päässä pyörii kiihtyvään tahtiin. On istuttava alas parvekkeelle huumaavan näköalan ääreen. Tuijotan epätodellista näkymää kuohuva kädessä T:n mättäessä taustalla salmiakkia ja juustonaksuja. Tilanne on totaalisen absurdi, itkettää ja naurattaa samaan aikaan.
Koska aikaa on rajallisesti, Singaporeen tutustuminen alkaa jo samana iltana. Ensimmäinen kosketus maailmankuuluun ruokakaupunkiin tapahtuu rasittuneelle turistille lempeässä meksikolaisessa.
Ilma väreilee kosteana ja kuumana, kun istumme alas valoköynnöksin katettuun ulkoilmaravintolaan. Iloinen puheensorina kantautuu joka puolelta. Taputtelen vaivihkaa otsalle nousevaa hikinoroa, mutta tajuan hyvin nopeasti tilanteen realiteetit. Nihkeänkuuma tropiikki marinoi hien pintaan hetkessä, ja tunne on pysyvä seuralainen seuraavan viikon ajan.
Tarjoilun suhteen valitsen heti alkuun taktiikan, jota noudatan koko loppuloman: "Sinä tilaat, minä syön!" Singapore lunastaa heti kättelyssä lupaukset. Ruoka on erinomaista ja kohtalaisen kallista, juoma erinomaista ja huomattavan kallista.
Anteeksi jo tässä vaiheessa tulevien ruokakuvien taso. Kaikki oli niin herkullista, ettei kuvaamiseen pystynyt panostamaan.
Illallisen päätteeksi teemme pikapyrähdyksen China Towniin. Ostan matkalta kahvin. T sanoo jotain myyjälle, ja kuuma juoma ojennetaan tiskin takaa kahvallisessa, pillillä varustellussa muovipussissa.
Siemailen pillikahviani ja tuijotan mykistyneenä kiinakrääsämerta, joka levittäytyy eteemme koko kapean kujan pituudelta. Syömäpuikkoja, kättään heiluttavia kissoja, pehmoleluja, minilompakkoja ja avaimenperiä, täältä niitä saa! On onni, ettei mukana ole paljoa käteistä. Krääsäpsykoosi pysyy toistaiseksi hallinnassa.
Kun palaamme tornitaloon, olen totaalisen virkeä ja hereillä. T:n mies on saapunut työmatkaltaan kotiin. Hän alkaa sekoittaa ensi töikseen janoisalle turistille oikeaoppista brasilialaisesta cachacasta valmistettua caipirinhaa. Minä pidän tästä kaverista!
Tässä kohtaa työn raatajien on vetäydyttävä yöpuulle. Minä ja cachaha-kannu siirrymme jatkamaan iltaa parvekkeen puolelle. Kekkaloin pystyssä aikaeron laukaisemassa hepulitilassa pitkälle yöhön, päivitän somea ja rakastan koko maailmaa.
Pikkutunneilla on tarjolla vain selfietä.
Uusi päivä koittaa tahmeana. Takana on viitisen tuntia levotonta unta, bonuksena rehellinen kankkunen. Könyän tukka pystyssä olohuoneeseen ja olen saada slaagin. Siivooja on täydessä työn touhussa ja tervehtii iloisesti. T pölähtää paikalle freesissä bisneslookissaan ja ojentaa kupin kahvia. Kestää hetken hahmottaa, mitä tapahtuu.
Työn raatajien poistuttua päivän koitoksiin pakenen suursiivousta uima-altaalle lehdet ja kokikset kourassa. Lomamoodi asettuu kohdilleen viimeistään siinä vaiheessa, kun lintujen sirkutus katoaa äänettömiin sukeltaessani altaan pohjaan. Tämä on minun matkani ja minun hetkeni, kukaan ei vaadi mitään.
Paitsi puhelin, jonka piippaus ilmaisee lounasaikaan selkeät toimintaohjeet: tilaa taksi, poistu rakennuksesta pääovien kautta ja aja paikkaan X. Suin itseni hätäisesti kuntoon ja poistun rakennuksesta juuri sinne puolelle, minne ei pitänyt.
Pienimuotoisen sekoilun päätteeksi kohtaan hostini Singaporen bisneskeskustassa. Kävelemme rannalla sijaisevalle ravintolakadulle ja istahdamme alas hyväksi todettuun italialaiseen. Turistivatsaa säästetään tulisilta elämyksiltä vielä tässä vaiheessa.
Hyvän aterian päätteeksi päivä alkaa näyttää hetkellisesti valoisammalta. Bisnesväki poistuu takaisin toimistoihinsa ja Turakainen törkätään risteilylle.
Seilaamme pitkin Singaporen edustaa pilvisessä mutta huomattavan helteisessä säässä. Aallot keikuttavat venettä, ja yhtäkkiä valokuvista tutut maamerkit ovat edessäni.
Kamera laulaa, paita liimautuu läpimärkään selkään ja ripsiväri siirtyy poskille. Tätä on tropiikki!
Veneretken jälkeen on aika luovia eteenpäin metrolla. Puristan janoisena vesipulloani ja tuijotan varoitustaulua, jossa määritellään hinta kielletylle huikalle. Hetkeä ennen paikallinen työntekijä on opastanut laiturilla kädestä pitäen, miten metroon astutaan oikeaoppisesti sisään. Kuri ja järjestys saavat täällä uuden merkityksen (myöhemmin käy ilmi, että myös valokuvaaminen on metrossa kiellettyä).
Maanalainen sylkee turistin ulos tunnetun ostoskadun Orchard Roadin kohdalla. Astun sisään tärisevin jaloin massiiviseen ostoskeskukseen, joka alkaa suoraan metroporttien ulkopuolelta. Krapula yhdistettynä jetlagiin ja tainnuttavaan kuumuuteen alkavat vaatia veronsa: kirkkaat valot porautuvat verkkokalvoille, päätä särkee, huimaa. Laahustan puolisen tuntia lempikauppojeni ohi, kunnes luovutan. Nyt ei pysty.
Kotimetropysäkiltä maan päälle noustuani tajuan nopeasti, ettei minulla ole aavistustakaan, mikä horisonttiin piirtyvistä tornitaloista on lomakotini. Olen noin 700 metrin päässä kohteesta ja totaalisen eksyksissä. Steppaan sata metriä sivusuuntaan ja toiset sata taakse, kunnes luovutan. Taksi! Onnekseni kumijalka on tässä muuten kalliissa kohteessa edullinen.
Pitkä, raskas ja mahtava päivä päättyy elämäni illalliseen paikallisessa ostoskeskuksessa. Kyllä - ruokaelämyksen näyttämönä toimii toden totta ostoshelvetin ruokamaailma, jossa eteeni kannetaan toinen toistaan huumaavampia makuja: riisiä, thaimaalaista salaattia, nuudelikeittoa, erilaisia kastikkeita ja taivaallisia dumplineja. Pistelen poskeen viimeisiä paloja vielä siinä vaiheessa, kun vatsa meinaa haljeta.
Glorian Ruoka&Viini soitteli, tuletko tuuraamaan kuvauksiin...
Lienee sanomattakin selvää, että fiesta päättyy ruokakoomaan ja aikaiseen nukkumaanmenoon. Kyytimme Malesian paratiisisaarelle on tilattu puoli kahdeksaksi seuraavana aamuna. Bikinit ja aurinkovoiteet on heitetty jälleen kassiin, ja pian matka jatkuu...
Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentoi - ilahdun!