Mikä tekee naisten päivämatkasta Tallinnaan lähes eeppisen? No, esimerkiksi se, että löydät aamulla klo 06.15 puhelimesi chatista paniikinomaisen viestin matkanjohtajalta, joka on neuvonut liian myöhäisen kohtaamisajan laivaterminaaliin. Toki samainen henkilö on edellisenä päivänä muistanut, ettei hänen passinsa ole enää voimassa :D
Näin seuraavana päivänä pienessä kohmelossa matkan antia purkaessa ei voi kuin ihmetellä, että seurueemme pääsi yhtenä kappaleena takaisin Suomen puolelle. Jo matkan suunnitteluvaihe sisälsi tietoisen riskin. Bongasimme ihanan työtoverini kanssa hyvän tarjouksen päivä Tallinnassa -risteilylle ja ostimme noin viiden sekunnin harkinta-ajan päätteeksi reissun yhteiseksi joululahjaksi kummankin esimiesnaisille - varmistamatta etukäteen, sopiiko kyseinen päivä. Viestinnän ammattilaiselta luonnistui salaisuuden ylläpito noin kahden tunnin ajan eli työpäivän loppuun asti. Suunnitelma oli kerta kaikkiaan pakko luikauttaa ilmoille. Ja kyllä: lahja oli mieluinen ja ajankohta täydellinen! <3
Päivää ennen h-hetkeä sähköpostiin kilahti matkanjohtajan yksityiskohtainen selvitys päivän kulusta. Olin vähällä purskauttaa kahvit tietokoneen näppäimistölle. En tiedä (enkä ehkä haluakaan tietää), mitä miesten reissuilla tapahtuu, mutta oma suunnitelmamme oli sanalla sanoen täydellinen.
Kaikella kunnioituksella vuolaalle chattiohjeistukselle, vielä aamulla terminaaliin viilettäessä yritin epätoivoisesti googlettaa, pitikö boarding hoitaa ennen kahdeksaa vai kahdeksasta alkaen. Oli niin tai näin, seurueemme kukin jäsen ylitti itsensä saapumalla hyvissä ajoin paikalle, ja lopulta astelimme laivaan hieman ennen kahdeksaa. Tässä vaiheessa passiton matkanjohtaja huomasi jättäneensä kotiin myös pankkikorttinsa :D
Koska aamiaiseen oli vielä tunti aikaa, parkkeerasimme itsemme yhteen laivan lukuisista ihastuttavista baareista; sopivasti esiintymislavan eteen, jossa käynnistyi kuin tilauksesta yhden miehen aamushow. Jokainen Tallinnaan matkustanut tietää, mitä tilanne vaatii:
Tosiasiassa viihdyimme jo tässä vaiheessa aamiaisbuffetissa merinäköalapöydässämme nauttimassa kuohuvaa. Nopeista liikkeistään tunnettu tarjoiluvastaava ehti naukkia oman lasinsa puolilleen ennen kuvan ottamista. Aamiainen on mielestäni ainoa järkevä tapa tappaa pakolliset kaksi ja puoli tuntia, mitkä lahden ylittämiseen menevät. Pöytä on bilebaaria tai pahimmillaan lattiatasoa huomattavasti mukavampi paikka istua. Erikoismaininta laivan omalle kuohuviinille, jonka hinta-laatusuhde sai jopa tarkimman laadunvalvojan hyväksynnän. Eckerön aamiaisbuffet oli sekin kilpailijaansa runsaampi ja maukkaampi. Kyllä Turakaisen kelpaa!
Tallinna vastaanotti matkustajat pilvisenä mutta sateettomana. Lähdimme kipittämään viipymättä kohti keskustaa, sillä aamupäivän odotetuin ohjelmanumero oli käsillä. Olin varannut kullekin matkaseuralaiselle kauneushoidot aiemmin hyväksi todetusta Tallink City Hotellin Hera-hoitolasta. Juoksimme matkalla läpi muutaman vaatekaupan ja kohtasimme pomo-osaston hotellilla viittä minuuttia ennen hoitojen alkamista - vain kuullaksemme, etten ollut suinkaan buukannut hemmotteluhetkeämme Tallink Cityyn, vaan saman ketjun Spahan. No niinpä tietenkin! :D Onneksi kukin seurueen jäsenistä on monessa liemessä keitetty kylmäpää, eikä pieni muutos suunnitelmaan aiheuttanut paniikkia. Äkkiä varoituspuhelu myöhästymisestä, taksiin, ja nasta laudassa kohti oikeaa hotellia. Olimme minuutin myöhässä, kiitos ja anteeksi!
Puolta tuntia myöhemmin havahduin jalat kuorittuina ja raspattuina kuolavana poskella makuuasennosta. Puhelimen chatti oli jälleen täyttynyt viesteistä. Media-alan moniosaaja luonnollisesti nauttii ja tallentaa hoidot samaan aikaan.
Pahoittelut jälleen kännykkäkuvista, jotka ovat tasoltaan yhtä elähdyttäviä kuin kuudelta nousseen tarjoiluvastaavan hemaiseva habitus. Oma ja kollegani vastaava jalkahoito olivat mahtavat. Kahdella muulla homma ei mennyt alkuun täysin käsikirjoituksen mukaan. Tuota noin, olenkohan väärässä käsittelyssä, oli käynyt jossain vaiheessa mielessä. Myöskään luvattu kynsien geelilakkaus ei alkuun tahtonut millään luonnistua. Itse hoitaja oli kiukkuinen hänkin. Ei voinut kuin nauraa - kaikki menee edelleen käteen, check :D
Pomojen nauttiessa pidemmistä ja huomattavan epämääräisistä käsittelyistään kipitimme kollegani kanssa vauvanpyllyn pehmoisilla jaloillamme Viru-keskukseen tekemään tuhoja. Vajaassa tunnissa ehdimme sovitella läpi kokoelman alehintaisia lutkasaappaita (juu ei tullut kauppoja), tyhjentää huimassa alessa paistatelleen Zaran (löysin puoleen hintaan housut, joita olin kuolannut pitkään) sekä kirsikkana törsäyskakun päälle kohtasin elämäni ensimmäisen hatun, joka oli täydellisen sopiva - itse asiassa jopa hieman liian suuri..! Vain toinen isopäinen voi ymmärtää, mitä tämä merkitsee. Kiikutin alennushintaisen (!) uuden päähineeni kyyneleitä nieleskellen Massimo Dutin kassalle. Elämä on uskomatonta. Maailma on valmis. En riisu kotsaa koskaan (minkä mies sai illemmalla "riemukseen" huomata...)
"Missä olet? Mikä kestää?" Juu täällä sovarissa vaan vaatteita kokeilen...
Seurueemme kasvettua jälleen nelihenkiseksi kohtasimme psykedeelishenkisessä Manna La Roosa -baarissa neuvoa-antavien merkeissä. Skumpanhuuruisella päivämatkalla optimaalisen olotilan ylläpito on vaativaa, millintarkkaa työtä. Älkää kokeilko tätä kevein perustein, lapset.
Varhaiseksi päivällispaikaksi oli valikoitunut vanha kunnon Rataskaevu 16, joka oli vieras puolelle osallistujista. En voi muuta kuin lämpimästi suositella paikkaa. Ruoka on edullista ja hyvää, miljöö kaunis, ja palvelu - aina ylitsevuotavan ystävällistä. Tarjoilija onnistui valikoimaan sekalaisen menun tueksi täydellisen punaviinin, joka toimi kaikkien ruokalajien kanssa. Teimme myös tuttavuutta virolaisen ginin, öh, useamman virolaisen ginin, kanssa. Hyvin maistuivat myös nahkiaiset, lampaat, portobellosienet ja muut herkut.
Paikan mieltä lämmittävä erikoisuus on viestilappu, jonka henkilökunta sujauttaa jälkiruokakahvikupin alle. Toki vakuuttelet itsellesi olevasi ainoa, joka kyseisen kohteliaisuuden saa.
Ripeästä palvelusta huolimatta illallisella vierähti huomaamatta kaksi ja puoli tuntia. Havahduimme kesken kahvin siemailun aikatauluun. Paluukyyti lähti jo kello 18.45, ja aika oli rientänyt odotettua nopeammin. Nyt muuten tulee kiire! Koska taksin saapuminen olisi kestänyt yli 10 minuuttia, lähdimme hölkkäämään kohti terminaalia jalkaisin. "Mitä jos mennään vähän toisenlaista reittiä navigaattorin ohjaamana?", kuuluivat viimeiset sanat oudolta sivukujalta ennen nettiyhteyden katkeamista. Kyllä se tähän suuntaan oli, vakuutteli henkilö, joka ei nauttinut matkanjohtajan statuksesta. Katu oli liukas. Lunta alkoi sataa. Juomavastaavan pahin pelko siitä, ettei aikaa jää Superalkoon, toteutui.
Niin kiire ei kuitenkaan koskaan ole, ettei ehdi napata kuvaa joulukuusesta!
Orastava paniikki laukesi, kun terminaali putkahti yhtäkkiä esiin muurien takaa. Homma on niin hallussa, terminaalin huijaushintaiseen viinamyymäläänkin ehtii!
Paluumatkalla tarjoiluvastaava jatkoi nesteyttämistoimia tutulla laivan kuohuvalla muun seurueen upgreidatessa tarjoilun euroa hintavampaan proseccoon. Laatujuomaa tai ei, tältä se näytti! Kuvan oikean laitimmaisen kasvoturvotus on optinen harha.
Kotimatka sujui kuplivan ohella päräyttävän rokkikokoonpanon tahdissa laivan keinuessa lempeästi taustalla. Keskustelun taso oli tässä kohtaa huomattavan lennokasta (on luojan lykky, että musiikki on näissä paikoissa yleensä hieman liian kovalla). Tarjoiluvastaavan kestävyys ei riittänyt tällä kertaa kaupunkijatkoille, mutta yhtä kaikki, matka oli sanalla sanoen täydellinen.
Kiitos aina toimiva Tallinna, kiitos ennen kaikkea ihanat naiset <3
Päivä toimi osaltani virallisena lähtölaukauksena uskomattomalle matkustusvuodelle 2017. Visa on ollut viime aikoina heikossa hapessa ja tarjousjauheliha on tullut tutuksi. Yksi asia on nimittäin johtanut toiseen, eikä junaa lopulta enää voinut pysäyttää. Täten on vahvistunut, että vietän hiihtolomaa jo perinteisellä Tahkolla, vastaanotan kevään Lontoossa, autan siirtämään naapurin rouvan uudelle vuosikymmenelle Amsterdamissa, juhlistan juhannusta ja samalla kesälomaa pitkin poikin Kroatiaa ja vasta järjestettynä huipennuksena näytän pitkää kieltä Suomen syksylle Alicantessa. Vuodesta tulee HUIKEA.
Näin seuraavana päivänä pienessä kohmelossa matkan antia purkaessa ei voi kuin ihmetellä, että seurueemme pääsi yhtenä kappaleena takaisin Suomen puolelle. Jo matkan suunnitteluvaihe sisälsi tietoisen riskin. Bongasimme ihanan työtoverini kanssa hyvän tarjouksen päivä Tallinnassa -risteilylle ja ostimme noin viiden sekunnin harkinta-ajan päätteeksi reissun yhteiseksi joululahjaksi kummankin esimiesnaisille - varmistamatta etukäteen, sopiiko kyseinen päivä. Viestinnän ammattilaiselta luonnistui salaisuuden ylläpito noin kahden tunnin ajan eli työpäivän loppuun asti. Suunnitelma oli kerta kaikkiaan pakko luikauttaa ilmoille. Ja kyllä: lahja oli mieluinen ja ajankohta täydellinen! <3
Päivää ennen h-hetkeä sähköpostiin kilahti matkanjohtajan yksityiskohtainen selvitys päivän kulusta. Olin vähällä purskauttaa kahvit tietokoneen näppäimistölle. En tiedä (enkä ehkä haluakaan tietää), mitä miesten reissuilla tapahtuu, mutta oma suunnitelmamme oli sanalla sanoen täydellinen.
Kaikella kunnioituksella vuolaalle chattiohjeistukselle, vielä aamulla terminaaliin viilettäessä yritin epätoivoisesti googlettaa, pitikö boarding hoitaa ennen kahdeksaa vai kahdeksasta alkaen. Oli niin tai näin, seurueemme kukin jäsen ylitti itsensä saapumalla hyvissä ajoin paikalle, ja lopulta astelimme laivaan hieman ennen kahdeksaa. Tässä vaiheessa passiton matkanjohtaja huomasi jättäneensä kotiin myös pankkikorttinsa :D
Koska aamiaiseen oli vielä tunti aikaa, parkkeerasimme itsemme yhteen laivan lukuisista ihastuttavista baareista; sopivasti esiintymislavan eteen, jossa käynnistyi kuin tilauksesta yhden miehen aamushow. Jokainen Tallinnaan matkustanut tietää, mitä tilanne vaatii:
Tosiasiassa viihdyimme jo tässä vaiheessa aamiaisbuffetissa merinäköalapöydässämme nauttimassa kuohuvaa. Nopeista liikkeistään tunnettu tarjoiluvastaava ehti naukkia oman lasinsa puolilleen ennen kuvan ottamista. Aamiainen on mielestäni ainoa järkevä tapa tappaa pakolliset kaksi ja puoli tuntia, mitkä lahden ylittämiseen menevät. Pöytä on bilebaaria tai pahimmillaan lattiatasoa huomattavasti mukavampi paikka istua. Erikoismaininta laivan omalle kuohuviinille, jonka hinta-laatusuhde sai jopa tarkimman laadunvalvojan hyväksynnän. Eckerön aamiaisbuffet oli sekin kilpailijaansa runsaampi ja maukkaampi. Kyllä Turakaisen kelpaa!
Tallinna vastaanotti matkustajat pilvisenä mutta sateettomana. Lähdimme kipittämään viipymättä kohti keskustaa, sillä aamupäivän odotetuin ohjelmanumero oli käsillä. Olin varannut kullekin matkaseuralaiselle kauneushoidot aiemmin hyväksi todetusta Tallink City Hotellin Hera-hoitolasta. Juoksimme matkalla läpi muutaman vaatekaupan ja kohtasimme pomo-osaston hotellilla viittä minuuttia ennen hoitojen alkamista - vain kuullaksemme, etten ollut suinkaan buukannut hemmotteluhetkeämme Tallink Cityyn, vaan saman ketjun Spahan. No niinpä tietenkin! :D Onneksi kukin seurueen jäsenistä on monessa liemessä keitetty kylmäpää, eikä pieni muutos suunnitelmaan aiheuttanut paniikkia. Äkkiä varoituspuhelu myöhästymisestä, taksiin, ja nasta laudassa kohti oikeaa hotellia. Olimme minuutin myöhässä, kiitos ja anteeksi!
Puolta tuntia myöhemmin havahduin jalat kuorittuina ja raspattuina kuolavana poskella makuuasennosta. Puhelimen chatti oli jälleen täyttynyt viesteistä. Media-alan moniosaaja luonnollisesti nauttii ja tallentaa hoidot samaan aikaan.
Pahoittelut jälleen kännykkäkuvista, jotka ovat tasoltaan yhtä elähdyttäviä kuin kuudelta nousseen tarjoiluvastaavan hemaiseva habitus. Oma ja kollegani vastaava jalkahoito olivat mahtavat. Kahdella muulla homma ei mennyt alkuun täysin käsikirjoituksen mukaan. Tuota noin, olenkohan väärässä käsittelyssä, oli käynyt jossain vaiheessa mielessä. Myöskään luvattu kynsien geelilakkaus ei alkuun tahtonut millään luonnistua. Itse hoitaja oli kiukkuinen hänkin. Ei voinut kuin nauraa - kaikki menee edelleen käteen, check :D
Pomojen nauttiessa pidemmistä ja huomattavan epämääräisistä käsittelyistään kipitimme kollegani kanssa vauvanpyllyn pehmoisilla jaloillamme Viru-keskukseen tekemään tuhoja. Vajaassa tunnissa ehdimme sovitella läpi kokoelman alehintaisia lutkasaappaita (juu ei tullut kauppoja), tyhjentää huimassa alessa paistatelleen Zaran (löysin puoleen hintaan housut, joita olin kuolannut pitkään) sekä kirsikkana törsäyskakun päälle kohtasin elämäni ensimmäisen hatun, joka oli täydellisen sopiva - itse asiassa jopa hieman liian suuri..! Vain toinen isopäinen voi ymmärtää, mitä tämä merkitsee. Kiikutin alennushintaisen (!) uuden päähineeni kyyneleitä nieleskellen Massimo Dutin kassalle. Elämä on uskomatonta. Maailma on valmis. En riisu kotsaa koskaan (minkä mies sai illemmalla "riemukseen" huomata...)
"Missä olet? Mikä kestää?" Juu täällä sovarissa vaan vaatteita kokeilen...
Seurueemme kasvettua jälleen nelihenkiseksi kohtasimme psykedeelishenkisessä Manna La Roosa -baarissa neuvoa-antavien merkeissä. Skumpanhuuruisella päivämatkalla optimaalisen olotilan ylläpito on vaativaa, millintarkkaa työtä. Älkää kokeilko tätä kevein perustein, lapset.
Varhaiseksi päivällispaikaksi oli valikoitunut vanha kunnon Rataskaevu 16, joka oli vieras puolelle osallistujista. En voi muuta kuin lämpimästi suositella paikkaa. Ruoka on edullista ja hyvää, miljöö kaunis, ja palvelu - aina ylitsevuotavan ystävällistä. Tarjoilija onnistui valikoimaan sekalaisen menun tueksi täydellisen punaviinin, joka toimi kaikkien ruokalajien kanssa. Teimme myös tuttavuutta virolaisen ginin, öh, useamman virolaisen ginin, kanssa. Hyvin maistuivat myös nahkiaiset, lampaat, portobellosienet ja muut herkut.
Paikan mieltä lämmittävä erikoisuus on viestilappu, jonka henkilökunta sujauttaa jälkiruokakahvikupin alle. Toki vakuuttelet itsellesi olevasi ainoa, joka kyseisen kohteliaisuuden saa.
Ripeästä palvelusta huolimatta illallisella vierähti huomaamatta kaksi ja puoli tuntia. Havahduimme kesken kahvin siemailun aikatauluun. Paluukyyti lähti jo kello 18.45, ja aika oli rientänyt odotettua nopeammin. Nyt muuten tulee kiire! Koska taksin saapuminen olisi kestänyt yli 10 minuuttia, lähdimme hölkkäämään kohti terminaalia jalkaisin. "Mitä jos mennään vähän toisenlaista reittiä navigaattorin ohjaamana?", kuuluivat viimeiset sanat oudolta sivukujalta ennen nettiyhteyden katkeamista. Kyllä se tähän suuntaan oli, vakuutteli henkilö, joka ei nauttinut matkanjohtajan statuksesta. Katu oli liukas. Lunta alkoi sataa. Juomavastaavan pahin pelko siitä, ettei aikaa jää Superalkoon, toteutui.
Niin kiire ei kuitenkaan koskaan ole, ettei ehdi napata kuvaa joulukuusesta!
Orastava paniikki laukesi, kun terminaali putkahti yhtäkkiä esiin muurien takaa. Homma on niin hallussa, terminaalin huijaushintaiseen viinamyymäläänkin ehtii!
Paluumatkalla tarjoiluvastaava jatkoi nesteyttämistoimia tutulla laivan kuohuvalla muun seurueen upgreidatessa tarjoilun euroa hintavampaan proseccoon. Laatujuomaa tai ei, tältä se näytti! Kuvan oikean laitimmaisen kasvoturvotus on optinen harha.
Kotimatka sujui kuplivan ohella päräyttävän rokkikokoonpanon tahdissa laivan keinuessa lempeästi taustalla. Keskustelun taso oli tässä kohtaa huomattavan lennokasta (on luojan lykky, että musiikki on näissä paikoissa yleensä hieman liian kovalla). Tarjoiluvastaavan kestävyys ei riittänyt tällä kertaa kaupunkijatkoille, mutta yhtä kaikki, matka oli sanalla sanoen täydellinen.
Kiitos aina toimiva Tallinna, kiitos ennen kaikkea ihanat naiset <3
Päivä toimi osaltani virallisena lähtölaukauksena uskomattomalle matkustusvuodelle 2017. Visa on ollut viime aikoina heikossa hapessa ja tarjousjauheliha on tullut tutuksi. Yksi asia on nimittäin johtanut toiseen, eikä junaa lopulta enää voinut pysäyttää. Täten on vahvistunut, että vietän hiihtolomaa jo perinteisellä Tahkolla, vastaanotan kevään Lontoossa, autan siirtämään naapurin rouvan uudelle vuosikymmenelle Amsterdamissa, juhlistan juhannusta ja samalla kesälomaa pitkin poikin Kroatiaa ja vasta järjestettynä huipennuksena näytän pitkää kieltä Suomen syksylle Alicantessa. Vuodesta tulee HUIKEA.
En oo pitkään aikaan nauranu näin paljo. Joka lause nosti alas valahtaneet suupieleni (vanhuuden yksi lieveilmiö) ylös. Eräs ravintola lappuineen kuulosti jotenkin tutulta. HUh huh! :D
VastaaPoista