Esipuhe:
Tämän matkan tulen muistamaan ikuisesti. Ei vain siksi, että siitä niin kauan haaveilin, vaan vedenjakajana tapahtumaketjussa, jossa koko maailma lopulta sulkeutui hetkellisesti pakon edessä. Vielä lentokentälle ajaessamme koronatilanne oli näennäisesti hallinnassa. Sri Lankassa ja Suomessa yhdet todennetut tartunnat, matkustaminen ok erityistä varovaisuutta noudattaen. Tunnelma sekä itse kohteessa että vilkkailla lentokentillä vaikutti täysin normaalilta. Reissussa iski lievähkö turistivatsa, that's it. Reilut kaksi viikkoa matkan jälkeen valtio toisensa jälkeen alkoi laittaa rajojaan kiinni.
Läväytän tärisevin käsin leveät puiset pariovet auki ja joudun sulkemaan välittömästi silmäni. Kirkkaana paahtava aurinko ja edessä siintävä, jokaisessa mahdollisessa turkoosin sävyssä hohkaava meri ovat polttaa pohjoisen pimeyteen tottuneet verkkokalvot puhki. Onko tämä oikeasti tottakaan, mietin laskeutuessani varovasti istumaan epätodellisen näkymän äärelle.
Takana on 20 tuntia matkustamista, Finnairin siivillä ensin Helsingistä Bangkokiin ja sieltä SriLankan Airlinesilla Colomboon, josta edelleen tilauskyydillä ensimmäiseen kohteeseemme Bentotaan. Pitkät lennot sujuivat sinänsä yllättävän kivuttomasti teinimatkaseuralaisten ahmiessa lentokoneen elokuvatarjontaa ja rouvien puidessa suut vaahdossa maailman menoa aina hetkeen, jolloin tajusimme Bangkokin siintävän enää tunnin päässä.
Varsinainen nautinto näin pitkä rupeama ei toki ole; selkää ja hartioita kivistää, olo on lähes yöttömän yön jäljeltä tokkurainen. Alan viskoa matkalaukusta tavaraa leveälle parisängylle: pyyhkeet, uimapuvut, aurinkolasit ja -hatut, rantakassit ja lomalukemiset. Reporankana lötköttänyt teini tekee nopean väistöliikkeen lähestyessäni aurinkorasvan kanssa.
Ei kauas rannasta!!, kiljumme hetkeä myöhemmin kuorossa ystäväni kanssa kahden 13-vuotiaan sukeltaessa pää edellä Intian valtameren kuohuviin tyrskyihin.
Vedän syvään henkeä ja kirmaan poikien perään linnunmaidonlämpöiseen veteen. Ensimmäinen aalto nappaa varomattoman turistin kokovartalolinkoukseen välittömästi. Sitä vasten pitää sukeltaa!, karjuvat teinit ja katoavat jälleen vaahtopään sisään. Räpiköin suolaisessa vedessä ja yritän pitää kiinni epätoivon vimmalla bikineistäni, jotka uhkaavat hilautua nilkkoihin.
Saatuani riittävästi sokkihoitoa siirryn rantatuolille, jonne ystävä on tilannut reissun ensimmäiset, vastapuristetut pina coladat. Annan katseen kiertää hitaasti pitkin massiivista hotellialuetta, kahden uima-altaan väliä, käsittämättömän vihreänä hohkaavaa kasvistoa sekä näkymistä parhainta, aavaa merta. Linnut ja sirkat säksättävät, rantakoirat kirmaavat vesirajassa, hassunnäköinen orava kurkistaa puun latvasta.
Sanoja ei tarvita. Tästä olemme haaveilleet puoli vuotta, maalailleet jännityksestä kihisten tulevaa, ja nyt kaikki on totta, huumaavassa ensihetkessä, jota ei saa enää koskaan takaisin.
Myöhäisiltapäivä ehtii taittua illaksi, kun saamme vihdoin houkuteltua teinit takaisin kuivalle maalle. Ajoittaisesta aurinkorasvan lisäämisestä huolimatta perustason virhe on ehtinyt tapahtua: merestä nousee kaksi punakkaa, suolaveden ja hienojakoisen hiekan kyllästämää poikaa. Tämä mitään ole, lausuu teini vielä ymmärtämättä, miltä palanut iho hetken päästä tuntuu.
Ongelma ja samalla helpotus on voimakas tuuli, joka halkoo rantaviivaa aamusta iltaan. Tropiikin 30 astetta ei tunnu puhurin kourissa missään vaiheessa tuskaisan kuumalta, kääntöpuolena kuitenkin se, että auringossa makaa väkisinkin liikaa.
Armollisen pimeyden laskeutuessa hieman iltakuuden jälkeen ulkona voi käyskennellä vapaammin. Asetumme taloksi, sivelemme kärtsänneisiin kohtiin aloe veraa, sujautamme ylle reissun ensimmäiset kukkamekot, ja hotellin ystävällisen henkilökunnan vinkkaamana päätämme syödä illallista kivenheiton päässä.
Lämmin tuuli löyhyttää hiuksia riksan kiitäessä tienreunaa kohti läheistä kauppakeskittymää. Pakotan turvallisuusaspektin mielen perukoille ja nautin poukkoilevasta, reilun euron eestaas maksavasta kyydistä. Saamme esimakua paikallisten käsittämättömästä ystävällisyydestä harvahampaisen, läpeensä iloisen kuskin yrittäessä virittää keskustelua heikolla englannilla.
Hot curry, please, lausuu teini hetkeä myöhemmin silmät loistaen srilankalaisen perinnepöydän äärellä. Ja sitä toden totta saamme. Eteemme kannetaan kulhoa kulhon perään: kielen päässä tulisena tirisevää kanaa, kasviscurrya useaan eri tapaan, rapeita papadum-leipiä sekä riisiä, joka on jo itsessään makuelämys. Mausteista ruokaa yli kaiken rakastava lapsi lappaa aterian kitusiinsa hurmoksen vallassa. Kiitos teiniseuralaisten, keskustelun taso pysyy läpi illallisen huomattavan viihdyttävänä.
Siis eikö teitä yhtään epäilytä tämä pimeä? Ja miten meillä ei ole mitään aseita? Mitä me voidaan tehdä, jos joku yrittää ryöstää meidän maksan?!, kuuluu puheenparsi Sri Lankan säkkipimeässä yössä.
Seuraavana aamuna olo on hyvinnukutun yön jälkeen vähemmän pöhnäinen. Nautimme verkkaisesti tuoreita hedelmiä, munakasta ja pahaa kahvia merinäköalaterassilla ja seuraamme, kun ensimmäiset eläkeläiset varaavat kiivaasti aurinkotuoleja.
Oli etukäteen tiedossa, että Bentota on pieni ja rauhallinen paikka, josta on turha etsiä kreisibailuja. Tämä sopii loman alkupuoliskoon erinomaisesti, joskin hieman naurattaa saksalaisen ikämiehen heristäessä sormeaan normaaliäänellä kommunikoivalle seurueellemme. I want to sleep, you need to be quiet, toteaa allasalueen omistajana Hän. Saan vaivoin peitettyä huvittuneisuuteni, kun viereiseen ravintolaan ilmestyy hetkeä myöhemmin 20-päinen syntymäpäivärevohka möykkäämään loppupäiväksi, muahhaa.
Ensimmäisenä kokonaisena lomapäivänä teemme iloisesti ei mitään, jos aurinkotuolin, altaan ja meren välissä tapahtuvaa liikehdintää ei lasketa. Pojat uivat pakotettuina paidat ja lippikset päässä, aurinkorasvaa lisätään reilulla kädellä puolen tunnin välein. Hitaanpuoleinen mutta ystävällinen tarjoilija kantaa aurinkotuolileiriimme cappuccinoa (joka toimituksen keston huomioiden luultavasti noudetaan Intiasta), vesipulloja, järkyttävän hyvää tuorepuristettua mehua sekä iltapäivää kohden erinäisiä cocktaileja.
Ystävä syventyy autuaana lomakirjaansa, mutta minä käyn yhä kierroksilla. Kaikki on aivan liian uskomatonta ja kutkuttavaa, että malttaisi syventyä romaanin käänteisiin. Alan päästä hitaasti jyvälle taktiikasta, jolla bikineitä ei tarvitse metsästää ensimmäisen tyrskyn jälkeen merenpohjasta, ja käyskentelen aallokossa into piukassa teiniletkan jatkona. Veden lämpö vastaa suomalaista kylpyvettä, ja rantaan juostessa hiekka on polttaa varpaat rakoille. Kontrasti Suomen helmikuuhun on kouriintuntuva, ja vellon yhä epätodellisessa hattarassa. Minä olen oikeasti täällä.
Päivä soljuu eteenpäin verkkaisesti hotellin (EKHO Surf, suosittelen!) tarjonnasta nauttien. Iltapäivää kohden ryhdistäydymme sen verran, että saamme vedettyä päälle vaatteentapaiset ja hypättyä riksaan kohti Bentotan "keskustaa". Jälleen yksi iloinen kuski hurauttaa tyypilliselle aasialaiselle vilkkaalle ja kaoottiselle kauppakadulle reilussa viidessä minuutissa.
Kontrasti rannan seesteiseen rauhaan on kouriintuntuva. Autot, mopot, pyörät ja riksat viuhuvat ohi parinkymmenen sentin päässä jalankulkijoista. Tekee mieli ottaa 13-vuotiasta tukevasti kädestä kiinni. Pyörimme jonkin aikaa putiikkien välillä, nappaamme ruokakaupasta hotellille naposteltavaa, ja lopulta palaamme suosiolla takaisin rantaviivan rauhaan. Tämä ei ole se osa Aasiaa, joka itseäni viehättää.
Yksinomaan valkoista hiekkaa ja tyrskyjä emme ole kuitenkaan toiselle puolelle maailmaa asti tulleet tuijottamaan. Reilun tunnin päässä Bentotasta sijaitsee historiallinen Gallen satamakaupunki, jonne olemme suunnitelleet päiväretken. Tavoitteena on kokea samalla palanen Sri Lankan maineikkaasta junaverkostosta, vaikkei aika tällä kertaa riitäkään eeppiselle Ellasta starttaavalle reitille.
Bentotan asemalla odottaa tyypillinen tilanne, jota emme osanneet ennakoida. Juna ei tule!, ilmoittaa lipunmyyjä iloisesti. Ei tule ei, vaikka kuinka tyhjää raidetta tuijottaisi.
Pähkäillessämme tilanteen äkillistä käännettä laiturilla seissyt paikallinen mies rientää oitis auttamaan. You need a car madam? Hetkeä myöhemmin istumme ilmastoidussa autossa ja kiidämme kohti Gallea eeppisillä maisemilla varustettua rantaraittia pitkin. Kuski koko päiväksi kustantaa naurettavat 40 euroa, ja puhelias kaveri juontaa reitin mainiten jokaisen nähtävyyden ja niemennotkelman yksityiskohtia myöten. Aasian tsunamin muistomerkki vetää hiljaiseksi, vaikka ehdimme nähdä sen vain vilaukselta. Sri Lanka kärsi vuoden 2014 katastrofissa valtavat tuhot, josta maalla kesti toipua vuosia. Turismilla on ilmeiset kääntöpuolensa, mutta samaan aikaan olen iloinen, että kannan rahani juuri tähän kaukaiseen, kovia kokeneeseen kuvankauniiseen maahan.
Perillä Gallessa odottaa pienimuotoinen sokki avatessamme auton ovet. Rannan viilentävä tuulahdus on muisto vain, kun läkähdyttävä kuumuus iskee vasten kasvoja. Vilkaisen sivusilmällä teinejä ja arvaan oikein: menee kymmenen minuuttia, kun ensimmäiset kysymykset kaikuvat ilmoille.
MIKSI me tulimme tänne? Mikä tässä on niinku järki? Siis tuijotetaanko me koko päivä jotain hemmetin majakkaa??
Olen aloittaa lausunnon UNESCOn maailmanperintökohteesta ja elävästä historiasta, mutta päätän sulkea suuni. Teinit eivät ole täysin väärässä - olo on toden totta tukala. Valitsemme ensimmäisen varjoisan kaistaleen ja lähdemme talsimaan vanhan kaupungin kapeita kujia, pysähtyen välillä pieniin, ilmastoituihin myymälöihin. Kujia reunustavat pittoreskit, siirtomaatyyliä noudattavat talot sekä toinen toistaan suloisemmat kahvilat ja ravintolat. Kaikki olisi täydellistä, ellei olisi totaalisen, halvaannuttavan kuuma.
Lopulta siirrymme paahdetta uhmaten linnoitusalueelle merenrannan tuntumaan. Istahdan turvallisen matkan päähän reunaa (kuva luo optisen harhan, toim huom) ja tuijotan tovin kaukaisuuteen teinien keskustellessa taka-alalla ympäröivissä puskissa todennäköisesti lymyilevistä käärmelajeista.
Nautittuamme lounaan huikealla merinäköalalla varustetussa ravintolassa toteamme yhdessä tuumin, että Galle on tältä osin otettu haltuun. Aasiassa matkaillessa kuumuus on ikävä kyllä todellinen haaste, ja toisinaan fiksuinta on luovuttaa ajoissa.
Paluumatkalla Bentotaan päätämme pysähtyä kilpikonnien suojelutoimintaa harjoittavassa Turtle Hatcheryssa vehreän viidakkokaistaleen siimeksessä. Tutkin aihetta etukäteen eettisestä näkökulmasta ja löysin kehutun toimijan, joka ei kuitenkaan ollut valitettavasti tämä (jonka nimeä en kuollaksenikaan enää muista). Ystävällinen kuskimme vakuuttaa, että suosittelemansa paikka tekee aidosti hyvää työtä, ja päätämme lopulta luottaa hänen sanaansa.
Ainakin ulkoisesti kaikki tuntuu olevan kohdillaan. Kuuntelen korva tarkkana oppaan selostusta paikan toiminnasta kilpikonnien hyväksi. Aasia ei varsinaisesti loista eläinoikeuksien saralla, mutta haluan uskoa, että sydämellisen oloinen henkilökunta välittää aidosti asiastaan.
Perillä ensimmäisessä etapissamme Bentotassa jäljellä on vielä yksi ilta ja yksi kokonainen päivä. Otamme paratiisirannan ja -hotellin tarjonnasta kaiken ilon irti!
Hypimme aaltojen ja uima-altaan välillä, nautimme lounaita ja illallisia rantaviivalla lämpimänä hohkaava hiekka jalkapohjia kutitellen, tilaamme hotellihuoneeseen pullon kuohuvaa, sujautamme pihalta löytyneet kukat hiuksiimme ja luukutamme Antti Tuiskua, rökitämme teinit korttipeleissä, nauramme vedet silmissä huonolle huumorille, ihmettelemme katonrajassa kipittäviä sisiliskoja ja kuuntelemme terassin hämyssä, kun yösirkkojen säksätys sekoittuu valtameren aaltojen pauhuun.
Aika on kummallisella tavalla pysähtynyt. Kuluneet neljä päivää tuntuvat vähintään viikolta, aamut soljuvat kohti illan pimeyttä huumaavan verkkaiseen tahtiin. Ainoastaan erinomaisesti toimiva wifi muistuttaa ulkomaailmasta kuplassa, jossa lillumme vailla tarkkaa ajantajua.
Ystävä, joka on sujahtanut elämääni mieheni kautta, on parasta matkaseuraa, teineistä puhumattakaan. Aasia on aloittelijalle kaikkea muuta kuin helppo, ja he ovat ensimmäistä kertaa ylipäätään Euroopan ulkopuolella, ihastuttavan ennakkoluulottomalla asenteella. Hupsista tilasin toisen ylihintaisen kuohuvapullollisen, nauraa rouva H iloisesti heiluttaessaan lasiaan.
Autolaukaisukuva yhtä vino kuin seurueen mielentila!
Teinit käyskentelevät iän ja kielitaidon suomalla vapaudella itsenäisesti altaan ja hotellihuoneen väliä. Ainoastaan aaltojen syleilyssä pidämme silmällä, että kaksi punoittavaa päätä pysyy pinnalla. Kaverit ovat tunteneet koko elämänsä ja pitävät hauskaa ja kinastelevat kuin veljekset. On suuri onni koota oma, ylimääräinen perhe haluamistaan ihmisistä <3
Viimeisenä Bentota-iltana saamme teinit ylös vedestä vasta auringonlaskun aikaan. Tallennan maiseman mielen perukoihin ja tajuan menettäneeni sydämeni tälle uskomattomalle maalle jo kättelyssä.
On ajan kysymys, että suuret massat löytävät tiensä perille. Aasia on aivan käden ulottuvilla, mutta maanosan lieveilmiöt loistavat lähes järjestään poissaolollaan. Emme ole kohdanneet tähän mennessä kertaakaan minkäänlaista huijausyritystä, pakkokaupustelua, epämääräistä ehdottelua, turvallisuudentunteeseen liittyvää uhkaa, selkeää teeskentelyä tai muuta ilmeistä vedätystä. Ympäristö on yleisesti ottaen puhdas ja palvelut luotettavia. Turistien rahat kelpaavat, tietenkin, mutta auttamisen halu vaikuttaa harvinaisen aidolta. Hotellin henkilökunta varmistaa jokaisena kertana ohittaessaan seurueemme allasalueella, että kaikki on varmasti hyvin.
Ilmassa on haikeutta, mutta vain hetken ajan. Seuraavana aamuna matka jatkuu kohti seikkailun toista etappia, Sri Lankan eteläkärjessä sijaitsevaa Mirissaa. Olemme buukanneet Galle-retken kuskin kyytipojaksi aiemmasta junakokemuksesta oppineena.
Ravistelen bikineistä pahimmat hiekat ja asettelen ne kuivumaan terassille tietäen, ettei tropiikin kosteutta vastaan voi taistella. Kaadumme teinin kanssa hotellin pehmeisiin lakanoihin ja nukahdamme samantien.
Story continues...
Tämän matkan tulen muistamaan ikuisesti. Ei vain siksi, että siitä niin kauan haaveilin, vaan vedenjakajana tapahtumaketjussa, jossa koko maailma lopulta sulkeutui hetkellisesti pakon edessä. Vielä lentokentälle ajaessamme koronatilanne oli näennäisesti hallinnassa. Sri Lankassa ja Suomessa yhdet todennetut tartunnat, matkustaminen ok erityistä varovaisuutta noudattaen. Tunnelma sekä itse kohteessa että vilkkailla lentokentillä vaikutti täysin normaalilta. Reissussa iski lievähkö turistivatsa, that's it. Reilut kaksi viikkoa matkan jälkeen valtio toisensa jälkeen alkoi laittaa rajojaan kiinni.
Läväytän tärisevin käsin leveät puiset pariovet auki ja joudun sulkemaan välittömästi silmäni. Kirkkaana paahtava aurinko ja edessä siintävä, jokaisessa mahdollisessa turkoosin sävyssä hohkaava meri ovat polttaa pohjoisen pimeyteen tottuneet verkkokalvot puhki. Onko tämä oikeasti tottakaan, mietin laskeutuessani varovasti istumaan epätodellisen näkymän äärelle.
Takana on 20 tuntia matkustamista, Finnairin siivillä ensin Helsingistä Bangkokiin ja sieltä SriLankan Airlinesilla Colomboon, josta edelleen tilauskyydillä ensimmäiseen kohteeseemme Bentotaan. Pitkät lennot sujuivat sinänsä yllättävän kivuttomasti teinimatkaseuralaisten ahmiessa lentokoneen elokuvatarjontaa ja rouvien puidessa suut vaahdossa maailman menoa aina hetkeen, jolloin tajusimme Bangkokin siintävän enää tunnin päässä.
Varsinainen nautinto näin pitkä rupeama ei toki ole; selkää ja hartioita kivistää, olo on lähes yöttömän yön jäljeltä tokkurainen. Alan viskoa matkalaukusta tavaraa leveälle parisängylle: pyyhkeet, uimapuvut, aurinkolasit ja -hatut, rantakassit ja lomalukemiset. Reporankana lötköttänyt teini tekee nopean väistöliikkeen lähestyessäni aurinkorasvan kanssa.
Ei kauas rannasta!!, kiljumme hetkeä myöhemmin kuorossa ystäväni kanssa kahden 13-vuotiaan sukeltaessa pää edellä Intian valtameren kuohuviin tyrskyihin.
Vedän syvään henkeä ja kirmaan poikien perään linnunmaidonlämpöiseen veteen. Ensimmäinen aalto nappaa varomattoman turistin kokovartalolinkoukseen välittömästi. Sitä vasten pitää sukeltaa!, karjuvat teinit ja katoavat jälleen vaahtopään sisään. Räpiköin suolaisessa vedessä ja yritän pitää kiinni epätoivon vimmalla bikineistäni, jotka uhkaavat hilautua nilkkoihin.
Saatuani riittävästi sokkihoitoa siirryn rantatuolille, jonne ystävä on tilannut reissun ensimmäiset, vastapuristetut pina coladat. Annan katseen kiertää hitaasti pitkin massiivista hotellialuetta, kahden uima-altaan väliä, käsittämättömän vihreänä hohkaavaa kasvistoa sekä näkymistä parhainta, aavaa merta. Linnut ja sirkat säksättävät, rantakoirat kirmaavat vesirajassa, hassunnäköinen orava kurkistaa puun latvasta.
Sanoja ei tarvita. Tästä olemme haaveilleet puoli vuotta, maalailleet jännityksestä kihisten tulevaa, ja nyt kaikki on totta, huumaavassa ensihetkessä, jota ei saa enää koskaan takaisin.
Myöhäisiltapäivä ehtii taittua illaksi, kun saamme vihdoin houkuteltua teinit takaisin kuivalle maalle. Ajoittaisesta aurinkorasvan lisäämisestä huolimatta perustason virhe on ehtinyt tapahtua: merestä nousee kaksi punakkaa, suolaveden ja hienojakoisen hiekan kyllästämää poikaa. Tämä mitään ole, lausuu teini vielä ymmärtämättä, miltä palanut iho hetken päästä tuntuu.
Ongelma ja samalla helpotus on voimakas tuuli, joka halkoo rantaviivaa aamusta iltaan. Tropiikin 30 astetta ei tunnu puhurin kourissa missään vaiheessa tuskaisan kuumalta, kääntöpuolena kuitenkin se, että auringossa makaa väkisinkin liikaa.
Armollisen pimeyden laskeutuessa hieman iltakuuden jälkeen ulkona voi käyskennellä vapaammin. Asetumme taloksi, sivelemme kärtsänneisiin kohtiin aloe veraa, sujautamme ylle reissun ensimmäiset kukkamekot, ja hotellin ystävällisen henkilökunnan vinkkaamana päätämme syödä illallista kivenheiton päässä.
Lämmin tuuli löyhyttää hiuksia riksan kiitäessä tienreunaa kohti läheistä kauppakeskittymää. Pakotan turvallisuusaspektin mielen perukoille ja nautin poukkoilevasta, reilun euron eestaas maksavasta kyydistä. Saamme esimakua paikallisten käsittämättömästä ystävällisyydestä harvahampaisen, läpeensä iloisen kuskin yrittäessä virittää keskustelua heikolla englannilla.
Hot curry, please, lausuu teini hetkeä myöhemmin silmät loistaen srilankalaisen perinnepöydän äärellä. Ja sitä toden totta saamme. Eteemme kannetaan kulhoa kulhon perään: kielen päässä tulisena tirisevää kanaa, kasviscurrya useaan eri tapaan, rapeita papadum-leipiä sekä riisiä, joka on jo itsessään makuelämys. Mausteista ruokaa yli kaiken rakastava lapsi lappaa aterian kitusiinsa hurmoksen vallassa. Kiitos teiniseuralaisten, keskustelun taso pysyy läpi illallisen huomattavan viihdyttävänä.
Siis eikö teitä yhtään epäilytä tämä pimeä? Ja miten meillä ei ole mitään aseita? Mitä me voidaan tehdä, jos joku yrittää ryöstää meidän maksan?!, kuuluu puheenparsi Sri Lankan säkkipimeässä yössä.
Seuraavana aamuna olo on hyvinnukutun yön jälkeen vähemmän pöhnäinen. Nautimme verkkaisesti tuoreita hedelmiä, munakasta ja pahaa kahvia merinäköalaterassilla ja seuraamme, kun ensimmäiset eläkeläiset varaavat kiivaasti aurinkotuoleja.
Oli etukäteen tiedossa, että Bentota on pieni ja rauhallinen paikka, josta on turha etsiä kreisibailuja. Tämä sopii loman alkupuoliskoon erinomaisesti, joskin hieman naurattaa saksalaisen ikämiehen heristäessä sormeaan normaaliäänellä kommunikoivalle seurueellemme. I want to sleep, you need to be quiet, toteaa allasalueen omistajana Hän. Saan vaivoin peitettyä huvittuneisuuteni, kun viereiseen ravintolaan ilmestyy hetkeä myöhemmin 20-päinen syntymäpäivärevohka möykkäämään loppupäiväksi, muahhaa.
Ensimmäisenä kokonaisena lomapäivänä teemme iloisesti ei mitään, jos aurinkotuolin, altaan ja meren välissä tapahtuvaa liikehdintää ei lasketa. Pojat uivat pakotettuina paidat ja lippikset päässä, aurinkorasvaa lisätään reilulla kädellä puolen tunnin välein. Hitaanpuoleinen mutta ystävällinen tarjoilija kantaa aurinkotuolileiriimme cappuccinoa (joka toimituksen keston huomioiden luultavasti noudetaan Intiasta), vesipulloja, järkyttävän hyvää tuorepuristettua mehua sekä iltapäivää kohden erinäisiä cocktaileja.
Ystävä syventyy autuaana lomakirjaansa, mutta minä käyn yhä kierroksilla. Kaikki on aivan liian uskomatonta ja kutkuttavaa, että malttaisi syventyä romaanin käänteisiin. Alan päästä hitaasti jyvälle taktiikasta, jolla bikineitä ei tarvitse metsästää ensimmäisen tyrskyn jälkeen merenpohjasta, ja käyskentelen aallokossa into piukassa teiniletkan jatkona. Veden lämpö vastaa suomalaista kylpyvettä, ja rantaan juostessa hiekka on polttaa varpaat rakoille. Kontrasti Suomen helmikuuhun on kouriintuntuva, ja vellon yhä epätodellisessa hattarassa. Minä olen oikeasti täällä.
Päivä soljuu eteenpäin verkkaisesti hotellin (EKHO Surf, suosittelen!) tarjonnasta nauttien. Iltapäivää kohden ryhdistäydymme sen verran, että saamme vedettyä päälle vaatteentapaiset ja hypättyä riksaan kohti Bentotan "keskustaa". Jälleen yksi iloinen kuski hurauttaa tyypilliselle aasialaiselle vilkkaalle ja kaoottiselle kauppakadulle reilussa viidessä minuutissa.
Kontrasti rannan seesteiseen rauhaan on kouriintuntuva. Autot, mopot, pyörät ja riksat viuhuvat ohi parinkymmenen sentin päässä jalankulkijoista. Tekee mieli ottaa 13-vuotiasta tukevasti kädestä kiinni. Pyörimme jonkin aikaa putiikkien välillä, nappaamme ruokakaupasta hotellille naposteltavaa, ja lopulta palaamme suosiolla takaisin rantaviivan rauhaan. Tämä ei ole se osa Aasiaa, joka itseäni viehättää.
Yksinomaan valkoista hiekkaa ja tyrskyjä emme ole kuitenkaan toiselle puolelle maailmaa asti tulleet tuijottamaan. Reilun tunnin päässä Bentotasta sijaitsee historiallinen Gallen satamakaupunki, jonne olemme suunnitelleet päiväretken. Tavoitteena on kokea samalla palanen Sri Lankan maineikkaasta junaverkostosta, vaikkei aika tällä kertaa riitäkään eeppiselle Ellasta starttaavalle reitille.
Bentotan asemalla odottaa tyypillinen tilanne, jota emme osanneet ennakoida. Juna ei tule!, ilmoittaa lipunmyyjä iloisesti. Ei tule ei, vaikka kuinka tyhjää raidetta tuijottaisi.
Pähkäillessämme tilanteen äkillistä käännettä laiturilla seissyt paikallinen mies rientää oitis auttamaan. You need a car madam? Hetkeä myöhemmin istumme ilmastoidussa autossa ja kiidämme kohti Gallea eeppisillä maisemilla varustettua rantaraittia pitkin. Kuski koko päiväksi kustantaa naurettavat 40 euroa, ja puhelias kaveri juontaa reitin mainiten jokaisen nähtävyyden ja niemennotkelman yksityiskohtia myöten. Aasian tsunamin muistomerkki vetää hiljaiseksi, vaikka ehdimme nähdä sen vain vilaukselta. Sri Lanka kärsi vuoden 2014 katastrofissa valtavat tuhot, josta maalla kesti toipua vuosia. Turismilla on ilmeiset kääntöpuolensa, mutta samaan aikaan olen iloinen, että kannan rahani juuri tähän kaukaiseen, kovia kokeneeseen kuvankauniiseen maahan.
Perillä Gallessa odottaa pienimuotoinen sokki avatessamme auton ovet. Rannan viilentävä tuulahdus on muisto vain, kun läkähdyttävä kuumuus iskee vasten kasvoja. Vilkaisen sivusilmällä teinejä ja arvaan oikein: menee kymmenen minuuttia, kun ensimmäiset kysymykset kaikuvat ilmoille.
MIKSI me tulimme tänne? Mikä tässä on niinku järki? Siis tuijotetaanko me koko päivä jotain hemmetin majakkaa??
Olen aloittaa lausunnon UNESCOn maailmanperintökohteesta ja elävästä historiasta, mutta päätän sulkea suuni. Teinit eivät ole täysin väärässä - olo on toden totta tukala. Valitsemme ensimmäisen varjoisan kaistaleen ja lähdemme talsimaan vanhan kaupungin kapeita kujia, pysähtyen välillä pieniin, ilmastoituihin myymälöihin. Kujia reunustavat pittoreskit, siirtomaatyyliä noudattavat talot sekä toinen toistaan suloisemmat kahvilat ja ravintolat. Kaikki olisi täydellistä, ellei olisi totaalisen, halvaannuttavan kuuma.
Lopulta siirrymme paahdetta uhmaten linnoitusalueelle merenrannan tuntumaan. Istahdan turvallisen matkan päähän reunaa (kuva luo optisen harhan, toim huom) ja tuijotan tovin kaukaisuuteen teinien keskustellessa taka-alalla ympäröivissä puskissa todennäköisesti lymyilevistä käärmelajeista.
Nautittuamme lounaan huikealla merinäköalalla varustetussa ravintolassa toteamme yhdessä tuumin, että Galle on tältä osin otettu haltuun. Aasiassa matkaillessa kuumuus on ikävä kyllä todellinen haaste, ja toisinaan fiksuinta on luovuttaa ajoissa.
Paluumatkalla Bentotaan päätämme pysähtyä kilpikonnien suojelutoimintaa harjoittavassa Turtle Hatcheryssa vehreän viidakkokaistaleen siimeksessä. Tutkin aihetta etukäteen eettisestä näkökulmasta ja löysin kehutun toimijan, joka ei kuitenkaan ollut valitettavasti tämä (jonka nimeä en kuollaksenikaan enää muista). Ystävällinen kuskimme vakuuttaa, että suosittelemansa paikka tekee aidosti hyvää työtä, ja päätämme lopulta luottaa hänen sanaansa.
Ainakin ulkoisesti kaikki tuntuu olevan kohdillaan. Kuuntelen korva tarkkana oppaan selostusta paikan toiminnasta kilpikonnien hyväksi. Aasia ei varsinaisesti loista eläinoikeuksien saralla, mutta haluan uskoa, että sydämellisen oloinen henkilökunta välittää aidosti asiastaan.
Perillä ensimmäisessä etapissamme Bentotassa jäljellä on vielä yksi ilta ja yksi kokonainen päivä. Otamme paratiisirannan ja -hotellin tarjonnasta kaiken ilon irti!
Hypimme aaltojen ja uima-altaan välillä, nautimme lounaita ja illallisia rantaviivalla lämpimänä hohkaava hiekka jalkapohjia kutitellen, tilaamme hotellihuoneeseen pullon kuohuvaa, sujautamme pihalta löytyneet kukat hiuksiimme ja luukutamme Antti Tuiskua, rökitämme teinit korttipeleissä, nauramme vedet silmissä huonolle huumorille, ihmettelemme katonrajassa kipittäviä sisiliskoja ja kuuntelemme terassin hämyssä, kun yösirkkojen säksätys sekoittuu valtameren aaltojen pauhuun.
Aika on kummallisella tavalla pysähtynyt. Kuluneet neljä päivää tuntuvat vähintään viikolta, aamut soljuvat kohti illan pimeyttä huumaavan verkkaiseen tahtiin. Ainoastaan erinomaisesti toimiva wifi muistuttaa ulkomaailmasta kuplassa, jossa lillumme vailla tarkkaa ajantajua.
Ystävä, joka on sujahtanut elämääni mieheni kautta, on parasta matkaseuraa, teineistä puhumattakaan. Aasia on aloittelijalle kaikkea muuta kuin helppo, ja he ovat ensimmäistä kertaa ylipäätään Euroopan ulkopuolella, ihastuttavan ennakkoluulottomalla asenteella. Hupsista tilasin toisen ylihintaisen kuohuvapullollisen, nauraa rouva H iloisesti heiluttaessaan lasiaan.
Autolaukaisukuva yhtä vino kuin seurueen mielentila!
Teinit käyskentelevät iän ja kielitaidon suomalla vapaudella itsenäisesti altaan ja hotellihuoneen väliä. Ainoastaan aaltojen syleilyssä pidämme silmällä, että kaksi punoittavaa päätä pysyy pinnalla. Kaverit ovat tunteneet koko elämänsä ja pitävät hauskaa ja kinastelevat kuin veljekset. On suuri onni koota oma, ylimääräinen perhe haluamistaan ihmisistä <3
Viimeisenä Bentota-iltana saamme teinit ylös vedestä vasta auringonlaskun aikaan. Tallennan maiseman mielen perukoihin ja tajuan menettäneeni sydämeni tälle uskomattomalle maalle jo kättelyssä.
On ajan kysymys, että suuret massat löytävät tiensä perille. Aasia on aivan käden ulottuvilla, mutta maanosan lieveilmiöt loistavat lähes järjestään poissaolollaan. Emme ole kohdanneet tähän mennessä kertaakaan minkäänlaista huijausyritystä, pakkokaupustelua, epämääräistä ehdottelua, turvallisuudentunteeseen liittyvää uhkaa, selkeää teeskentelyä tai muuta ilmeistä vedätystä. Ympäristö on yleisesti ottaen puhdas ja palvelut luotettavia. Turistien rahat kelpaavat, tietenkin, mutta auttamisen halu vaikuttaa harvinaisen aidolta. Hotellin henkilökunta varmistaa jokaisena kertana ohittaessaan seurueemme allasalueella, että kaikki on varmasti hyvin.
Ilmassa on haikeutta, mutta vain hetken ajan. Seuraavana aamuna matka jatkuu kohti seikkailun toista etappia, Sri Lankan eteläkärjessä sijaitsevaa Mirissaa. Olemme buukanneet Galle-retken kuskin kyytipojaksi aiemmasta junakokemuksesta oppineena.
Ravistelen bikineistä pahimmat hiekat ja asettelen ne kuivumaan terassille tietäen, ettei tropiikin kosteutta vastaan voi taistella. Kaadumme teinin kanssa hotellin pehmeisiin lakanoihin ja nukahdamme samantien.
Story continues...
Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentoi - ilahdun!