Kaksi viikkoa koronaeristyksessä on soljunut verkkaisesti eteenpäin. Päivät sekoittuvat toisiinsa, kodin pölypallerot hyppivät silmille, räplään tauotta puhelinta haaliakseni pienen palasen tunnetta, etten ole täällä yksin. Kuumottavien uutisten polttopisteessä Sri Lanka palaa mieleen epätodellisena, mutta samalla kirkkaana kuin eilinen.
Vihreänä hohkaavan viidakon reunustama moottoritie vaihtuu maantieksi ja vähitellen kapeneviksi kujiksi. Kuskimme sukkuloi taidokkaasti eteenpäin tietä ylittävien lehmien, lapsijoukkojen ja riksojen välistä. Pian horisontissa kimmeltää samainen meri, jota olemme tuijottaneet ihastuksesta mykkinä viimeiset neljä päivää rauhan tyyssijassa Bentotassa.
Istahdamme allasbaariin näköetäisyydelle merestä, tilaamme tonnikalavoileivät ja lasit viiniä ja puhkeamme ääneen yhtä aikaa. Katso tuota ravintolaa, ei kun tuolla vasemmalla on vielä enemmän, tuolla alkaa kohta happy hour, siis täällähän on naurettavan halpaa, joko varataan kauneushoidot, missä syödään illalla?? raikaa puheripuli Sri Lankan eteläisen pikkukaupunki Mirissan paraatipaikalla.
Rakastan paikkaa jo kättelyssä, ja hymy levenee entisestään astuessamme sisään valtavan kokoisiin huoneisiimme.
Myöhäiseen iltapäivään mennessä rouva ja teinit saadaan vihdoin kuivalle maalle. Ravistelemme pahimmat hiekat bikineistä, heitämme päälle rantamekot ja -hatut ja lähdemme talsimaan kulman takana sijaitsevalle pääkadulle, joka sykkii elämää rannan lailla. Joka puolella on ravintoloita, kahviloita, pieniä tee- ja maustekauppoja sekä suurehko ruokakauppa, josta nappaamme hotellihuoneeseen evästä.
Vierestä löytyy reissun ensimmäinen alkoholimyymälä, jonne pääsevät sisään ainoastaan ulkomaalaiset. Olen jo ojentamassa toiveikkaana henkilöpapereita, mutta ulkoinen habitus selkeästi heijastaa todellista ikää, kiitos tästä. Juomat noudetaan sisältä ja maksetaan ulkona luukulla, hinta selviää vasta setelitukkoa ojennettaessa. 17 euron, epäilyttävän näköisen kuohuviinin on parasta maistua!
Pitkä, kutkuttava päivä päättyy väsymyksensekaiseen illalliseen hotellin ravintolassa, jonka palvelut kuuluvat huoneen hintaan. Buffetkattaus on todellinen mahalasku, kuten olettaa saattaa. Keskinkertaista mättöä käsittämättömän herkullisen ruokakulttuurin lähteillä, for tourists only. Päätämme kertakokeilun riittävän tätä lajia. Rantaviivalta ei ravintoloita puutu, huomenna olemme viisaampia.
Kellon kajahtaessa seuraavana aamuna kaksikymmentä yli neljä tekee mieli oksentaa. Olen saanut unen päästä kiinni lähempänä yhtä, päässä heittää ja humisee kammetessani väkipakolla ylös. Vaan ruikutus ei auta, kuski noutaa seurueemme hartaasti odotetulle safarille Udawalawen kansallispuistoon tasan kello viisi. Autossa vaivumme uudestaan töyssyisen tien tahdittamaan uneen ja havahdumme hereille muutamaa tuntia myöhemmin lähes perillä, auringon noustessa vähitellen vihreänä hohkaavan maiseman ylle.
Tokkurainen olo vaihtuu lennossa jännityksensekaiseksi innostukseksi kammetessamme peräkanaa Jurassic Park -vibat nostattavaan safariautoon. Seuraavassa hetkessä kiidämme opas ja kuski seuranamme pöllyävää, kuoppaista hiekkatietä pitkin puiston porteista sisään.
Tartun rautakaiteista kaksin käsin kiinni ja vilkuilen jännittyneenä eteen ja taakse. Muut safariautot ovat lähteneet omille teilleen, ympärillämme kuuluvat ainoastaan luonnon äänet. Pusikossa rasahtaa jokin, säpsähdän ja terästän katsettani. Yhtäkkiä auto pysähtyy äkisti ja opas kuiskaa: There they are.
Tien välittömässä läheisyydessä, puiden ja heinikon katveessa, tallustelee kokonainen norsulauma. Isoin majesteettisista eläimistä heiluttaa kärsän puun oksistoon ja kippaa lehtisaaliin avonaisena odottavaan suuhun. Takaa kuuluu rapinaa, ja pian edestämme tallustaa useampi aikuinen norsu pieni vauva jononjatkeena.
Jopa jatkuvasti suuta pieksävät teinit hiljenevät. Olemme lähes kosketuksissa yhtiin suurimmista maalla elävistä nisäkkäistä, nöyrinä vieraina niiden omassa valtakunnassa toivoen, että häiritsemme luonnon rauhaa mahdollisimman vähän.
Kaivan kameran esiin hitaasti ja räpsin kuvia vaikuttavasta näystä oppaan valistaessa seuruettamme norsujen luontaisista elintavoista.
Kestää kauan ennen kuin maltamme lähteä uudelleen liikkeelle. Ajamme lähes kävelyvauhtia kuoppaisilla teillä, jotka muuttuvat tämän tästä niin kapeiksi, että jeeppi mahtuu hädin tuskin etenemään. Watch out, varoittaa opas terävien oksien raapiessa ajoneuvon kylkiä.
Oppaamme on mestari bongaamaan matkan varrelta eläimiä. Lizard! Owl! Bird! Monkey! hän henkäisee tämän tästä, seurueemme päiden kääntyessä kuin vieterit sormen osoittamaan suuntaan. Tartumme kiikareihin vuoron perään ja terästämme katsetta. Lopulta tähtäimeen osuu puussa piileksivä pöllö, jonka ilme tuo mieleen vanhan äreän sedän. Poikia naurattaa.
Vaikka etenemme välillä pitkänkin matkan vailla näköhavaintoja, tunnen luissani, miten safari elää ja hengittää ympärillämme. Ajelemme ristiin rastiin ja satumme toisinaan samaan risteykseen toisen seurueen kanssa, mutta suurimman osan ajasta olemme omillamme.
Reilun tunnin kiertelyn päätteeksi saavumme rantaan, jossa illuusio rikkoutuu: paikalle on kerääntynyt kymmenisen jeeppiä, yksi mutavelliin juuttuneena. Parkkeeraamme hieman sivummalle seuraamaan kuhinaa vedessä. Vastarannalla kylpee norsulauma, hieman taaempana temmeltää vesipuhveli. There they are, osoittaa opas pinnan alta pilkistävän krokotiilin pään suuntaan.
Jätämme autoletkan taaksemme edetessämme vaivihkaa rantaviivaa pitkin. Näkymä on kuin taideteoksesta, eivätkä parhaatkaan kuvat tee sille oikeutta.
Päivä on edennyt pitkälle ja tropiikin aurinko paahtaa armotta. Vilkaisen vesivarastoamme, vielä pullo jäljellä. Teinien silmät alkavat lurpattaa tasaisessa rytkytyksessä. Alkaessamme lähestyä portteja vauhti hidastuu. Edessämme on jeeppien suma ja niiden keskellä norsulauma, joka ei tunnu tietävän mihin suuntaan lähteä. Maaginen hetki räsähtää kertalaakista sirpaleiksi. Tässä me olemme, turistilauma kamerat tanassa, tukkimassa eläinten tien - eläinten, joiden ei normaalioloissa edes kuuluisi olla kosketuksissa kanssamme. Toki kansallispuistoilla on myös suojelullinen tehtävä, mutta tilanne on kaukana ensimmäisestä, rauhallisesta kohtaamisestamme näiden jättimäisten olentojen kanssa.
Lopulta lauma onnistuu pujottelemaan aluskasvillisuuden sekaan ja me letkan mukana ulos porteista.
Elämys jää muistoihin ikuisesti, mutta samalla ei voi painottaa riittävästi vastuullisen matkailun aspektia. Valitsimme itse suositusten perusteella pienen toimijan Safari in Sri Lankan. He toimivat juuri kuten lupasivat: luontoa tarkasteltiin hiljaa etäältä, eläimiä ei jahdattu, ja suuria jeeppikeskittymiä välteltiin kaikin keinoin.
Paluumatkalla Mirissaan on aikaa miettiä kahden tunnin edestä omia ja koko seurueen hautajaisia. Kuski painelee eteenpäin kaistapään lailla syöksyen kurveihin jarruttamatta ja ohittaen viereisen kaistan ajoneuvot kylkeä hipaisten. Lopulta on pakko vain sulkea silmät ja toivoa parasta.
Perillä Mirissassa kello käy vasta yhtä. Äskeinen jännitys ja väsymys purkautuvat hepulina sivukujalta löytyneen suloisen paikallisravintolan nurkkapöydässä. Ruoka on halpaa ja herkullista, ja sen saapuminen kestää luokattoman kauan. Vaan minnepä kiire lomalaisilla! Läiskimme korttia ja arvomme naurua pidätellen, kenen ruoka saapuu seuraavaksi, jos saapuu. Puolentoista tunnin toimituksen päätteeksi könyämme vatsat täynnä takaisin rantaparatiisiimme.
Iltaa kohden ystävä on jälleen yllättänyt tilaamalla hotellin respasta ylihintaisen rosepullollisen, jonka toimitus huoneeseen vaatii kahden läpeensä iloisen paikallisen työpanoksen. Nappaan pullon ja lasit ovenraosta, väläytän edustushymyni ja sujautan setelin kouraan.
Pian päällä on täysi tohina: hiuksia kiharretaan ja huulia punataan, lasit kilisevät ja minikaiutin suoltaa suomihittejä pimenevässä illassa.
Lähdemme talsimaan illallisen perässä rantaviivalle, jossa pöydät ja tuolit nököttävät rivi rivissä vesirajassa, aaltojen huuhtoessa etummaisten ruokailijoiden varpaita. Jokaisen pöydän päällä lepattaa pieni lyhty. Valomeri vasten säkkipimeää horisonttia ja veden korviahuumaavaa kuohuntaa on kuin toisesta maailmasta. Steppaamme haltioituneina ees taas ja istahdamme lopulta ensimmäiseen verirajassa vapaana olevaan pöytään.
Tilaamme pöydän täydeltä vastikään merestä nostettua kalaa, tulista currya, perinneruokaa, jonka nimeä en kuollaksenikaan muista sekä raikkaita hedelmämehuja. Teinin suu napsaa onnesta seitsemää sorttia käsittävän kattauksensa äärellä. Meren pauhuun sekoittuu taustalla raikaava Britney Spears. Emme toden totta ole yksin, mutta juuri tätä kaipaamme tässä huumaavassa hetkessä, osana tummanpuhuvaa rantaviivaa halkovaa ihmismassaa ja iloista puheenporinaa.
Yö on taittunut pitkälle talsiessamme takaisin hotellille puutarhaan ripustettujen kymmenien paperilyhtyjen reunustamaa kujaa pitkin. Hiuksista valahtaa tyynylle tukollinen hiekkaa rojahtaessani väsyneenä ja onnellisena makuuasentoon.
Viimeinen kokonainen Mirissa-päivä starttaa verkkaisesti tuoreita hedelmiä, pannukakkuja ja kahvia hörppien. Hengitän syvään ja imen itseeni aistit räjäyttävää maisemaa. Pian kaikki on ohi, mutta samaan aikaan olemme yhä tässä, totaalisen läsnä ohikiitävässä mutta niin onnentäyteisessä hetkessä.
Kaikkien kuluneiden päivien jälkeen maltan vihdoin rauhoittua. Valtaamme allasalueen parhaat lepotuolit, levitämme lehdet, kirjat, vesipullot ja aurinkorasvat nurmikolle ja kaadumme makuuasentoon vasten sinisenä hohkaavaa taivasta.
Tuuli heilauttaa hellehatun toiselle puolelle ruohokenttää, ponkaisen nauraen ylös ja lähes kirjaimellisesti törmään - apinaan..!
Kuin tyhjästä paikalle ilmestynyt veijari on valinnut hotellin allasalueen leikkikentäkseen ja ottaa tilanteesta täyden hyödyn irti. Turisti toisensa jälkeen menettää aurinkolasinsa, hattunsa ja muun irtonaisen tavaransa karvapallon riekkuessa palmupuiden ja aurinkotuolien väliä muutamalla nopealla kädenheilautuksella. Allasbaarin työntekijä karjuu pää punaisena tihulaisen perään hedelmäpalojen kadotessa parempiin suihin.
Lapsiväki tärisee innosta ja lähestyy kuokkavierasta kädet ojossa, mutta joudun toimimaan omiemme osalta ilonpilaajana muistuttamalla, että ulkoisesti veikeä kaveri on pohjimmiltaan villieläin, joka saattaa hermostuessaan puraista. Pojat toimivat ohjeiden mukaan, kunnes apina hyppää palmunvarresta suoraan teinien jalkoihin.
Teini joutuu tahtomattaan leikkitelineeksi, kunnes karvapallon huomio kiinnittyy puunlatvaan, jonne se seuraavassa sekunnissa katoaa.
Apinashown ohella päivän kohokohta on hotellin katolla sijaitseva Ayurveda-hoitola, josta olemme varanneet koko seurueellemme käsittelyt. Tuntia myöhemmin havahdun hierontapöydältä yltä päältä eteerisessä öljyssä, totaalisen rentoutuneena ja eheytyneenä. Viereisestä huoneesta pölähtää vähintään yhtä autuaallinen teini, joka on jo viime kesän Espanjan-lomalla päässyt lempeiden hierontojen makuun.
Kokovartalokäsittely kustantaa huimat 12 euroa. Kiitän henkilökuntaa vuolaasti ja varaan samantien toiset ajat seuraavalle aamulle. Talsimme hymy korvissa jälleen yhteen rantaravintolaan myöhäiselle lounaalle, jonka kruunaa syntinen vohveliannos jälkiruokadrinkkeineen,
Viimeisenä iltana Intian valtameren äärellä kiipeämme hotellin katolle ahmimaan maisemaa hyväksi toviksi. Haluan muistaa maiseman jokaisen sävyn ja vivahteen, sirkkojen taukoamattoman sirityksen ja meren tuoksun, joka kantautuu ylös korkeuksiin asti.
Pimeän laskeuduttua istumme edellisillan toisintona lyhtyjen hohteessa rantaviivalla, nautimme menusta niin monta ruokalajia kuin vatsaan mahtuu ja tuijotamme ihastuksesta mykkinä valomerta.
Sri Lanka on ylittänyt odotukset kaikin mahdollisin tavoin. Matka on ollut samaan aikaan hengästyttävä, euforisen hepulin ja elämystulvan mutta yhtä lailla totaalisen rentoutumisen värittämä kokemus, jota en tule unohtamaan koskaan. Jokainen kohtaaminen on ollut omalta osaltaan merkittävä ja vahvistanut tarinaa, jota niin moni srilankan-matkaaja kertoo: on tultava takaisin. Pisaranmuotoiseen valtioon jää odottamaan seuraavaa kertaa kokonainen maailma, josta emme kahdeksan päivän aikana ehtineet vielä saada otetta.
Seuraavan päivän aina kello kahteen kestävä lähdön haikeuden lannistama odotus, neljän tunnin ajomatka Colomboon ja kauppakeskuksissa pyöriminen iltaan asti ennen kello yksi yöllä lähtevää paluulentoa eivät varsinaisesti kruunaa matkaa. Siirtyminen riittävän ajoissa pääkaupungin paahteiseen hulinaan on matkasuunnitelman kannalta välttämätön, jotta ehdimme varmasti lennolle ajoissa.
Vilkuilen liikennekaaosta ja näen yhä elävästi edessäni valkoisen hiekan, turkoosit tyrskyt ja niiden ympärille kaartuvat palmut... Kenties Colombo ansaitsee uuden mahdollisuuden, mutta nyt ei ole oikea hetki.
Kiitos Sri Lanka, uskomaton Aasia ja täydellinen matkaseura. Ehdin ikuistaa viimeisen ajatukseni hienojakoiseen hiekkaan, kunnes viesti painuu aallon mukana merenpohjaan.
Vihreänä hohkaavan viidakon reunustama moottoritie vaihtuu maantieksi ja vähitellen kapeneviksi kujiksi. Kuskimme sukkuloi taidokkaasti eteenpäin tietä ylittävien lehmien, lapsijoukkojen ja riksojen välistä. Pian horisontissa kimmeltää samainen meri, jota olemme tuijottaneet ihastuksesta mykkinä viimeiset neljä päivää rauhan tyyssijassa Bentotassa.
Hyvin nopeasti käy selväksi, että uusi kohteemme Mirissa on toista maata. Olemme yllättäen vilkkaan katuelämän ytimessä lipuessamme eteenpäin rantakatua pitkin ja kääntyessämme lopulta kapealle, ravintoloiden ja kauneushoitoloiden reunustamalle kujalle. Ja siinä se on: Sri Lankan seikkailun toinen kohteemme, Hotel Paradise Beach Club nimensä mukaisesti merenrannan syleilyssä.
Kaikkien leuat loksahtavat. Edellinen hotellimme sijaitsi ylhäisessä yksinäisyydessä, mutta nyt olemme keskellä elämää ja säpinää, iloisen kakofonian ympäröimänä. Ojennan passit vastaanottovirkailijalle ja vilkuilen innosta täristen allasaluetta, joka sykkii vieraskielisen puheenporinan, musiikin, kilisevien lasien ja veteen äänekkäästi hyppivien lomailijoiden tahtiin.
Loman hiljaisen alkupuoliskon vastapainoksi olemme revetä liitoksistamme! Laukut heivataan säilöön odottamaan huoneiden vapautumista, hetkeä myöhemmin teineistä näkyy vain viuhahdus kaksikon juostessa kilpaa aaltoihin.
Istahdamme allasbaariin näköetäisyydelle merestä, tilaamme tonnikalavoileivät ja lasit viiniä ja puhkeamme ääneen yhtä aikaa. Katso tuota ravintolaa, ei kun tuolla vasemmalla on vielä enemmän, tuolla alkaa kohta happy hour, siis täällähän on naurettavan halpaa, joko varataan kauneushoidot, missä syödään illalla?? raikaa puheripuli Sri Lankan eteläisen pikkukaupunki Mirissan paraatipaikalla.
Rakastan paikkaa jo kättelyssä, ja hymy levenee entisestään astuessamme sisään valtavan kokoisiin huoneisiimme.
Olo on kuin pikkulapsella Linnanmäen porteilla. Olen herännyt totaalisen eloon ja steppaan rantaviivaa ees taas osaamatta pysähtyä, huomattavasti seesteisemmän ystävän syventyessä jälleen kirjaansa. Aallot moukaroivat teinejä merenpohjaan ja takaisin, juoksen kiljuen perään ja olen törmätä tielle osuneeseen kanssaturistiin, sorry sorryyy huudan ja katoan tyrskyn sisään, jonne katoaa myös hiuslenksu. Aikuisena tehtäväni on kehoittaa lapsia nauttimaan säännöllisesti vettä, lisäämään aurinkorasvaa ja pitämään pienempää ääntä, mutta pystyn hädin tuskin vetämään henkeä innoltani korkealle taivaalle kaartuvien palmupuiden alla.
Myöhäiseen iltapäivään mennessä rouva ja teinit saadaan vihdoin kuivalle maalle. Ravistelemme pahimmat hiekat bikineistä, heitämme päälle rantamekot ja -hatut ja lähdemme talsimaan kulman takana sijaitsevalle pääkadulle, joka sykkii elämää rannan lailla. Joka puolella on ravintoloita, kahviloita, pieniä tee- ja maustekauppoja sekä suurehko ruokakauppa, josta nappaamme hotellihuoneeseen evästä.
Vierestä löytyy reissun ensimmäinen alkoholimyymälä, jonne pääsevät sisään ainoastaan ulkomaalaiset. Olen jo ojentamassa toiveikkaana henkilöpapereita, mutta ulkoinen habitus selkeästi heijastaa todellista ikää, kiitos tästä. Juomat noudetaan sisältä ja maksetaan ulkona luukulla, hinta selviää vasta setelitukkoa ojennettaessa. 17 euron, epäilyttävän näköisen kuohuviinin on parasta maistua!
Pitkä, kutkuttava päivä päättyy väsymyksensekaiseen illalliseen hotellin ravintolassa, jonka palvelut kuuluvat huoneen hintaan. Buffetkattaus on todellinen mahalasku, kuten olettaa saattaa. Keskinkertaista mättöä käsittämättömän herkullisen ruokakulttuurin lähteillä, for tourists only. Päätämme kertakokeilun riittävän tätä lajia. Rantaviivalta ei ravintoloita puutu, huomenna olemme viisaampia.
Kellon kajahtaessa seuraavana aamuna kaksikymmentä yli neljä tekee mieli oksentaa. Olen saanut unen päästä kiinni lähempänä yhtä, päässä heittää ja humisee kammetessani väkipakolla ylös. Vaan ruikutus ei auta, kuski noutaa seurueemme hartaasti odotetulle safarille Udawalawen kansallispuistoon tasan kello viisi. Autossa vaivumme uudestaan töyssyisen tien tahdittamaan uneen ja havahdumme hereille muutamaa tuntia myöhemmin lähes perillä, auringon noustessa vähitellen vihreänä hohkaavan maiseman ylle.
Tokkurainen olo vaihtuu lennossa jännityksensekaiseksi innostukseksi kammetessamme peräkanaa Jurassic Park -vibat nostattavaan safariautoon. Seuraavassa hetkessä kiidämme opas ja kuski seuranamme pöllyävää, kuoppaista hiekkatietä pitkin puiston porteista sisään.
Tartun rautakaiteista kaksin käsin kiinni ja vilkuilen jännittyneenä eteen ja taakse. Muut safariautot ovat lähteneet omille teilleen, ympärillämme kuuluvat ainoastaan luonnon äänet. Pusikossa rasahtaa jokin, säpsähdän ja terästän katsettani. Yhtäkkiä auto pysähtyy äkisti ja opas kuiskaa: There they are.
Tien välittömässä läheisyydessä, puiden ja heinikon katveessa, tallustelee kokonainen norsulauma. Isoin majesteettisista eläimistä heiluttaa kärsän puun oksistoon ja kippaa lehtisaaliin avonaisena odottavaan suuhun. Takaa kuuluu rapinaa, ja pian edestämme tallustaa useampi aikuinen norsu pieni vauva jononjatkeena.
Jopa jatkuvasti suuta pieksävät teinit hiljenevät. Olemme lähes kosketuksissa yhtiin suurimmista maalla elävistä nisäkkäistä, nöyrinä vieraina niiden omassa valtakunnassa toivoen, että häiritsemme luonnon rauhaa mahdollisimman vähän.
Kaivan kameran esiin hitaasti ja räpsin kuvia vaikuttavasta näystä oppaan valistaessa seuruettamme norsujen luontaisista elintavoista.
Kestää kauan ennen kuin maltamme lähteä uudelleen liikkeelle. Ajamme lähes kävelyvauhtia kuoppaisilla teillä, jotka muuttuvat tämän tästä niin kapeiksi, että jeeppi mahtuu hädin tuskin etenemään. Watch out, varoittaa opas terävien oksien raapiessa ajoneuvon kylkiä.
Oppaamme on mestari bongaamaan matkan varrelta eläimiä. Lizard! Owl! Bird! Monkey! hän henkäisee tämän tästä, seurueemme päiden kääntyessä kuin vieterit sormen osoittamaan suuntaan. Tartumme kiikareihin vuoron perään ja terästämme katsetta. Lopulta tähtäimeen osuu puussa piileksivä pöllö, jonka ilme tuo mieleen vanhan äreän sedän. Poikia naurattaa.
Vaikka etenemme välillä pitkänkin matkan vailla näköhavaintoja, tunnen luissani, miten safari elää ja hengittää ympärillämme. Ajelemme ristiin rastiin ja satumme toisinaan samaan risteykseen toisen seurueen kanssa, mutta suurimman osan ajasta olemme omillamme.
Reilun tunnin kiertelyn päätteeksi saavumme rantaan, jossa illuusio rikkoutuu: paikalle on kerääntynyt kymmenisen jeeppiä, yksi mutavelliin juuttuneena. Parkkeeraamme hieman sivummalle seuraamaan kuhinaa vedessä. Vastarannalla kylpee norsulauma, hieman taaempana temmeltää vesipuhveli. There they are, osoittaa opas pinnan alta pilkistävän krokotiilin pään suuntaan.
Jätämme autoletkan taaksemme edetessämme vaivihkaa rantaviivaa pitkin. Näkymä on kuin taideteoksesta, eivätkä parhaatkaan kuvat tee sille oikeutta.
Päivä on edennyt pitkälle ja tropiikin aurinko paahtaa armotta. Vilkaisen vesivarastoamme, vielä pullo jäljellä. Teinien silmät alkavat lurpattaa tasaisessa rytkytyksessä. Alkaessamme lähestyä portteja vauhti hidastuu. Edessämme on jeeppien suma ja niiden keskellä norsulauma, joka ei tunnu tietävän mihin suuntaan lähteä. Maaginen hetki räsähtää kertalaakista sirpaleiksi. Tässä me olemme, turistilauma kamerat tanassa, tukkimassa eläinten tien - eläinten, joiden ei normaalioloissa edes kuuluisi olla kosketuksissa kanssamme. Toki kansallispuistoilla on myös suojelullinen tehtävä, mutta tilanne on kaukana ensimmäisestä, rauhallisesta kohtaamisestamme näiden jättimäisten olentojen kanssa.
Lopulta lauma onnistuu pujottelemaan aluskasvillisuuden sekaan ja me letkan mukana ulos porteista.
Elämys jää muistoihin ikuisesti, mutta samalla ei voi painottaa riittävästi vastuullisen matkailun aspektia. Valitsimme itse suositusten perusteella pienen toimijan Safari in Sri Lankan. He toimivat juuri kuten lupasivat: luontoa tarkasteltiin hiljaa etäältä, eläimiä ei jahdattu, ja suuria jeeppikeskittymiä välteltiin kaikin keinoin.
Paluumatkalla Mirissaan on aikaa miettiä kahden tunnin edestä omia ja koko seurueen hautajaisia. Kuski painelee eteenpäin kaistapään lailla syöksyen kurveihin jarruttamatta ja ohittaen viereisen kaistan ajoneuvot kylkeä hipaisten. Lopulta on pakko vain sulkea silmät ja toivoa parasta.
Perillä Mirissassa kello käy vasta yhtä. Äskeinen jännitys ja väsymys purkautuvat hepulina sivukujalta löytyneen suloisen paikallisravintolan nurkkapöydässä. Ruoka on halpaa ja herkullista, ja sen saapuminen kestää luokattoman kauan. Vaan minnepä kiire lomalaisilla! Läiskimme korttia ja arvomme naurua pidätellen, kenen ruoka saapuu seuraavaksi, jos saapuu. Puolentoista tunnin toimituksen päätteeksi könyämme vatsat täynnä takaisin rantaparatiisiimme.
Iltaa kohden ystävä on jälleen yllättänyt tilaamalla hotellin respasta ylihintaisen rosepullollisen, jonka toimitus huoneeseen vaatii kahden läpeensä iloisen paikallisen työpanoksen. Nappaan pullon ja lasit ovenraosta, väläytän edustushymyni ja sujautan setelin kouraan.
Pian päällä on täysi tohina: hiuksia kiharretaan ja huulia punataan, lasit kilisevät ja minikaiutin suoltaa suomihittejä pimenevässä illassa.
Lähdemme talsimaan illallisen perässä rantaviivalle, jossa pöydät ja tuolit nököttävät rivi rivissä vesirajassa, aaltojen huuhtoessa etummaisten ruokailijoiden varpaita. Jokaisen pöydän päällä lepattaa pieni lyhty. Valomeri vasten säkkipimeää horisonttia ja veden korviahuumaavaa kuohuntaa on kuin toisesta maailmasta. Steppaamme haltioituneina ees taas ja istahdamme lopulta ensimmäiseen verirajassa vapaana olevaan pöytään.
Tilaamme pöydän täydeltä vastikään merestä nostettua kalaa, tulista currya, perinneruokaa, jonka nimeä en kuollaksenikaan muista sekä raikkaita hedelmämehuja. Teinin suu napsaa onnesta seitsemää sorttia käsittävän kattauksensa äärellä. Meren pauhuun sekoittuu taustalla raikaava Britney Spears. Emme toden totta ole yksin, mutta juuri tätä kaipaamme tässä huumaavassa hetkessä, osana tummanpuhuvaa rantaviivaa halkovaa ihmismassaa ja iloista puheenporinaa.
Yö on taittunut pitkälle talsiessamme takaisin hotellille puutarhaan ripustettujen kymmenien paperilyhtyjen reunustamaa kujaa pitkin. Hiuksista valahtaa tyynylle tukollinen hiekkaa rojahtaessani väsyneenä ja onnellisena makuuasentoon.
Viimeinen kokonainen Mirissa-päivä starttaa verkkaisesti tuoreita hedelmiä, pannukakkuja ja kahvia hörppien. Hengitän syvään ja imen itseeni aistit räjäyttävää maisemaa. Pian kaikki on ohi, mutta samaan aikaan olemme yhä tässä, totaalisen läsnä ohikiitävässä mutta niin onnentäyteisessä hetkessä.
Kaikkien kuluneiden päivien jälkeen maltan vihdoin rauhoittua. Valtaamme allasalueen parhaat lepotuolit, levitämme lehdet, kirjat, vesipullot ja aurinkorasvat nurmikolle ja kaadumme makuuasentoon vasten sinisenä hohkaavaa taivasta.
Tuuli heilauttaa hellehatun toiselle puolelle ruohokenttää, ponkaisen nauraen ylös ja lähes kirjaimellisesti törmään - apinaan..!
Kuin tyhjästä paikalle ilmestynyt veijari on valinnut hotellin allasalueen leikkikentäkseen ja ottaa tilanteesta täyden hyödyn irti. Turisti toisensa jälkeen menettää aurinkolasinsa, hattunsa ja muun irtonaisen tavaransa karvapallon riekkuessa palmupuiden ja aurinkotuolien väliä muutamalla nopealla kädenheilautuksella. Allasbaarin työntekijä karjuu pää punaisena tihulaisen perään hedelmäpalojen kadotessa parempiin suihin.
Lapsiväki tärisee innosta ja lähestyy kuokkavierasta kädet ojossa, mutta joudun toimimaan omiemme osalta ilonpilaajana muistuttamalla, että ulkoisesti veikeä kaveri on pohjimmiltaan villieläin, joka saattaa hermostuessaan puraista. Pojat toimivat ohjeiden mukaan, kunnes apina hyppää palmunvarresta suoraan teinien jalkoihin.
Teini joutuu tahtomattaan leikkitelineeksi, kunnes karvapallon huomio kiinnittyy puunlatvaan, jonne se seuraavassa sekunnissa katoaa.
Apinashown ohella päivän kohokohta on hotellin katolla sijaitseva Ayurveda-hoitola, josta olemme varanneet koko seurueellemme käsittelyt. Tuntia myöhemmin havahdun hierontapöydältä yltä päältä eteerisessä öljyssä, totaalisen rentoutuneena ja eheytyneenä. Viereisestä huoneesta pölähtää vähintään yhtä autuaallinen teini, joka on jo viime kesän Espanjan-lomalla päässyt lempeiden hierontojen makuun.
Kokovartalokäsittely kustantaa huimat 12 euroa. Kiitän henkilökuntaa vuolaasti ja varaan samantien toiset ajat seuraavalle aamulle. Talsimme hymy korvissa jälleen yhteen rantaravintolaan myöhäiselle lounaalle, jonka kruunaa syntinen vohveliannos jälkiruokadrinkkeineen,
Viimeisenä iltana Intian valtameren äärellä kiipeämme hotellin katolle ahmimaan maisemaa hyväksi toviksi. Haluan muistaa maiseman jokaisen sävyn ja vivahteen, sirkkojen taukoamattoman sirityksen ja meren tuoksun, joka kantautuu ylös korkeuksiin asti.
Pimeän laskeuduttua istumme edellisillan toisintona lyhtyjen hohteessa rantaviivalla, nautimme menusta niin monta ruokalajia kuin vatsaan mahtuu ja tuijotamme ihastuksesta mykkinä valomerta.
Sri Lanka on ylittänyt odotukset kaikin mahdollisin tavoin. Matka on ollut samaan aikaan hengästyttävä, euforisen hepulin ja elämystulvan mutta yhtä lailla totaalisen rentoutumisen värittämä kokemus, jota en tule unohtamaan koskaan. Jokainen kohtaaminen on ollut omalta osaltaan merkittävä ja vahvistanut tarinaa, jota niin moni srilankan-matkaaja kertoo: on tultava takaisin. Pisaranmuotoiseen valtioon jää odottamaan seuraavaa kertaa kokonainen maailma, josta emme kahdeksan päivän aikana ehtineet vielä saada otetta.
Seuraavan päivän aina kello kahteen kestävä lähdön haikeuden lannistama odotus, neljän tunnin ajomatka Colomboon ja kauppakeskuksissa pyöriminen iltaan asti ennen kello yksi yöllä lähtevää paluulentoa eivät varsinaisesti kruunaa matkaa. Siirtyminen riittävän ajoissa pääkaupungin paahteiseen hulinaan on matkasuunnitelman kannalta välttämätön, jotta ehdimme varmasti lennolle ajoissa.
Vilkuilen liikennekaaosta ja näen yhä elävästi edessäni valkoisen hiekan, turkoosit tyrskyt ja niiden ympärille kaartuvat palmut... Kenties Colombo ansaitsee uuden mahdollisuuden, mutta nyt ei ole oikea hetki.
Kiitos Sri Lanka, uskomaton Aasia ja täydellinen matkaseura. Ehdin ikuistaa viimeisen ajatukseni hienojakoiseen hiekkaan, kunnes viesti painuu aallon mukana merenpohjaan.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentoi - ilahdun!