Mikään matka ei ole koskaan jännittänyt näin jäätävän paljon

Mittariin on ehtinyt kertyä vuosien varrella reissua jos toista. On koluttu niin nuoruusvuosien asuinmaatani Isoa-Britanniaa, Yhdysvaltoja kuin Eurooppaakin ristiin rastiin, on juhlittu argentiinalaisia häitä Buenos Airesin lattarisykkeessä, väistelty potentiaalisia varkaita Rio de Janeiron pimeillä kaduilla, eksytty kuumuudesta sammunut puhelin kädessä Singaporen ihmismassojen keskelle ja kiitetty toimivaa matkavakuutusta balilaisen vessanpöntön yllä voimattomana kakoessa.

Mikään matka ei ole kuitenkaan eläissään jännittänyt niin paljon kuin kolmen viikon päässä häämöttävä hiihtoloma.

Olemme lähdössä Leville. Suomen suosituimpaan laskettelukeskukseen pohjoisen luminietosten keskelle. Valuutta euro, kieli paikallisten kanssa yhteinen, kulkupelinä luotettava Finnair. Mikä voisi mennä pieleen?

Varasimme yhteisen matkan ystäväperheen kanssa jo viime keväänä pahimman koronapaniikin kourissa. Tilanne ei voi kaiken järjen mukaan olla enää vuoden kuluttua yhtä paha. Lennot irtosivat kokonaisuudessaan Finnairin pisteillä, majoitus ennakkovaraajan alennuksella paraatipaikalta rinteiden vierestä, koirakavereille yhteinen huone hyväksi todetusta hoitolasta.

kuva: levinalppitalot.fi

"Ensimmäistä kertaa legendaariselle Leville!", hehkutin innosta täristen. "Niin sähän olet ollut siellä meidän seurustelun alkuaikoina", heitti mies vastapallona lakonisesti. Ei niin minkäänlaista muistikuvaa tästä! Aiheesta meinasi kehkeytyä kunnon väittely, kunnes kuva-arkistojen uumenista vuoden 2003 kohdalta löytyi hieman tärähtänyttä todistusaineistoa rouvasta pääkallopaikalla.

Ei voi kuin ihmetellä miten tämä on oikeasti mahdollista? Ikivanha laskettelutakki näyttää etäisesti tutulta, itse reissu on kadonnut totaalisesti pitkäkestoisen muistin kelasta. Oli kuulemma hauskaa, vaikkakin nuorena ja tyhmänä ilman kypärää. Mutta niin tai näin, haluan itsepintaisesti ajatella kokevani Levin ihka ensimmäistä kertaa.

Autotallissa tönöttää siistissä rivissä neljä paria suksia ja kypäröitä, eteisen kaapissa teineille hankitut uutuudenkarheat laskettelutakit. Tuntumaa kukkulalta alaspäin laskeutumiseen on otettu Etelä-Suomen pikkumäessä pitkin alkutalvea. Koko perhe on laitettu tuplavahvalle vitamiinikuurille, kontakteja vältellään parhaan mukaan. Lentomatkasta selvittäneen, kiitos Finnairin ja Helsinki-Vantaan kiitettävien koronatoimien. Itse laskettelu ulkoilmassa omassa seurueessa on silmissäni suhteellisen matalan riskitason toimintaa, afterski ei perhelomalla mainittavasti kiinnostele.

Tahkolla muistan olleeni sittemmin koko perheen kera, monet riemukkaat kerrat!

Kaikesta tästä huolimatta kurkkua kuristaa kasvava pelko. Matkaanlähtö ei ole kuuna päivänä levännyt näin hauraissa kantimissa. Reissun peruuntumiseen vaaditaan tasan yksi sähköposti: lapsenne on asetettu luokkatoverin tartunnan vuoksi karanteeniin, kotoa poistuminen tiukasti kielletty. Viaton päänsärky johtaen testijonoon ja positiiviseen tulokseen. Koronavilkun pelätty välähdys talvi-illan pimeydessä. Uudenmaan sulku, jos oikein laukalle lähtee.

Matkaa on odotettu kädet ristissä lähes vuosi. Ei voi olla niin huono tuuri.

En uskalla fiilistellä, en googletella, en niin mitään. Huono karma laukeaa juuri silloin, kun on liian hauskaa. Minä, ikuinen etelänmerille kaipaaja, en ole koskaan eläissäni odottanut laskettelulomaa tällaisella hartaudella. Lähes vuoden kotona kökkimisen katkaisevaa palkintoa, kotimaisittain eksoottisiin maisemiin siirtymistä, yhteistä riemulomaa rakkaiden ystävien seurassa.

Tähtien ja kuun asennot, kohtalon oikut mitkälie, älkää ottako tätä meiltä pois.

Kuvan liikuttavan mohikaanipään perässä ei rinteessä tahdo enää pysyä.

On kuitenkin pieni takaportti. Normaalisti elän hetkessä enkä murehdi liikoja huomista, mutta tällä kertaa koko suunnitelmaa ei uskaltanut jättää yhden kortin varaan. Varasimme taannoisesta Black Friday -alennusmyynnistä viikonloppureissun samoissa merkeissä perinteiselle Tahkolle, lähtö muutamaa viikkoa Levin jälkeen.

Ehkä kaikki on lopulta kuitenkin mahdollista, ja koronakurimuksesta huolimatta pääsemme täyttämään kevättalvemme laskettelun riemulla kahteen kertaan. Isoin riski nimittäin lepää kevään ja kesän taitteessa sorruttuamme em. alennushuumassa Finnairin superhintaisiin Lontoon-lentoihin. Ei varmasti tarvitse juurikaan perustella miksi epäilyttää, että kevätpiipahdus Lontoossa oli harhaista toiveajattelua. Lippujen siirtoehdot ovat kuitenkin poikkeuksellisen joustavat, joten tämän murehtimiseen en tuhlaa paukkuja.

Kenties uskallan testata, ehkä jo ensi viikolla, miltä uusi päheääkin päheämpi laskettelukypärä näyttää tositoimissa. Tarkistaa, että pitkällä lomalla olleet matkalaukut ovat yhä tallessa. Maalailla hetken verran miltä tuntuu lipua rauhallisesti alas valkoisista kinoksista notkuvien puiden katveessa, siellä missä pakkanen puraisee ja valkoinen jatkuu taivaanrantaan asti.

Oletko uskaltanut buukata talvilomamatkaa tälle vuodelle? Minne lähdet?