Etelänmeri-vibojen ääreen ovelta ovelle 6 tunnissa - Pärnu vei sydämen!

Joulukuu 2020. Mietin kuumeisesti kaukaisuudessa häämöttävää kesää, kuten aina tähän aikaan vuodesta. Maailman koronatilanne on jälleen luisumassa kohti uutta aaltoa, ja puolen vuoden päähän ennustaminen on mahdotonta. Ei kerta kaikkiaan uskalla varata isoa matkaspektaakkelia, ei vaikka rahat todistetusti saa takaisin. Pettymystä ei palautusmaksu selätä, enkä halua joutua toista kesää putkeen tilanteeseen, jossa käytän valtavan ajan omatoimimatkan suunnitteluun, ja kaikki haihtuu lopulta savuna ilmaan.

Yhtäkkiä Bookingia selaillessa eteen tupsahtaa Pärnu; Viron maineikas rantalomakohde, jota moni tuttava on vuosien mittaan kehunut. Oma veri vetää lähtökohtaisesti kauemmas, mutta entä jos tämä olisikin se suunnitelma, johon poikkeusaikana uskaltaisi sitoutua? Laivalla lahden yli, omalla autolla minimikontakteilla. Hetkeä myöhemmin olen klikannut neljän yön varauksen kuvissa suloistakin suloisempana esiintyvästä Karusselli-Supeluse Apartmentista.

Heinäkuu 2021, järjestyksessään toinen koronakesä. Seisomme häikäisevän auringonpaisteen lämmössä Karusselli- ja Supeluse-katujen risteyksessä ja tuijotamme eteen avautuvaa näkyä. Keltaisenkukertava puutalo keskellä viehättävää kävelykatua on livenä vielä astetta kauniimpi.

Hartaasti odotettua hetkeä on edeltänyt riemu ja helpotus Viron hyvästä, Suomea selkeästi paremmasta koronatilanteesta, auton piripintaan pakkaus, siirtyminen aamuvarhaisella Tallink Siljan terminaaliin, aamupala lähes tyhjässä laivassa ja jatkounet hytissä, jolla päätimme itseämme hemmotella. 

Tallinnan päässä laivasta ajetaan ulos vailla rajamuodollisuuksia, ja vajaa kahta tuntia myöhemmin kurvailemme jo pitkin Pärnun massiivisten puiden reunustamia kujia.

Kaivamme avaimet koodilla suojatusta rasiasta ja avaamme jännittyneinä oven. Kahden makuuhuoneen kompakti huoneisto on upea! Katse kiitää yksityiskohdissa: vanha hirsi ja tiili kohtaavat modernit mukavuudet, kaikki on viimeisen päälle siistiä, kylpyhuone näyttää vastaremontoidulta. Uskomaton tuuri ja etiäinen puolta vuotta aiemmin.

Nopean laukkujen purkamisen ja kauppareissun myötä kipitämme puolijuoksua kohti 700 metrin päässä sijaisevaa Pärnun hiekkarantaa. Ilma väreilee yli 30-asteen kuumuudessa ja siivittää kohti nurkan takana odottavaa tunnereaktiota...

Koko perheen leuat loksahtavat auki. Eteemme avautuu lähes käsittämätön näkymä: auringonsäteissä kylpevä kullanvärinen, silmänkantamattomiin jatkuva leveä hietikko sekä turkoosi meri, jossa ihmiset seisovat kaukana rantaviivasta polvia myöten. Normaalisti hillityt teinit eivät pysty pidättelemään ja katoavat tyrskyihin ennen kuin ehdimme laskea pyyhkeitä maahan.

Olen ihastellut Pärnu randia etukäteen kuvista, mutta todellisuus lyö ällikällä. On hieraistava silmiä: olemmeko todella Virossa, vai kenties kuitenkin Espanjassa..? Tunnelma on rennonletkeä, ihmisiä ympärillä juuri sopivasti, kielen perusteella suurin osa paikallisia. Rantaviivaa reunustavissa ravintoloissa lounastetaan, kylmäkasseista kaivetaan esiin voileipiä ja juomia, uima-asuinen kansa jolkottelee hymy huulilla hietikkoa reunustavia pitkospuita pitkin.

Kastan varpaat meriveteen. Alkaa jo naurattaa - kuin lämpimään kylpyyn astuisi! Paikoittain lähes kuuma matalikko jatkuu pitkälle, ja kunnolla uimaan päästäkseen on käveltävä reilu matka kohti ulappaa. Osa on parkkeerannut aurinkotuolinsa matalikkoon muodostuneiden kumpareiden päälle.

Tuntia myöhemmin teinit käyskentelevät yhä laineiden vietävänä, itse olen malttanut juuri ja juuri kahlata takaisin hietikolle. Mies on ehtinyt tällä haavaa tajuta perusvirheen 1: Emme ole lainkaan varustautuneet rantalomaa varten, vaikka nimen omaan rantalomalle tulimme. Kotiin jäivät muun muassa olennaiset varusteet aurinkovarjot, viltti ja kylmälaukku. Jännitys siitä, onnistuuko matkaanlähtö ylipäätään, sulatti viimeisetkin strategisen järjen rippeet.

Nappaamme ensi hätään rantaviivalta löytyvästä R-kioskista kassillisen juomia+jäätelöä, mutta ilman asianmukaisia välineitä kaikki kuumenee hetkessä. On mentävä takaisin mereen.

Teinien kisakunto hyytyy kolmen tunnin pienillä tauoilla rytmitetyn pulikoinnin päätteeksi. Ensimmäistä kertaa ulkomaanmatkalla ikinä uskallamme lähettää reippaat ja kielitaitoiset 13- ja 14-vuotiaat kaksin takaisin kämpille. Laitatte perillä välittömästi viestiä ettei mafia ole kidnapannut!!, kiljun kahden märissä uimahousuissa kulman taa katoavan perään.

Nautimme miehen kanssa rantabaarissa kaksin iltapäiväjuomat ja päivittelemme ääneen tilanteen saamaa käännettä. Edellisestä perhematkasta ulkomailla on koronan vuoksi aikaa, emmekä osanneet etukäteen hahmottaa, millaisia vapauksia teinien kanssa reissaaminen yhtäkkiä mahdollistaa.

Päivä lipuu eteenpäin ihastuttavan verkkaisesti. Aamulla vasta heräsimme kotoa, ja nyt olemme pitkän rantapäivän ja välihuilin päätteeksi matkalla tutkimaan Pärnun ravintolatarjontaa. Ei kestä kauaa, kun perusvirhe 2 realisoituu: Olemme tehneet loman ajaksi nolla ravintolavarausta, vaikka moni sitä suositteli. Kenties tämäkin perua lähtöä edeltävästä pelkotilasta, mikä vesitti kunnon suunnittelun. Iskeekö karanteeni, peruuntuuko kaikki kuitenkin?

Kämpältä rantaan johtavan kadun varrella on useita ravintoloita, ja onneksemme yhdessä niistä on  vielä reippaasti tilaa. Villa Wesset osoittautuu hyväksi ensimmäisen illan valinnaksi. Menu on suppea mutta selkeä, ja kaikki löytävät mieluista syötävää. Nautimme ribsejä ja noodle bowleja valoköynnösten kuorruttaman terassin katveessa, dj:n paukuttaman rytmin tahtiin.

Palaamme takaisin kämpille pidemmän lenkin kautta ihaillen suloisia, siistien teiden varrella vieri vieressä nököttäviä talorivistöjä. Rakennustyyli on täällä aivan omanlaisensa jyrkkine vinoine kattoineen ja massiivisine, vehreinä kukkivine pihoineen. Ruusuköynnöksellä vuoratulta rautaparvekkeelta kurkistaa raidallinen kissa. Tekee mieli avata yksi pihaporteista ja kävellä sisään.

Seuraavana aamuna heräämme silmät ristissä hiestä litimärkinä. Kaksi flektiä ei ikävä kyllä kompensoi huoneiston ainoaa ilmiselvää ongelmaa, kunnon ilmastoinnin puutetta. Kuopus on siirtynyt yöllä makaamaan lattialle, mies käynyt pikkutunneilla kahdesti jääkylmässä suihkussa.

Jälkimmäistä heikko yö ei kuitenkaan lannista, päin vastoin! Hän on hurauttanut aamuvarhaisella into piukassa läheiseen kauppakeskukseen ja käynyt ostamassa kylmälaukun, aurinkovarjon sekä rantateltan. Innostus tarttuu, ja hetkeä myöhemmin kahmin käsiini Rimin deli-tiskiltä herkkuja picnic-korin täytteeksi.

Toisena rantapäivänä nousemme amatöörisarjasta seuraavalle tasolle. Etenkin teltta osoittautuu erinomaiseksi investoinniksi, sillä aurinko porottaa yhä 30-asteen paremmalla puolella, ja raavaan teinin rasvaaminen käy painiottelusta.

Iltapäivällä levitämme kadehdittavan lounaskattauksen hietikolle. Löytyy ceasar-salaattia, kevätrullaa, meksikolaisia minirullaa, tuoretta patonkia lisukkeineen ja juomaa joka lähtöön. Ruokaa saa toki rantabaareistakin, mutta omat eväät voittavat tarjolla olevan perus pizzahötön mennen tullen.

Ja ranta, se hurmaa yhä tunnelmallaan. En voi käsittää, miten kaikki tämä etelänmeren hiekka on voinut asettautua Itämeren rannikolle (ja miksi sitä ei ole riittänyt tässä mittakaavassa Helsingin päähän).

Pitkä raukea rantapäivä vaatii jälleen välisiestan ennen illan rientoja. Olen kaikesta ympäröivästä kuitenkin yhä niin tärinöissä, etten pysty rauhoittumaan. Siirryn pikasuihkun kautta asuntokompleksissamme sijaitsevan Karusselli-baarin terassille. Lievästä iltamöykästä huolimatta (dj soittaa päivittäin suoraan ikkunamme alla...) baari rytmeineen kruunaa asunnon tunnelman. Ei tarvitse kuin astua kuvan oikeanpuoleisista ovista, ja pittoreski terassi vilkkaan kävelykadun varrella on saatavilla. Bonuksena hinnat ovat naurettavan alhaiset.

Istun itsekseni hyvän tovin katuelämää seuraillen. Tunnelma henkii yhä vahvasti etelänmerta, mutta ko. alueen lieveilmiö, peräänhuutelu, uupuu täysin. Saan viipyillä mietteineni omassa rauhassa.

Illallisen nautimme jonotusajasta päätellen kaupungin suosituimmassa italialaisessa ravintolassa Steffanissa. Väkimäärästä huolimatta terassilla on yhä kiitettävän väljää, eikä missään vaiheessa iske ahdistus. On kuitenkin hyvä tiedostaa, ettei Virossa oikeastaan kukaan käytä tällä hetkellä maskia. Tämän huomasi ensi hetkistä lähtien niin ravintoloissa kuin ruokakaupoissakin. Meitä asia ei häirinnyt (suoraan sanoen joskushan ko. rätistä on joka tapauksessa luovuttava), ja oli suoranainen helpotus tajuta, ettei maskin käyttö ollut 30-asteen helteillä pakollista.

Herkullisen kolmen ruokalajin Italia-menun päätteeksi mies ja kuopus ovat pois pelistä. Minä ja teini senior olemme vasta päässeet vauhtiin. Päätämme lähteä kaksin tutkailemaan, tapahtuuko rantaviivalla ilta-aikaan mitään.

Toden totta tapahtuu. Päivän verkkainen tunnelma on vaihtunut täysveriseksi biletykseksi kiivaan house-poljennan ja valomeren sykkeessä. Rantabaarien väliin on parkkeerattu pieniä kärryjä, joista myydään mojitoja ja olutta. Jokaisen virityksen kruunaa vaaleanpunaista taivaanrantaa vasten operoiva dj. Kilpailevat rytmit sekoittuvat iloiseen puheensorinaan. Tunnelma on riehakas muttei millään muotoa ahdistava, sillä kaikki tapahtuu ulkona, ja väkeä on liikkeellä maltillisesti.

Teinin ensikosketus tämän tason baarielämään on ikimuistoinen. Tilaan mojito-mocktailin ja lasin rose-viiniä ja asetumme säkkituoleihin hietikolle. Normaalisti vaitonaisen nuorenmiehen suu käy tauotta. Poljemme jalkaa musiikin mukana santaa vasten ja käymme vuolaimman keskustelun aikoihin. Olen tässä väkevässä hetkessä kiitollinen monesta asiasta: mahdollisuudesta matkustaa jälleen. Kahdenkeskeisestä ainutlaatuisesta tuokiosta. Tunnelmasta, joka henkii vahvasti etelänmerta, mutta on kuitenkin riittävän tuttu ja turvallinen erikoisina aikoina.

Imen itseeni poikkeuksellisesta illasta jokaisen hetken. Aurinko ehtii painua mailleen kävellessämme lopulta verkkaisesti takaisin kämpille.

Paljon onnea vaaaan, raikaa makuuhuoneessa kolmiäänisesti seuraavana aamuna. Syliini kaadetaan syntymäpäiväni johdosta kakkua, kuohuvaa sekä kolme paria kenkiä, jotka sain edellisenä päivänä paikallisesta kenkäkaupasta itse valita. En missään nimessä kuulu ihmisiin, jotka eivät tee syntymäpäivästään numeroa! Keski-ikä hyvä ikä ja oikeaoppisesti koulutettu perhe sitäkin isompi ilo. Josko sitä samppanjaa kuitenkin vähän myöhemmin, hihkaisen edellisestä illasta vielä lievästi nuutuneena.

Päivän ohjelma sisältää jälleen yhden paahteisen, eväskimaralla ryyditetyn rantapäivän sekä sen jälkeisen hemmottelutuokion Viiking spa -hotellin kauneusosastolla. Pärnun hoitolaskeneä ovat kehuneet kaikki, enkä joudu pettymään. Alkuun jalat upotetaan parafiiniin, ja jatkot tapahtuvat kasvohoitolan puolella. Loppulasku kaikesta on reilut 50 euroa, ja vauvanpyllynposkisena hoitolasta kahta tuntia myöhemmin poistuva asiakas supertyytyväinen.

Illallista varten olen vilkuillut aiemmin toiveikkaasti vanhankaupungin pittoreskin kalaravintolan suuntaan, jossa epätoivoiselle lähes naurettiin: ei ole tilaa ei. Emme anna ravintolasekoilun masentaa. Syntymäpäivädinner nautitaan kansainvälistä linjaa jatkaen amerikkalaisen menun äärellä. Jättimäinen frozen margarita ja cajun-lohi sopivat päivän tunnelmaan täydellisesti, ja ruokailun päätteeksi koko seurue on halukas siirtymään päivänsankarin toiveen mukaisesti jatkoille rantaan.

Taivas alkaa jälleen taittua kohti pinkin sävyjä astellessamme eilistä vielä hieman pidemmälle rantaviivan baaririvistöä pitkin. Pysähdymme lopulta pienen oranssin kärryn kohdalle, ostamme kylmää juotavaa ja parkkeeraamme rantatuoleihin ihastelemaan eteen avautuvaa näkymää.

Ranta muuttaa muotoaan ja fiilistään tasaisesti päivän mittaan, ja juuri nyt syntymäpäiväni kruunaa joka puolelle levittäytyvä oranssinpinkki hehku. Ympäröivä kauneus vetää lähes sanattomaksi, mutta ei tällä kertaa vakuuta teinejä, joiden kisakunto tulee tältä illalta päätökseensä. Annamme nuorisolle jälleen luvan vetäytyä kaksin kämpille. Taivaan roihu syvenee entisestään, kun jäämme miehen kanssa vielä hetkeksi nauttimaan tunnelmasta.

Viimeisen kokonaisen päivän aamuna heräämme valtavaan möykkään. Kurkistan ulos olohuoneen ikkunasta: kotikatumme on muuttunut kertalaakista valtavaksi ruokamarkkina-alueeksi..!

Didn't see this coming. Lähdemme pujottelemaan kohti rantaa herkullisina tirisevien ruokakojujen välissä. Päivä on hädin tuskin alkanut, kun rivistössä viritellään jo grilliä ja avotulta, vohvelirautaa, hattarakonetta ja drinkkiaineksia. Pärnu yllättää jälleen kerran, nauran eilisillasta vielä pää pyörällä.

Viimeisenä rantapäivänä huuli väpäjää tämän tästä. Aikamme on aivan liian lyhyt. Samalla olen pohjattoman onnellinen, että tulimme. Vaikka neljä päivää on edennyt kokonaisuutena nopeasti, jokainen yksittäinen päivä lipuu eteenpäin hidastetun elokuvan lailla, ja olo on niin pysähtynyt kuin lomalla vain voi olla.

 

Viimeisiä linnunmaidon lämpöisiä aaltoja kauhoessa suljen silmäni ja painan tunteen tietoisesti mieleen. Kuuma hiekka kutittaa jalanpohjia ja pakkautuu varpaidenväleihin. On vaikea irrottautua, mutta päivä on jo pitkällä, ja olen luvannut viedä teini juniorin jatkoille rantaviivalla sijaitsevaan Tervise Paradiis -vesipuistoon.

Puisto katkaisee kerrasta hartaan tunnelman syöksyessämme sysipimeää putkea pitkin valon nopeudella. Mutsi on auttamattoman nolo, mutta loppupeleissä riittävän cool suostuessaan ko. maksulliseen (meiltä yht 27e) kidutukseen.

Viimeisellä illallisella kävelemme rantaan ja päädymme paremman puutteessa toissaillan pizzerian kakkosversioon. Hätäisistä päätöksistä huolimatta jokainen nautittu ateria osoittautuu toimivaksi ja hinta-laatusuhde erinomaiseksi. Ruokailun päätteeksi kaappaan kainaloon tällä kertaa teini juniorin ja kipitämme vielä kertaalleen rantaviivalle. Kuopuksen yöjuoksuksi riittää hilluminen hietikon keinuilla ja kiipeilytelineillä sekä jättimäiset jäätelötäytteiset vohvelit kotikadun ruokamarkkinoilta, joihin emme alkuillan ryysiksen vuoksi halunneet lopulta jäädä aterioimaan pidemmän kaavan kautta.

Kiitos todellinen yllättäjä Pärnu lomasta, jolta saimme enemmän kuin edes tajusimme toivoa. Matka Karussellin kämpiltä kotiovelle Espooseen kesti kaikkinensa yhteensä kuusi tuntia ja olisi ollut nopeampikin, ellei Helsingin-satamassa olisi joutunut jonottamaan maahantuloviranomaisten tarkastukseen. 

Juuri nyt (20.7.2021) matkustaminen Viroon on kuitenkin verrattain helppoa. Viroon saa suomalaisena astella vapaasti ilman sen kummempia toimenpiteitä. Takaisin Suomeen puolestaan pääsee ilman testejä kahdella koronarokotteella tai todistuksella koronan sairastamisesta 6 kuukauden sisällä. Yhdellä rokotteellakin pääsee rajan yli testeittä, mutta tällöin testiin on mentävä kotosalla 3-5 vuorokauden sisään paluusta. Täysin ilman rokotetta vaaditaan Suomeen saapuessa korkeintaan 72 tunnin sisään otettu testi sekä jälkitesti em. ehdoin. Lisäksi kotiintullessa tulee täyttää Finentryn lomake paluun sujuvoittamiseksi. 2005 vuoden jälkeen syntyneitä nämä käytännöt eivät koske. Meiltä Viron-päässä kukaan ei kysellyt mitään, ja Suomessa selvisimme rajamuodollisuuksista puolen tunnin jonotuksella. Ei valittamista siis.

Ikuista etelänmerenkaipuuta Pärnu ei täysin selätä, mutta uskon silti vakaasti, että palaamme vielä. Hieman saatoimme mahdollisesti vilkuilla kadunvarsia reunustavien talokaunottarien kylkeen lyötyjä myydään-ilmoituksia...