Kreikan saariston tuntematon helmi löi ällikällä

Kreikka keikkuu vuodesta toiseen suomalaisten suosituimpien matkakohteiden listalla. Tunnetuimpia lienevät Egeanmeren syleilyssä paistattelevat Kykladien saaret, joihin lukeutuu useita postikorttimaisia kohteita, kuten Mykonos ja Santorini. Egeanmerellä turisteja vetävät puoleensa myös klassiset Kreeta ja Rodos.

Nämä huumaavan valkoisista ja sinisistä sävyistä koostuvat maisemat kiiluivat matkakomppaniamme silmissä, kun tartuimme alkuvuodesta lennossa edullisiin kesälentoihin Ateenaan. Minä ja mies olimme kumpainenkin käyneet Kreikassa tasan kerran, nuoruuden päivinä reilut kaksikymmentä vuotta sitten. Haalistuneisiin muistoihin takertuminen osoittautui ratkaisevaksi virheeksi, joka lopulta keikautti koko reissusuunnitelman ylösalaisin. Aloimme hahmotella tarkemmin Ateenasta lähtevää lauttaliikennettä vasta lentojen varaamisen jälkeen. Vuosien takaisissa mielikuvissani lautoilla siirtyminen saaristoon oli edullista ja nopeaa; viuh vaan, ja saaristoparatiisi siintäisi silmien edessä!

Virallisen lauttasivuston avattuani totuus lävähti silmille. Matka-aika suosituimmille saarille Ateenasta käsin kestää reilusta kolmesta tunnista jopa kuuteen, ja lippujen hinnat ovat kaikkea muuta kuin edulliset, meidän tapauksessamme kolme kertaa lentoja kalliimmat. Mitä nopeampi kyyti, sitä enemmän lompakkoa tulee raottaa. Tätä emme osanneet lainkaan odottaa.

Alkusokista toivuttuani päästin turhautumisen saattelemana irti Santorinin auringonlaskusta ja vaihdoin taktiikkaa: aloin selata lautta-aikatauluja matka-ajan ja hinnan, ei kohteen perusteella. Silloin silmien eteen lävähti ensimmäistä kertaa Poros.

Poros on Kreikan saari, joka kuuluu Argo-Saronisten saarten saariryhmään. Saaren pinta-ala on 22,9 neliökilometriä ja asukasluku 3993. Saaren pääkaupunki on Poroksen kaupunki. 

Annoin Googlen laulaa, mutta tietoa, etenkin kokemuspohjaista, oli saatavilla vähänlaisesti. Lopulta törmäsin blogitekstiin, joka ei antanut tästä salaperäisestä kohteesta kovin kovin mairittelevaa kuvaa. Poros oli "pieni, rähjäinen ja tylsä, jossa viihtyy maksimissaaan yhden päivän". Koska olen ikuinen optimisti, tulkitsin kuitenkin rivien välistä: yhtä lailla uniikki, paikallisten suosiossa ja täten aito ja edullinen.

Pyörittelin ajatusta muutaman päivän ja googlettelin lievästi tuskastuneena myös Kreikan rannikkoa, sillä Ateenaan jääminen ei ollut vaihtoehto. Jokin sai palaamaan kerta toisensa jälkeen mystiselle, turistimassojen kaihtamalle minisaarelle. Lopulta pähkäilyn ratkaisi booking.com, josta löysin kuvien ja palautteiden perusteella pittoreskin, kreikkalaisella värimaailmalla kuorrutetun huoneistohotellin. Klikkasin ostokoriin kuuden yön paketin ja ilmoitin perheelle, että tuleva Kreikan-seikkailumme on seikkailu sananmukaisesti: matkustaisimme ensimmäistä kertaa ikinä riskillä tuntemattomaan!

Herätyskello kajahtaa ateenalaisessa satamahotellissa kello 07.00. Vaimennan pirinän ähkäisyn siivittämänä. Olemme saapuneet Kreikkaan yölennolla ja päässeet maate vasta aamuneljän pintaan. Aamiaispöydässä neljä silmät ristissä huojuvaa turistia lappaa lautasille ensimmäisiä kauhallisia kreikkalaista sametinpehmeää jogurttia, vahvaa kahvia ja äkkimakeita sokerileivonnaisia. Olemme psyykanneet skenaarion etukäteen moneen kertaan etenkin teinimatkaajille: jokainen nousee marisematta ja kokoaa itsensä, sillä aamuyhdeksän laiva ei odota.

Hotelli sijaitsee vain viiden minuutin päässä Pireuksen satamasta, ja uskomatonta kyllä, tönötämme paikan päällä laukkuinemme tasan tuntia ennen. Ohjeistettu saapumisaika osoittautuu liioitelluksi; kyytimme lipuu satamaan vain kymmentä minuuttia ennen lähtöä, ja check in on hoidettu digitaalisesti ongelmitta jo edellisenä päivänä.

Kukin rojahtaa huojentuneena bussin penkkejä muistuttaville numeroiduille paikoille. Kaikki on mennyt jäätävästä väsymyksestä huolimatta tähän mennessä suunnitellusti. Edestakaiset liput Porokselle kustansivat nelihenkiseltä perheeltämme yhteensä reilut 200 euroa, ja matka-aika on vain reilun tunnin. 

Virtaviivainen Flying Cat 5 halkoo turkoosina hohkaavia aaltoja tyrskyjä nostattaen. Väsymys on yhtäkkiä tiessään. Tuijotan aallokkoa lumoutuneena. Allamme pauhaa kreikanmeri, joka saa turistit palaamaan näille leveysasteille yhä uudestaan. Yhtäkkiä horisontissa siintää rinteeseen kipuava talorykelmä. "We are arriving at Poros!", kajahtaa kaiuttimista reippaalla kreikkalaisella aksentilla.

Hyppäämme matkalaukut tanassa mantereelle ja katsomme ympärillemme epäuskoisina. Rantaviivaa reunustaa pittoreskien ravintoloiden ja jyhkeiden huvipursien kaukaisuuteen kantava rivistö. Olen juuri kaivamassa reaktionomaisesti kameraa esiin, kun eteemme kaartaa taksi. Viittä minuuttia ja kuutta euroa myöhemmin seisomme hotellimme, Niki's Villagen edessä.

Jokainen perheenjäsen vähäeleisiä teinejä myöten puhkeaa väsymyksensekaiseen riemuhepuliin. Hotelli on upea. Sata kertaa upeampi kuin kuvissa. Suoraan kreikkalaisesta postikortista, jota suunnitteluvaiheen villeissä alkutahdeissa maalailimme.

Ylitsevuotavan ystävällinen vastaanottovirkailija toivottaa tervetulleeksi, ottaa laukkumme säilöön huoneluovutuksen ollessa vielä muutaman tunnin päässä, ja hetkeä myöhemmin kantaa allasravintolan pöytään jääkylmää valkoviiniä, colaa ja pientä purtavaa. Olemme vuoroin mykkinä ja ilosta kiemuralla.

Uima-altaan vesi hohkaa keskipäivän porotuksessa, ja näky jatkuu katsetta nostamalla tien toisella puolella, jossa kalastajaveneet keikkuvat kristallinkirkkaassa rantavedessä. Teini junior on onnistunut kuoriutumaan vaatteistaan ja sukeltaa altaan pohjaan. Vesivana seuraa perässä raahatessamme laukkuja kakkoskerroksen huoneistoomme. The best view in this hotel, vastaanotossa luvattiin.

Turkoosin oven takaa avautuu yhden makuuhuoneen ja olohuoneen kattava, kauniisti sisustettu asunto, josta avautuu pariovet tilavalle, suoraan merta varten sijoittuvalle parvekkeelle. Moderni kylpyhuone näyttää vastaremontoidulta, valkoisena hohkaavat seinät maalatuilta. Hetki menee tunteisiin ja olen vähällä puhjeta kyyneliin. Tänne meidän oli tarkoitus tulla, lausun hartaasti ääneen.

Väsymyksen siivittämä ensimmäinen päivä sujuu rennonletkeästi hotellilla. Torkahdan aurinkoon kirja kädessä ja havahdun täyskasteluun - perhanan penskat, karjun sukeltaessani nuorison perässä altaaseen. Iltaa kohden saamme vaihdettua uima-asut siistimpään ja lähdemme talsimaan jalkaisin saaren keskustaan, jonne laivakin aiemmin pysähtyi. Matka taittuu heinäsirkkojen huumaavan säksätyksen tahtiin kalastajaveneiden kuorruttamaa tienreunaa edeten viidessätoista minuutissa.

Keskustassa saapumishetken huuma nostaa päätään uudemman kerran. Olimme varautuneet etukäteen riivityn tiedon valossa pikkuruiseen kylään ja muutamaan tavernaan. Edessämme sen sijaan avautuu eloisa, pitkälle jatkuva rantabulevardi kymmenine ravintoloineen, kahviloineen ja pienine myymälöineen. Eniten kuitenkin hämmästyttää rantaviivaa mukaileva vierasvenesatama. Venemies herra Freebird ei ole saada sanaa suustaan tuijottaessaan toinen toistaan massiivisempia purjeveneitä ja katamaraaneja. Kannella poksautetaan samppanjapulloja, grillin tuoksu leijuu helteisessä ilmassa tuulenvireen mukana. Olemmeko sittenkin Monacossa?, nauramme ääneen.

Istahdamme umpimähkään ensimmäisen kotoisalta näyttävän tavernan pöytään. Pian eteemme kannetaan tulevien päivien paikallisten herkkujen alkutahdit: kulhokaupalla raikasta tsatsikia ja valkosipulileipää, paikan omistajan salaisella reseptillä valmistettua suussasulavaa moussakaa sekä merenelävien parhaimmistoa aka simpukoita ja tonnikalaa.

Nautimme illallisen ohi lipuvia tyylikkäitä ihmisiä hämmästellen. Joka puolella porisee kreikankielinen puheenparsi, satunnaisena seassa muita Euroopan kieliä. Olemme saamassa esimakua tulevista, odottamattoman ikimuistoisista lomapäivistä saarella, jonka olemassaolosta emme puoli vuotta sitten vielä tienneet.

Ensimmäisenä Poros-aamuna voimat ovat palautuneet. Kauhon hotellin aamiaispöydästä toista kierrosta jogurttia, tuoreita hedelmiä ja vastapuristettua appelsiinimehua ja hörpin kahviani hartaasti allasravintolan katveessa. Hotellinomistajan kissan kolme pikkuruista pentua painii villisti pyörivänä karvaläjänä pöytämme vieressä. Vannoutunut koiraihminen on myyty.

Emme edelleen malta poistua hotellilta. Ympärillämme on kaikki, mitä raukealta lomapäivältä voi toivoa: lempeän tuulenvireen maustama auringonpaiste, vettä jokaisessa ilmansuunnassa, upeat, vuoriston ja kukkaloiston värittämät maisemat ja hyvää syötävää ja juotavaa kädennoston päässä.

Iltapäivää kohden meri alkaa lopulta vetää puoleensa. Hotellin edustan rantakaistale ei ole varsinaisesti uimista varten, mutta reilun viiden minuutin kävelymatkan päästä löytyy kaunis uimaranta ravintoloineen ja palveluineen.

Ehdimme rentoutua aurinkotuoleissamme viitisen minuuttia kun saan muistutuksen, ettei etenkään teini senior ole rantaihmisiä. Meri on liian mereisää, ranta liian hiekkaisaa. Pyörittelen silmiäni astellessani rantaviivalla. Pieni marina ei lomamoodia pilaa! Rannan puheensorina kantautuu korviin vaimeana sukeltaessani suolaisiin aaltoihin. Lopulta päästämme nuorison keskenään takaisin hotellin altaalle ja jäämme miehen kanssa nauttimaan raukeasta iltapäivän rantatunnelmasta kaksin. On yhä vaikea uskoa, että jälkikasvu on säännöllisestä vetelyydestä huolimatta kasvanut oma-aloitteiseen ikään, jossa on täysin ok kekkaloida kaksin ulkomailla..!

Iltaa kohden päätämme lähteä tutkimaan keskustaa tarkemmin ennen myöhäisempää, paikallisten suosimaa illallisaikaa. Perillä panemme ensimmäistä kertaa merkille rantakadun välistä aukeavat jyrkät portaat. Nuoriso kipittää ensimmäiselle tasanteelle silmänräpäyksessä. Hei täällä on joku reitti, kiljuu teini junior ja katoaa kulman taakse.

Yhtäkkiä muistan lukeneeni yhdestä kaupungin harvoista varsinaisista nähtävyyksistä: kukkulan laella sijaitsevasta vanhasta maamerkistä Clock Towerista. Punkeamme portaat nuorison vanavedessä, ja eteemme aukeaa pikkukujien ja pastellivärein kuorrutettujen asuntojen verkosto, jota ei pystynyt näkemään rantakadulta käsin. Ensimmäinen Clock Tower -kyltti ilmestyy seuraavan nurkan takaa.

Lähdemme etenemään varovasti yhä jyrkemmäksi muuttuvia kiemurtelevia portaita. Hiljalleen avautuvia maisemia ihaillakseen on pysähdyttävä, ettei kompastu omiin jalkoihin. Täällä!, raikuu innostunut huuto jälleen yhden kulman takaa. 

Eteemme avautuu vaaleansininen torni ja sen takaa joka puolelle levittäytyvä satumainen maisema. Istahdan kivelle tasaamaan hengitystä.

Ympärillämme on kourallinen turisteja, mutta en kuule mitään. Näen ainoastaan edessä siintävän meren, pieninä pisteinä lipuvat laivat, rinteessä lepäävien talorivistöjen punertavat katot ja vastarannan jylhän, auringonlaskua vasten piirtyvän vuoriston. Sattuma toi meidät Porokselle, ja nyt olemme täällä, saaren huipulla todistamassa maailman ehtymätöntä kauneutta.

Poroksen taika on avautunut lopullisesti, ja tästä eteenpäin loma ainoastaan paranee. Seuraavana päivänä vuokraamme hotellista veneen hintaan sata euroa puoli päivää. Mukaan tulee omistajan valmistama, syötävää ja juotavaa sisältävä piknik-kori. Mies nyökyttelee itsevarmasti ohjeistusta kuunnellessaan. Hetkeä myöhemmin karautamme kohti ulappaa purjeveneiden tauottoman virran välistä puikkelehtien.

Olemme oman elementtimme ytimessä onnesta sykkyrällä. Suolapärskeet roiskuvat kasvoille kuskin painaessa kompaktiin menopeliin lisää virtaa. Poros mereltä käsin on taannoista saapumishetkeäkin sykähdyttävämpi nyt kun tiedämme, mitä salainen saari todella pitää sisällään.

Heitämme ankkurin kirkasvetisen poukaman pohjaan ja kaivamme snorkkelit esiin. Teinejä ei ole saada pois vedestä. Odotan kärsivällisesti vuoroani ananaksen muotoisen uimapatjan päällä lilluen. Kreikanmeren vedenalainen maailma kuhisee kaloja ja kasvistoa, jonka tutkimisesta ei ole saada kyllikseen.

Lopulta maltamme nytkähtää muutaman poukaman verran eteenpäin. Eteemme avautuu keskeltä ei mitään vilkas miniranta palveluineen ja kelluvine vesipuistoineen. Ankkuri uudestaan pohjaan, setelit lippalakin alle ja uimalla rantaan! Nautimme miehen kanssa rantabaarin antimista nuorison testatessa jäätävään korkeuteen kurkottavaa pumpattavaa vesiliukumäkeä. En edes halua tietää turvallisuuspuolesta, mietin hiljaa... 

Puoli päivää merellä kuluu hujauksessa. Rantautuessa olo on kohtalaisen marinoitunut ahkerasta rasvaamisesta huolimatta. Maltamme viettää loppuiltapäivän asunnon viileydessä varjon puolella. Mies kipaisee lähikaupasta fetasalaattiainekset ja valmistaa myöhäisen lounaan, jonka nautimme parvekkeen suojissa. Entä jos asuisin täällä, entä jos tämä olisi kotini... ajatusleikki alkaa pyöriä päässä.

Turisteja tai ei, puolessavälissä saariseikkailua astelemme Poroksen kaupungin kujilla kuin kotonamme. Koruihin tykästynyt teini senior tyhjentää käsityöläisten pikkuputiikit uniikeista aarteista. Itse löydän yllätyksekseni kaksi kaunista mekkoa sekä kokoelman ei-krääsäisiä matkamuistoja. 

Testaamme rantaviivan tavernoita systemaattisesti läpi. Osa ravintoloitsijoista alkaa muistaa seurueemme jo toisena iltana. Tanne, tanne, tervetuloa!, hihkuu hauska paikallinen tarjoilija suomalaisittain. Kaikkia naurattaa. Iloinen huutelu on kaukana turistikohteiden ikävästä ilmiöstä, aggressivisesta sisäänheittelystä. Ruoat ovat toinen toistaan herkullisempia ja hinnat mieltälämmittäviä. Syömme ja juomme vatsat pinkeiksi illasta toiseen, ja neljän hengen loppulasku nousee maksimissaan 70 euroon.

Makuelämyksiä siivittää iloinen, veneturistien värittämä tunnelma. Vierasvenesatama on vilkas, ja paikalle lipuu jatkuvana virtana upeita veneitä ja hauskoja kansainvälisiä seurueita. Ihastelemme illasta toiseen korkeiden mastojen jylhää rivistöä talsiessamme rantakatua ees taas. 

Lopulta mies astelee komeaa purjevenettä huoltavan merimiehen pakeille. Poroksen suosio veneilijöiden keskuudessa paljastuu: venepaikka maksaa kymmenen euroa per yö. Kymmenen, mies toistaa epäuskoisena. Etelä-Euroopan venesatamat ovat tunnettuja ryöstöhinnoistaan. Esimerkiksi taannoisella Kroatian-matkallamme vastaus samaiseen kysymykseen oli 150-250 euroa. Pitkäaikainen haaveemme saa sinetin: tänne haluamme vielä purjehtimaan. Joku päivä, kun aika on oikea.

Aivan hotellimme vieressä sijaitsee vanhahkon, hyvää englantia puhuvan miehen ylläpitämä vuokraamo, josta saa alleen niin mönkijöitä kuin moottoripyöriäkin. Ensimmäisenä maininut kutittelevat perhe Freebirdin miehiä ensimmäisestä päivästä lähtien. Viidentenä päivänä rohkaistun - hyvä on sitten! Suostun ajamaan toista nelipyöräistä, teini takapakkarilla.

Perheen asenne ajotaitoani kohtaan on pitkäaikainen vitsi, joka nousee mönkijän ohjaimiin istuessa next levelille. Kai oikeasti ymmärrät miten tätä jarrutetaan??, mies mylvii nauraen. Vuokraamon edustalla käydyssä harjoitteluvaiheessa tunnelma tiivistyy, kun sekoitan ohjeet totaalisesti. Perkeleen perkele, kiroilen iloisesti painettuani jälleen kerran aivan liikaa kaasua.

Lopulta tuntuma menopeliin hahmottuu ja uskaltaudumme liikkeelle. Omistaja on neuvonut suuntaamaan ylös vuorille, jossa tie ohjaa itsestään eteenpäin. Ensimmäistä mutkaa ylös kiivetessä vapauden huuma kietoo otteeseensa. Tämä on mahtavaa!!, kiljun moottorin pärinän lomassa.

Kurvaamme havupuiden reunustamaa serpentiinitietä peräkanaa yhä korkeammalle. Vähitellen puiden lomasta alkaa pilkottaa meri. Tuntuu, kuin lipuisimme unenomaisessa, vihreällä kuorrutetussa viidakossa. Lämmin tuulenvire hellii kasvoja edetessämme yhä uuden mutkan ja mäennyppylän yli. Minä, moottoriajoneuvokammoinen, olen yllättäen täysin myyty. Teini hihkuu takapenkillä kovempaa!! Liekö vuokraajan hiljainen toimenpide, oma mönkijäni kulkee selvästi miehen menopeliä hitaammin.

Ei sillä, että olisi kiire minnekään. Haluaisin pysäyttää ajan juuri nyt.

Ajattuamme tovin ylös, alas ja lopulta takaisin rantaviivalle päädymme saaren toiseen päätyyn, josta löytyy pittoreski ranta- ja ravintolakeskittymä. Pistämme mönkijät parkkiin ja nautimme myöhäisen lounaan rantatavernassa. Kaikilla on posket punaisina silkasta innostuksesta.

Jahka nuoriso on lopulta valmis palaamaan hotellille, luovutamme toisen mönkijöistä ja hyppään vielä miehen pakkarille. Vedämme viimeisen lenkin kukkalan laelle ja takaisin. Suljen hetkeksi silmäni ja keskityn painamaan hetken mieleeni.

Elämys oli kaikkinensa naurettavan halpa: oma mönkijäni maksoi 20 euroa koko päiväksi, miehen hieman jykevämpi vehje kolmekymppiä. Mukaan sai halutessaan kypärät, jotka tietenkin otimme, vaikka vastaantulevat ajoivat lähes poikkeuksetta ilman.

Viimeiset Poros-päivät sujuvat raukean rutiinin siivittämänä. Nautimme viipyilevän rauhallisista aamupäivistä hotellilla. Käymme tutustumassa vielä toiseen, entistä kirkasvetisempään lähirantaan.

Puikkelehdimme keskustan pikkukujilla ja palaamme uudestaan kahteen parhaaksi toteamaamme tavernaan. Kiipeämme teini juniorin kanssa vielä kertaalleen Clock Towerille. Ostamme jokailtaiset valtavat, kolmen euron jäätelöannokset rantakahvilasta. Katamme katukissoille juhla-aterian. Vilkuilemme haikeina sataman veneitä ja haaveilemme...

Lähdön hetkellä roska ujuttautuu silmään. Tekee mieli juosta pakoon Ateenaan suuntaavan laivan lipuessa satamaan. Tunneihmistä koetellaan - joskaan en vielä tiedä, että kyynelhanat tulevat aukeamaan lopullisesti reissun kolmannella etapilla, ystävän hääjuhlassa saksalaisessa pikkukylässä (tästä koko kesälomatourneen todellisesta kohokohdasta en valitettavasti yksityisyyden vuoksi voi kirjoittaa).

Matkasta on jäljellä vielä puolet, mutta sydän jää jo nyt Porokselle. Jos haluat kokea jotain ainutlaatuista, mene. Vielä, kun suuret massat veneilijöitä lukuun ottamatta eivät ole saarta löytäneet.