Uskomaton Barcelona

"Pitäkää hauskaa!"

"Pidä sinä huoli pojista" <3

Hetkellinen haikeus karisee sillä siunaamalla, kun Härski katoaa Alicanten lentokentän etuovista. 

Me olemme kaksin! KAKSIN! ULKOMAILLA!!

Kirmaamme villiintyneiden kevätvarsojen lailla security checkin läpi tax free -alueelle. Tilanne vaatii cavaa. Kohotamme maljat (ja erinäisestä mättösyöttölästä napatut hampurilaiset) ja julistamme aikuisloman alkaneeksi. Tunnelmaa ei latista edes se, että myös Espanjan oma halpalentoyhtiö Vueling tekee lähtöajan suhteen tepposet. Enemmän aikaa ottaa neuvoa-antavaa, una mas por favor!

Kone starttaa tällä kertaa tunnin aikataulusta myöhässä. Vaivun kuplivan uuvuttamana päivänokosille lähes koko lennon ajaksi ja havahdun vasta, kun mies tökkii kylkeen. Juoksujalkaa taksitolpalle, puheripuli mukavan kuskin kanssa, ja seuraavana hetkenä olemmekin hotellin edessä.

Avenida Palace, pitkän harkinnan päätteeksi aivan Barcelonan ytimestä L'Eixamplen alueelta. Ja ehdottomasti booking.comin kautta (älkää hyvät ihmiset käyttäkö hotels.comia luottokorttivarkauksien vuoksi).

Uskallan väittää kehittyneeni matkustamisen myötä kohtalaisen taitavaksi hotellibongariksi. Avenida on kaikkea mitä odotimme, ja vielä enemmän. Saamme hämmästyttävän tilavan ja siistin huoneen, jossa on erillinen eteinen ja huikea kylpyhuone sadevesisuihkuineen ja tupla-altaineen (huoneesta ei pentele ole yhtään kuvaa). Sänky on reippaasti yli 2 metriä leveä, mikä viimeistään vetää omaa tilaa öisin arvostavan miehen suun messingille.

Lappaamme kamat kaappeihin ja ryntäämme kasvavan hepulin kourissa kohti hotellin kattoterassia, joka loppupeleissä kruunasi varauspäätöksen. 

Minä ja Barcelona tuijotamme toisiamme ensimmäistä kertaa. Ylhäällä kaukana kadun hälinästä on hiirenhiljaista. Pilviverho väistyy syrjään. Ja se tapahtuu - kaupunki luikertelee ihon alle. 

Tilannetta on mahdoton kuvailla kuulostamatta harlekiinitehtailijalta. Monet suurkaupungit olen tähän mennessä nähnyt, eikä mikään niistä ole tehnyt yhdellä vilkaisulla vastaavaa vaikutusta. Seuraan katseella hitaasti näkymää niin pitkälle kuin silmä kantaa ja hengitän syvään. Olen tullut kotiin. 

Elämää suurempi hetki katkeaa vatsan murinaan. Todellakin, olemme viimeksi syöneet 8 tuntia sitten. Ilta on jo pitkällä, kun lähdemme kipittämään reippaina turakaisina kohti turistihelvetti La Ramblaa. Haluan ahmia kaupungin yhdellä haukkauksella.

Rutistan laukkuani kaksin käsin ja vilkuilen Ramblalla toimettomana notkuvaa ihmismassaa kulmain alta. Varo taskuvarkaita, on jokainen matkakohteen kuullut muistanut varoittaa.

Päädymme nälkäkuoleman kourissa randomina valittuun iTapasiin, jonka tarjonta näyttää ovelta vilkaistuna kohtuulliselta. Tapaslajitelma sangriakannuineen ajaa asiansa, joskin ruokaelämykset ovat vielä tuloillaan.

Hotellille palaamme kiertotien kautta goottilaiskorttelin hurmaavien kapeiden kujien läpi. Rakastan hämyisiä ahtaita kujia, joista voi löytyä mitä vain. Parisuhdematkan ensimmäinen ilta huipentuu kaatumisella upottavaan sänkyyn ja sadasosasekunnin sammumisella. Huominen on todellakin huomenna.

Huomenta ihana, ihana kaupunki! Paukkaamme aamukahdeksalta hereille, tänne nukkumaan tultu. Nopeiden aamutoimien jälkeen suuntaamme hotellin 16 euron aamiaisen sijaan pääovista ulos ja umpimähkään vasemmalle, josta vastaan tulee pian ensimmäinen aamiaiskuppila. Viidellä eurolla irtoaa kahvi, tuoremehu ja tuore patonki.

Kahvilan edestä hyppäämme turistibussiin, jota moni on suositellut helpoksi tavaksi ottaa haltuun päänähtävyydet. Päivälippu maksaa 26 euroa, ja kyydistä saa poistua ja nousta uudestaan niin monta kertaa kuin haluaa. Tästä ei turakaismeno parane!

Viiletämme katto-osastolla kamerat ja hellehatut tanassa turistilauman puristuksissa. Huvitus vaihtuu hämmästykseen, kun ensimmäiset Gaudín talot ilmestyvät eteen. Olen ihaillut luomuksia kuvista, mutta livenä näky on pysäyttävä. Tavallisten vanhojen talojen seasta aukeaa toinen maailma, jossa arkkitehtuurin perussäännöt eivät päde. Olen hetken näkevinäni, kuinka joku vilkuttaa parvekkeelta - vai oliko se sittenkin aurinko.

Sagrada Famílian kohdalla hyppäämme kyydistä pois. Tapahtuu ensimmäinen moka, joka olisi ollut helposti vältettävissä: kirkkoon mahtuu sisään vasta viideltä iltapäivällä. Olen lukenut lippujen etukäteisbuukkauksen tärkeydestä, mutta iloisesti unohtanut asian. Tyydymme ihailemaan luomusta ulkoapäin pitkän tovin, jokaista pientä yksityiskohtaa myöten.

Matka jatkuu turistibussilla Parc Güelliin, jossa tilanne toistuu. Ei varausta, ei sisäänpääsyä aamutuimaan. Puiston pystyy onneksi kiertämään kävellen, vaikkei sisään pääsekään. Tunne vahvistuu hetki hetkeltä. Olisin tullut hullun Gaudín kanssa erinomaisesti toimeen. Kenties seuraavassa elämässä.

Ja jälleen turistibussiin, joka kiertää nyt Barcelonan pohjoislaidalla vuorotellen isoja katuja ja pieniä kujia pitkin. Puiden lehdet hipovat hattua ja lyhtypylväät käsivarsia. EU:n turvastandardeista täällä vähät piitataan.

Reilun puolen tunnin päästä mies saa tarpeekseen. Nyt ulos pirun rakkineesta! Lähdemme talsimaan parin kilometrin matkaa kohti Ramblan varrella sijaitsevaa La Boqueria -kauppahallia, jonka jokainen paikalla käynyt on hehkuttanut maasta taivaaseen.

Sisään astuessa pysähdyn niille sijoilleni. Joka puolella riippuu, roikkuu ja makaa lempiherkkuja kaikissa olomuodoissaan. Tursuavien kojujen eteen on mahdutettu kapeita pöytiä ja jakkaroita lounastajia varten.

Istahdamme onnesta täristen kalaruokakojuun ja mylvimme tilauksen ilmoille. Cavaa! Simpukoita! Grillattuja maa-artisokkia! Friteerattuja minimustekaloja! Leivitettyjä eväkkäitä, joilla on silmät! Lisää cavaa!

Keikkuvalla jakkaralla, huumaavan puheensorinan ja kuumuuden keskellä nautittu ateria on yksi elämäni parhaimmista. Tekee mieli itkeä onnesta. Liityn kumartaen suosittelijoiden joukkoon; Barcelonasta ei voi yksinkertaisesti lähteä käymättä täällä.

Välikuoleman yllättäessä seuralaisen ruokailun päätteeksi näen tilaisuuteni. Menehän sinä lepäämään, niin minä ihan vähän kipaisen tuolla noin. Kahta tuntia myöhemmin saavun hotellille hiestä märkänä kassimeren kanssa. Mies on luvannut sponssata lähestyvän syntymäpäivän johdosta "kohtuullisen määrän" ostoksia. Tutustutaan kuitteihin myöhemmin...

Siestalainen korjaa luunsa sängystä, ja laittaudumme pikaisesti iltaa varten. Ennen lähtöä käymme vielä fiilistelemässä kattoterassilla.

Katolta suunnistamme kulman taakse meille suositeltuun tapasravintola Cervecería Catalanaan. Paikka ei ota etukäteisvarauksia, joten meillä käy tuuri saadessamme pöydän 15 minuutin odotuksen päätteeksi.

Tilaamme pöydän täyteen erilaisia tapaksia, ja ateria on sanalla sanoen täydellinen. Paikalta ei ole yhtään kuvaa, mikä kertonee ruokailuhurmoksen tasosta. Täydellinen punaviini ja erinomainen palvelu kruunaavat kokonaisuuden, kuten myös naurettava 60 euron lasku. Tätä on ruokaonni, hyvät ihmiset.

Ilta huipentuu Barcelonassa asuvan ystäväni (joka ei harmillisesti ollut vierailumme aikana paikalla) suosittelemaan Harlem Jazz Clubiin, joka sijaitsee goottilaiskorttelin uumenissa. Paikka on pieni ja intiimi ja tuo mieleen taannoisen vastaavan kokemuksen New Yorkissa.

Odota hetki, mies väläyttää yhtäkkiä, ja kipittää lavalle, jossa illan bändi virittelee soittimiaan. Hetkeä myöhemmin tilanne selkiää. "Kysyin, pääseekö soittamaan rumpuja jossain vaiheessa, ja sanoivat että ilman muuta."

Tällaisen tyypin kanssa minä elän ja reissaan! Bändin päätettyä settinsä käy ilmi, että lava on vapaa muillekin harrastajasoittajille, tätähän me emme tosin etukäteen tienneet. Mies on todellisuudessa lajia pitkään harjoittaneena kelpo paukuttaja, mutta omalla vuorollaan muu bändi alkaa vetää täysin päätöntä mäiskettä, johon vierailevan tähden rytmi ei istu. High five silti rohkeudesta ja spontaanista asenteesta elämään. Ilta painuu ikimuistoisen kokemusten arkistoon.

Toisena Barcelona-aamuna pienimuotoinen kohmelo yrittää ottaa niskalenkin. Hyppäämme aamiaisen jälkeen taksiin ja suuntaamme Barcelonetan rannalle. Tätä aluetta moni suositteli asuinpaikkana, ja ymmärrän nyt paremmin kuin hyvin miksi.

Ranta on täydellinen - kokonaisuutena ehkä jopa täydellisin, mitä olen koskaan nähnyt. Merta ja valkoista hietikkoa reunustaa persoonallisten rantabaarien rivistö, josta pääsee astumaan suoraan hiekalle. Letkeä musiikki tahdittaa tunnelmaa rojahtaessamme sohvalle lounaan merkeissä. Joka puolella kävelee, juoksee tai rullalautailee hymyileviä, ruskettuneita ihmisiä. Kontrasti kaupungin hektiseen keskustaan on hillitön.

Sillä se lähtee millä se tulikin...

Viihdymme Barcelonetassa pitkän tovin nauttien ilmapiiristä. On vaikea käsittää, että vastaava paratiisi löytyy aivan suurkaupungin ytimestä.

Lopulta on pakko lähteä liikkeelle. Ostamme hetken mielijohteesta liput alueelta starttaavaan vaijerihissiin, joka kiipeää kaupungin yli aina korkealle vuorelle asti. Nautin maisemista täysin siemauksin korkeanpaikankammoisen miehen keskittyessä hengittämään.

Vuorelta nappaamme jälleen alle taksin. Pian käy ilmi, että kuskilla on hyvä ystävä Espoossa, jossa hän on myös vieraillut. Pieni maailma jaksaa aina yllättää!

Tällä kertaa liityn mukaan iltapäiväsiestaan hotellin katolla. Kerta kiellon päälle: Avenida Palace on juuri niin upea kuin kuvat antavat ymmärtää.

Ihastellaan perään myös hotellin eteisaulaa:

Illallisajan lähestyessä suuntaamme alkudrinkeille yhteen kaupungin lukuisista kattoterasseista. Hotel Pulitzerin katto on paikkana hyvin erilainen omaamme verrattuna, mutta viihtyisä kotoisassa hengessä. Juomien jälkeen kierrämme vielä kertaalleen ristiin rastiin goottilaiskortteleita ja suuntaamme lopulta illalliselle samaisen Barcelona-ystävän suosittelemaan ravintolaan Can Cisa/Bar Brutal.

Jälleen käy tuuri: saamme täpötäydestä ravintolasta lennossa pöydän baaritiskiltä, jossa ruoka valmistetaan edessämme. Ravintola myytiin meille ruoka- ja viinirakastajan taivaana, eikä suositus tämänkään kohdalla petä. Tarjoilija valitsee miehen aterian kyytipojaksi täydellisen punaviinin. Jaamme jälleen yhden tapaslajitelman ja nautimme jokaisesta suupalasta.

Viimeinen kävely halki öisen Barcelonan nostaa haikeuden pintaan. Kolmen yön miniloma oli täydellinen, upeassa kaupungissa, parhaassa matkaseurassa. Seuraavan aamun lähdön suhteen yksi asia on varma: rakkaustarina on vasta alkamassa <3