Forever young

Ikä on kummallinen käsite. Postiluukusta tippuilee kiihtyvään tahtiin nelikymppiskutsuja. Terveydentila on ujuttautunut salakavalasti yleiseksi arkipäivän keskustelunaiheeksi. Juhlitun yön jälkeen peilistä tuijottaa väsynyt, harmaasävyinen naama, ja auta armias jos skippaat venyttelyn treenin päätteeksi. Keho muistuttaa auliisti kertyneistä vuosista, mutta mieli haraa iloisesti vastaan. Miltä viittä vaille nelikymppisestä pitäisi oikeasti tuntua? Pitääkö tiedostaa nykyhetken rajallisuus, tehdyt valinnat ja niiden peruuttamaton vaikutus?

Tiedättekö kun ihmisen mieli ei oikeasti juuri vanhene. Siksi tunsin yhä saman, vuosikymmenien takaisen tunteenpalon klikatessani ostoskoriin kevätlentoliput Lontooseen. Rakas, muistojen kultaama kaupunkini, jossa kaikki oli mahdollista. Ei ollut asuntolainaa, ei eläkesäästötiliä, täyteen ahdettua perhekalenteria, postiluukusta tursuavia vakuutusmaksuja ja huolta sähkön hinnan noususta. Sen sijaan oli neljä pitkää vuotta täynnä hetkiä, joihin mahtui kokonainen elämä. Kulttuurisokki, sopeutuminen, uudenlainen vastuu, unelmien opiskelupaikka, läjä uusia ystäviä ja jaettuja kuppaisia solukämppiä, kaupan halvimmat papupurkit, harhailut yön pimeinä tunteina yöbussin vietyä väärään kaupunginosaan, jalkojen tärinä ensimmäistä työpaikkaa teatterin paikannäyttäjänä hakiessa. 

Koko perheen matkaa nuoruuteni raunioille pyöriteltiin mielessä pitkään, ja lopulta ei ollut enää mitään syytä jättää lähtemättä. Väliin on kiilannut kaksikymmentä vuotta ja kenties jossain kohtaa on aikuistuttu, mutta samalla näen yhä mielessäni kirkkaan kuvan horisontissa kutistuvasta Helsinki-Vantaasta ja hätäisistä askaleista kohti vessaa, jossa jännitys purkautui oksennuksena. Olin juuri täyttänyt 19 vuotta ja ensimmäistä kertaa täysin omillani, matkalla uuteen maahan osaksi vierasta perhettä ja kulttuuria.

Pääsiäisen korvilla minä, mies, pojat sekä Lontoossa alun perin tapaamani rakas ystävä Nina hyppäämme koneeseen kohti saarivaltion kevättä. Oksennuksen sijaan kurkusta solahtaa alas toivon mukaan kupliva. Matkalla on valtava tunnetason merkitys, ja sitä on suunniteltu pitkään ja hartaasti. Hoodeilla olen toki vieraillut opiskeluvuosien jälkeen aiemminkin, mutta matka saa täysin uuden sävyn päästessäni esittelemään näin tärkeän palan historiaani omille lapsille (jotka alkavat vihdoin ymmärtää, että äidillä on ollut elämä ennen heitäkin).

Tässä sitä elämää kultaisten vuosien valokuva-albumista kaapattuna, ehhehe.

Lontoo on muuttunut ja minä olen muuttunut, mutta olemmeko lopulta kuitenkaan? Selasin pohjustukseksi au pair -vuosien aikaista päiväkirjaani posket punaisina ja tunnistin kirjoittajan viiltävän hyvin. Kyllä, elämä on opettanut, mutta ihmisenä olen yhä sama hulluine haaveineni, tempauksineni ja virheineni. Kupliva ilo nousee vimmalla pintaan palauttaessani mieleen tutut mukulakivikadut, tahmaiset puolen pintin tuopit ja kirsikankukkien jokakeväisen loiston.

Lontoo 2017 on tehty seuraavista elementeistä:

Majoitus

Opiskeluaikoina kampesimme homeisen kylpyhuoneen ikkunan auki ja könysimme talon katolle paistattelemaan päivää; vain kuullaksemme naapurilta kuukausien suihkuttelun jälkeen, ettei ikkunalasin himmennys toimi. Tällä kertaa majoitus vedetään piirun verran tasokkaammin! Päädyimme vuokraamaan Hyde Parkin varrella sijaitsevan airbnb-kämpän kahdella makuu- ja kylpyhuoneella. Kyseessä on ensimmäinen kokeiluni tässä asumismuodossa, ja odotukset ovat korkealla. Tilava huoneisto huippuhyvällä paikalla tarjoaa toivon mukaan mukavat puitteet lepotaukoihin suurkaupunkin sykkeen lomaan.

Kuvakaappauksessa demonstroituna kauhujen vilautuskämpän tuparit kera viiltävän syväanalyysin :D

Huvit

Tässä kohtaa olin autuaasti unohtanut, miten kalliiseen kaupunkiin olemme matkalla. Opiskeluvuosina metroliput ja ravintolalounaat sai opiskelijakortilla alennushintaan, musikaalit katsoin ilmaiseksi oman ja kämppäkaverin teatterityön turvin. Nyt rahaa haihtuu ilmaan ennen kuin olemme päässeet kotipihaa pidemmälle. Musikaaliliput Lion Kingiin, 400 euroa, ping! Kirpaisisi, ellen rakastaisi palavasti kyseistä taidemuotoa. Puntia palaa näillä näkymin myös Hamleysiin, Star Wars -näyttelyyn, Duck Tour -bussikyytiin, veneretkeen Thamesia pitkin sekä ”kohtuulliseen määrään” vaatekauppoja, ehhehe. Listalla on myös perinteinen National History Museum, Euroopan suurin lego-kauppa, illallinen ihanan Embankmentin varrella ja drinkit kaupungin kattojen yllä.

Ystävät

Elämyksiä rahalla toden totta saa, mutta rakkaita ihmiskontakteja ei. Siksi matkan päätarkoitus on kaikesta toiminnasta huolimatta täysin muualla. Tulemme tapaamaan reissun aikana joukon tärkeitä ihmisiä menneisyydestä, suurimpana jännitysmomenttina 20 vuoden takainen au pair -perheeni..! Sain heihin yhteyden sähköpostilla, ja tässä sitä nyt ollaan, lounastapaaminen sovittuna heti ensimmäiselle lomapäivälle. 4-vuotias hoidokki on laskujeni mukaan nyt 24-vuotias nuori nainen. Tämä on jotain niin uskomatonta, etten uskalla analysoida asiaa tarkemmin etukäteen.

Lontoossa tapaamme myös entisen kämppikseni/kurssitoverini Piian perheineen. Suunnitelmissa on kohdata vanhoilla kulmilla Greenwichissä, säiden toivon mukaan suosiessa puistopiknikin merkeissä. Piian kanssa kuljimme koko kolme opiskeluvuotta tiiviissä symbioosissa, ja on huikeaa, että yhteytemme on säilynyt näihin päiviin.

Birmingham

Kuuden päivän mittaisen reissun huipennus ja koko suunnittelun lähtökohta johtaa Lontoosta reilut 160 kilometriä ylöspäin Birminghamiin, jonne porukkamme neljäs jäsen AM perheineen päätyi jäätyään hänkin opiskeluiden päätteeksi Englantiin. Kuusi vuotta sitten juhlimme uskomattomat, ikimuistoiset häät Argentiinassa Buenos Airesissa. Tuolloin tanssittiin pöydillä lattarien tahdissa aamunkoittoon, nyt mukana menossa on yhteensä neljä pikkupoikaa, joista yksi minun ja ja Ninan supersuloinen kummilapsi. Birminghamin agenda on tätä kirjoittaessa vielä auki. Minulle on luvattu grilli, aurinko, kuplivaa ja sylillinen ihania naisia, mikä sisältää kaiken olennaisen <3 

Passien voimassaolo on tsekattu (viime kesästä oppineena..!), tukku puntia vaihdettu ja kevätvaatteet viritetty. Kuopus valittaa kurkkua ja illalla kipaistaan lääkärissä, tietenkin. Mutta ei anneta sen häiritä. Sydän sulaa onnesta. Lontoo, me tulemme!