Englantilainen pääsiäinen osa 2

Kolmantena Lontoo-aamuna niveliä kolottaa. Kahden päivän tauoton ravaaminen on tehnyt tehtävänsä. Tällä kertaa lapset ovat eniten innoissaan liikkeellelähdöstä, eikä ihme: heille on luvattu koko päiväksi salaista spesiaaliohjelmaa, jota edellisenä iltana aikuisten kesken junailimme.

Paukkaamme ensi töiksemme kuopuksen kanssa kulman taakse lähikadulle ensimmäisen tielle osuneen parturin ovelle. Kaverin tukka on sojottanut koko reissun ajan hallitsemattomasti jokaiseen ilmansuuntaan. Puolta tuntia myöhemmin liikkeestä astuu ulos parilla vuodella vanhentunut, huomattavan tyylikäs nuorimies. Kettärä mutsi ehtii sillä aikaa karata viereiseen ostoskeskukseen paikkaamaan aiemman shoppailureissun aiheuttamaa pettymystä.

Lähdemme suunnistamaan matkaseurueemme voimin kohti National History Museumia. Perillä käy ilmi, että koko Lontoo on päättänyt viettää pääsiäislauantain kyseisessä ilmaisessa kulttuurikohteessa. Museo on toteutukseltaan omaa luokkaansa ja äänitehostetut, hampaitaan napsuttelevat dinosaurukset vetävät pojat hiljaisiksi. Dino-osaston koluttuamme päätämme kuitenkin luovuttaa. Ensi kerralla enemmän, toivon mukaan vähemmällä ryysiksellä.

Lounasajan lähestyessä jännitys kasvaa. Olemme viljelleet pitkin aamua vihjeitä elämää suuremmasta ruokaelämyksestä. Talsimme sillan yli kohti Southbankia, joka kylpee ah niin ihanassa auringonvalossa. Terasseille on aseteltu rivi riviin aurinkotuoleja ja ihmiset talsivat joenvartta pitkin leppoisasti. Yo! Sushin ulkopuolella lapsilla välähtää – sushia! Eikä mitä tahansa sushia, vaan lasten all time lempiruokaa kahmalokaupalla hihnalla, joka kuljettaa annoksia verkkaisesti pöytämme ohi. Poikien ilmeet ovat näkemisen arvoiset.

Reilua tuntia myöhemmin olemme pökrätä saatuamme laskun. Sekä listalta että hihnalta kaapatut kalariisipalleroiset kustantavat yhteensä 170 euroa. Kerrankos sitä, lomalla! Tästä ei sushitaivas parane.

Jälkiruoat nautimme jäätelön ja proseccon muodossa viereisellä terassilla. Aurinko porottaa, takanamme siintää komea London Eye, Pokemoneja hyökkii poikien puhelimiin edestä ja takaa, ja museosta hankittu pehmodinosaurus haluaa istua vuorotellen kaikkien päässä. Hetki on parasta Lontoota, voisin sulkea silmäni ja jäädä tähän.

Vatsat täynnä ja lompakot keventyneinä jatkamme matkaa kulman taakse, jossa kohtaamme keltaisen ajoneuvon. On aika hypätä Duck Tours -bussin kyytiin! Viiletämme pitkin Lontoon katuja hilpeän selostuksen siivittämänä ja saamme muun muassa tietää, että yksi yö tienvarren luksushotellissa maksaa reilut 20 000 euroa – lisähuomiona, ettei aamupala kuulu hintaan. Tutut kadut vilisevät silmissä, naurattaa. Takaisin joen varrelle kurvatessa kyyti huipentuu: Kuuluu molskis, kun bussi syöksyy Thames-jokeen. Tästä ei turakaismeno parane! Tunnelma olisi täydellinen joenvartta pitkin lipuessa, ellei puolella seurueesta olisi infernaalinen vessahätä.

Virallisen osuuden päätteeksi päivä on jälleen pitkällä. Mies haluaa takaisin kämpille katsomaan formuloita ja kaikki muut lepäilemään, paitsi yksi edelleen shoppailunhimoinen rouva. Vapaa-anomukseni vielä pieneksi tuokioksi menee kertaalleen läpi. Niinpä hyppään metrosta taktisesti Oxford Streetin kohdalla ja lähden kipittämään katua vastakkaiseen suuntaan. Tällä kertaa onni on puolellani: kohtaan lempikenkäkaupassani The Officessa kaksi täydellistä kenkiäparia roimalla alennuksella, viimeisinä pareina omassa koossani. Kyllä kiitos, otan molemmat. Myös muutama vaatekappale hyppää kassiin kenkien kavereiksi. Helpottaa, oi vihdoin helpottaa!

Takaisin kämpillä päätämme pyörtää illallissuunnitelman. Kukaan ei kaipaa toiminnantäyteisen päivän päätteeksi enää ravintolaa. Peruutamme pöytävarauksen ja päätämme hakea kulman takaa takeawayta. Nina on hautautunut tyytyväisenä sohvaan ja usuttaa minut ja miehen ruoanhakumatkalle kaksin. Käytte myös yksillä, kuuluu käsky. Gotta love your friend <3 Hetkeä myöhemmin naukin vilkkaan pääkadun varrelta löytyneen pubin terassilla vanhaa lempijuomaani Southern Comfort with ginger ale Lontoon lempeässä kevätillassa. Seuralainen vieressä on muikeana hänkin. Kaksin pubissa ulkomailla, se on harvinaista herkkua se!

Seuraavana aamuna on aika heittää Lontoolle haikeat hyvästit. Onneksi matka ei ole vielä suinkaan ohi. Nappaamme jälleen uberin kohti Marylebonen juna-asemaa, josta kyytimme kohti Solihullia lähtee. Ennen junan lähtöä ehdimme nauttia aseman pubissa aamiaisen – englantilaisen kaikkine herkkuineen tietenkin. Hyvästi, vyötärö!

Raiteet kuljettavat Lontoosta Birminghamin kupeessa sijaitsevaan Solihulliin reilussa puolessatoista tunnissa. Viiletämme ohi vehreiden peltojen, kukkuloiden ja lammaslaumojen. Kiskon hattua syvemmälle päähän lapsen pöllittyä aurinkolasini.

Pääteasema ilmestyy kohdalle täysin yllättäen. Seuraa kaoottinen junasta poistuminen ja lasten ja tavaroiden laskeminen. Hetkeä myöhemmin aina yhtä hilpeä hostimme AM kurvaa juna-aseman parkkipaikalle valtaviin vappulaseihin sonnustautuneena. Riemuloman kakkososuus on virallisesti startannut!

Perillä perhe AM:n luona meidät vastaanottaa täyden palvelun pääsiäislandia. Ruokahuone on kuorrutettu kauden koristeilla lattiasta kattoon, uunista tulvivat ilmoille herkulliset aromit, käteen törkätään kuohuva ja ihana kummipoika uskaltaa tulla heti halaamaan. Istun alas päästä pyörällä. Uusi majoituslaitoksemme on Lontoon jälkeen kuin palatsi; siistiä, kaunista ja kotoisaa, jossa palvelu pelaa ennen kuin ehtii silmää räpäyttää. Yritän tarjoutua auttamaan, mutta emännällä on homma rautaisasti hallussa.

Avaamme pääsiäisen huikean ruokafiestan merkeissä. Tarjolla on lihaa kaikissa muodoissaan kera täydellisen punaviinin. Yhdeksän hengen iloinen illallinen nostaa desibelit kattoon, nuorin hurmuri nappaa kakofonian turvin makupaloja salamannopealla ranneliikkeellä muiden lautasilta. Tilanne on kaikessa hauskuudessaan absurdi: Tässä me istumme, vanha porukka suuren pöydän äärellä, mukana menossa aviomiehiä ja lapsia, kaikki muuttuneena ja kuitenkin niin samanlaisena <3

Ylensyönnin päätteeksi päivä on jo pitkällä, mutta katsomme parhaaksemme käyttää yhä energiaa tursuava lapsiosasto iltalenkillä. Heivaamme pojat kulman taakse puistoon ja valjastamme kehiin juoksukilpailut. Oma kunto alkaa huolestuttaa kummipojan voittaessa sprintin joka kerta!

Takaisin kämpillä illanvietto jatkuu rennoissa merkeissä. Jossain kohtaa havaitsen lasten kadonneen yläkertaan. Könytessäni katsomaan, mitä leikkihuoneessa on tekeillä, havahdun iloiseen englanninkieliseen pulinaan. Kurkkaan salaa ovenraosta ja pääsen todistamaan sydäntälämmittävää skenaariota, jossa esikoisemme vetää pienemmilleen rautaisin ottein leikkiä sujuvalla englannilla, pikkuveljen hokiessa vieressä vakioilmaisuaan nice! Pienet lapset kyllä ymmärtävät suomea, mutta poikamme on päättänyt hyödyntää tilaisuuden harjoitella omaa kielitaitoaan. Tekee mieli ihan vähän kyynelehtiä. Jotain olemme tässä elämässä ehkä sittenkin tehneet oikein.

Meanwhile in downstairs:

Lopulta koko sakki pääsiäisjänöineen päivineen malttaa painua yöpuulle. Seuraavaksi päiväksi on nimittäin suunniteltu jälleen lasten toiveohjelmaa, joka vaatii aikuisilta kovaa kestävyyttä.

Huomenta! Lähdemme koko päiväksi huvipuistoon! Nuoriso repeää onnesta aamiaishilloleivät suupielistä roikkuen. Tämän enempää ei viimeiseltä lomapäivältä voi toivoa. Läheiseen Drayton Manoriin karauttaa vajaassa puolessa tunnissa, ja perhelipun hinta on viime päivien törsäyksen huomioon ottaen kohtuulliset 80 puntaa.

Perillä hajaannumme perheittäin omille teillemme. Vilkaisen kaihoisasti possujunien suuntaan, mutta ei, isot lapset haluavat viikinkilaivaan, vuoristorataan ja yrjökieputtimeen. Mies kieltäytyy jyrkästi viimeisimmästä, ja hetkeä myöhemmin luulen oikeasti kuolevani vinhasti pyörivän rinkulan singotessa minut ja paniikissa karjuvan jälkikasvun kohti kuuta. Uudestaan, toteaa esikoinen kyydin päätteeksi.

Toisia naurattaa, toisia ei - toistaiseksi!

Reilut neljä tuntia myöhemmin pyyhin koleasta ilmasta huolimatta tuskanhikeä ohimoiltani. Pikkuväki pölähtää kikatellen Tuomas Veturi -maailmasta keskusaukiolle, hauskaa on ollut mutta enää ei jaksa. Näemme täydellisen tekosyyn pistää pillit pussiin itsekin.

Hengittelen syvään aluetta reunustavien kirsikkapuiden alla. Päivä korvaa kesän Linnanmäki-reissun, korvaahan..?

Viimeisenä iltana haikeus alkaa puskea päälle. Ahdistaa, ei pysty makoilemaan jouten. Mies vaatii saada grillata, ja niin kipaisemme taksilla Solihullin keskustan Marks & Spencerissä noutamassa tykötarpeet. Meat fiesta, one more time. Viimeiset kuulumiset, viimeiset suunnitelmat, milloin kenties seuraavan kerran nähdään.

Minä ja kummipoika lapsen ihanan äidin luvalla <3

Heräämme uuteen päivään ilman emäntää. AM on joutunut lähtemään aamuvarhaisella Lontooseen työmatkalle. Puramme poikien kanssa viimeiset energiat aamukävelyllä lähialueen isoimpaan leikkipuistoon. Linnut laulavat ja satumaisen vihreä ruoho häikäisee. Suljen silmäni ja keskityn imemään tunnelmaa varastoon.

Bussin nytkähtäessä liikkeelle Birminghamin lentokentältä kohti Lontoon Heathrowta (pitkän säädön myötä kustannustehokkain vaihtoehto) mieli on samaan aikaan haikea ja iloinen. Pääsiäinen Englannissa vei huikealle muistojen matkalle, viihdytti, lämmitti ja nosti tunteet pintaan. Olen suunnattoman onnellinen, että reissu toteutui ja onnistui näin hyvin.

Tällä hetkellä tunnelma on luisumassa jälleen hepulin asteelle. Lontoon tomu on ehtinyt hädin tuskin laskeutua, kun on aika palata laukku uudestaan. Huomenna nimittäin koittaa kevään hartaasti odotettu spektaakkeli: naapurinrouvan nelikymppiset Amsterdamin keväässä! Ollaan niin jännän äärellä.