Lokakuu Espanjassa, OH YES.

Huidon kättä säkkipimeässä kohti öistä mölynlähdettä matkapuhelinta, joka tuuttaa menemään karmeinta herätysääntä ikinä. Vaimennan raastavan kilinän ja vilkaisen kelloa; kyllä, se on toden totta 03.45. Vielä alkuvuodesta tuntui hyvältä idealta lunastaa edulliset lentoliput Alicanteen klo 06.40 aamulähdöllä. Tätä minä halusin, muistutan itselleni noustessani silmät verestäen ja täristen puoli-istuvaan asentoon.

Keittiön suunnalta kantautuu hyväntuulinen tohina. Kahvi tippuu, poikia toisensa jälkeen pölähtää makuuhuoneistaan ja mies rallattelee iloisena heitellen laukkuihin viimeisiä tavaroita. Vähitellen fiilis tarttuu. Syyslomamatkaa Härski-vaarin Espanjan-tiluksille on odotettu hartaasti koko vuosi, ja se hetki (penteleen aikainen sellainen) on nyt käsillä. Saan itseni lopulta 20 minuutissa lähtökuntoon ja siltä myös näytän, mutta nyt ei takerruta tyyliseikkoihin. Kiskon villahuivia tiukasti kaulan ympärille juostessani tihkusateen alta autoon. In your face, Suomen lokakuu, me häivytään nyt!

Seuraava selkeä muistikuva on havahtuminen lentokoneesta tarjoilukärryn kilinään. Olemme jollain ilveellä onnistuneet könyämään turvatarkastusten läpi oikealle lähtöportille, vajoamaan Norskiporskin kapoisiin penkkeihin ja vaipumaan kuolantäyteiseen jatkohorrokseen jo ennen koneen nousua. Tämäkin päivä nähtiin: Freebird ei halua kuohuvaa, haluaa ison kupin kahvia sekä rauhaa ja hiljaisuutta.

Perillä Espanjassa tunnelma keikahtaa ympäri nanosekunnissa. Heti terminaalin ulkopuolella lämpöaalto kietoo pohjoisen turakaiset syleilyynsä. Avaamme vuokra-auton ikkunat, käännämme espanjankielisen rallatuksen kaakkoon ja kiljumme yhteen ääneen. Karvareuhkat ja pilkkihaalarit lentävät takakonttiin, sillä kesä on tehnyt comebackin.

Kolmas (plus miesväen toinen) kerta härskilandiassa on kuin kotiinsa saapuisi. "Minä mitään karttaa tarvitse", mies tuhahtaa kaartaessaan vaaleankeltaiseksi rapatun talorivistön välistä oikealle kadulle ja jykevän rautaportin eteen, joka hitaasti aukeaa. Takaa paljastuu lasten ainoa ja paras lempivaari, toppiin, hiphop-sortseihin ja hikiliinaan sonnustautunut kätkättävä hahmo, ja sillä sekunnilla kaikki on kuin ennenkin.

Pojat kirmaavat Härskin sylin kautta uima-altaalle (saamarin kylmää!), omaan huoneeseensa, portaat ylös ja alas ja takaisin pihalle. Missä tuliaislaukut, missä wifin salasana, kauhea nälkä, vaari vaari vaari! Suomituotteet kaivetaan esiin, vaatteet puretaan kaappeihin (komento on samaa luokkaa kuin nuoruusvuosinani) ja uudistettua vierasvessaa ihastellaan asiaankuuluvin huokauksin porukalla. "Josko hetkeksi poistuisitte..", saan lausuttua möykän keskellä. 

Kello ei käy vielä puoltakaan päivää, kun loma starttaa täydellä volyymilla. Kurvaamme pyyhkeet, uimalasit ja aurinkotuolit tanassa kohti Guadamarin lähirantaa ja Casablancaa, lähikylän vanhaa tuttua kantaravintolaa. Hetki, kun lasillinen kylmää valkoviiniä ja kokoelma herkullisia ruoka-annoksia kannetaan eteen, kiteyttää kaiken. Aurinko porottaa ilmoille lämpöä 27 asteen volyymilla, meren kohina sekoittuu puheensorinaan ja jälkiruokajäätelö sulaa näpeille. Juuri nyt rakastan koko maailmaa.

Ravintolasta siirrymme pykälän verran eteenpäin hietikolle ja siitä suoraan mereen, joka tarjoaa todellisen yllätyksen: vesi on lämmintä..! Ensihavainnon tekee huomattavan kylmänkammoinen esikoinen, jonka rohkaisemana sukellamme koko seurue aaltoihin. Tätä emme osanneet odottaa; josko nopeasti pystyisi kastautumaan, olin uumoillut ennen matkaa. Mutta toden totta, lokakuinen etelänmeri hohkaa lämpöä voimakkaammin kuin viime kesän aikana Kroatiassa konsanaan. Rojahdan raukeana aurinkotuoliin lasten heittäytyessä aaltojen vietäväksi, läiskiessä märkää santaa toistensa niskaan ja kirmatessa peräkanaa rantaviivaa pitkin. "Kiitos isä ja äiti", isoveli lausuu silmät onnesta sädehtien. Kyllä, tätä varten kannatti kärvistellä.

Erityisesti "lumiukko espanjalaisittain" lämmittää sydäntä!

Iltapäivä ehtii taittua pitkälle kunnes maltamme lähteä takaisin kotiin. Kalastelen viimeisiä muurien sisäpuolelle kantautuvia auringonsäteitä appi-vävy-taisteluparin aloittaessa grillausseremoniat. Iltakahdeksaan mennessä casa Härskin takapiha on taittunut varjoisaksi, mutta lämpö on ja pysyy. Haarukoin home made gourmet-tason annosta paljain jaloin lempeässä syysillassa ja mietin yhä, onko tämä todellista. Tuhdin satsin päätteeksi koko seurue vaipuu syvään uneen.

Huomenta Espanja, huomenta San Fulgencio, huomenta määkyvät aamulinnut ja tuore kahvi! Kipitän yöpaitasillani yläkerran parvekkeelle ja tuijotan kauas horisonttiin merelle kuppostani puristaen. Ero normaaliin kotiarkeen on kouriintuntuva, mutta samalla paradoksaalisesti tuntuu, kuin olisi kotonaan. Kello käy verkkaisesti, väreilevä ilma enteilee kuumaa päivää, mihinkään ei ole kiire. Takana on harvinaisen raskas alkusyksy yllättävine huolineen, mutta tässä hetkessä kaikki on hyvin.

"Josko ostoskeskukseen?" kajauttaa sängystä ylös pungertanut mies ensi sanoikseen. Sinkoan valon nopeudella irti lepotuolistani. Herra Freebird, tuo antishoppailija, haluaa ensimmäisenä kokonaisena lomapäivänään törsäämään La Zenian ostosparatiisiin. En tiedä, kuka on vastuussa lääkityksen vaihdoksesta, mutta nyt ei ole aikaa miettiä - vamos!

Perillä Alicanten provinssin suurimmassa shoppailukompleksissa pulssi nousee odotetusti sataan. Astumme sisään heti parkkipaikalta megalomaaniseen urheilukauppaan. Tällä kertaa tärisee myös Adidaksen makuun päässyt nuoriso. Ostoskasseihin nakataan lenkkitossuja ja t-paitoja silmät vetisinä kiiluen. Urheiluosaston jälkeen kuskin virkaa hallitseva mies antaa armollisesti perinteisen tunnin option "rouvien rättikaupoille". Katoan väkimassaan jälkiä jättämättä - ja vaivun perinteiseen paniikkiin. Kello käy, pakko ostaa, mikään ei näytä miltään. Tuntia myöhemmin olen hiestä märkä ja kannan olallani kasseja, joissa on kummilasten joululahjat, juuri se mekko, josta haaveilin, sekä miehen bonuksena sponsoroima huikea hippifarkkutakki. Kiitos kesän mittaan säästetty raha, joka toden totta tekee onnelliseksi.

Takaisin härskilandiassa shoppailusta kuumottuneet pojat uskaltautuvat jääkylmään uima-altaaseen. Tänne Välimeren lämpimät aallot eivät kantaudu, mutta lasten paksu nahka kestää kylmän kohtelun.

Loput neljä kokonaista päivää sekoittuvat rennonraukeaksi kuuman rantahiekan, sulavan jäätelön, spontaanien päiväunien ja aurinkorasvasta tahmaisen päivettyvän kehon kyllästämäksi cocktailiksi. En ole eläissäni viettänyt näin aktiviteettivapaata lomaa, mutta juuri nyt tuntuu sattuneista syistä hyvältä tehdä ei varsinaisesti mitään. Heräämme aamuisin verkkaisesti, pakkaamme auton ja suuntaamme lähialueen uimarannoille. Sukellamme alloissa, rakennamme hiekkalinnoja ja vallihautoja, nukahdamme aurinkovarjon katveeseen, ahmimme päivän kolmannet jäätelöt rantabaarissa ja lounastamme rantaraittia reunustavissa ravintoloissa, joissa kesäkuukausille tyypillinen tungos loistaa poissaolollaan. Parkkeeraus on high season -kuukausista poiketen ilmaista, eikä missään joudu odottamaan.

Raukea tunnelma tarttuu normaalisti toiminnannälkäisiin lapsiin. Kukaan ei määy puhelinta tai pleikkaria, kuopus ottaa matkalle lainatun kirjan vapaaehtoisesti rannalle mukaan (!).

Hetkittäin maltamme pungertaa ylös vaakatasosta yksittäisiä pieniä ohjelmanumeroita varten. Kuten toisena iltana lasten ilmoittaessa silmät loistaen haluavansa "sinne ihanaan baariin!" Espanjan lapsiystävälliset ulkoilmabaarit tekivät viime kesänä alaikäisiin lähtemättömän vaikutuksen, ja mankuna visiitistä Härskin lähikuppilaan yltyy yltymistään. Aikuisia väsyttää, mutta pakkohan se on yöjalkaan, nuorison takia. Jännittyneet pojat siemailevat pimeässä loistavia drinkkejään vilkuillessani salaa kelloa, saako jo lähteä takaisin nukkumaan. Tämä ei ole biletysloma, ja hyvä niin.

Rahalla saa lapsicocktailien lisäksi elämyksiä Go Kart Orihuelan cartingradalla, joka on luvattu odotettuna ohjelmanumerona jo ennen matkaa. Kerrankin ei tarvitse vetää itkupotkuraivareita, sillä kuopuksen pituus riittää yksinajeluun. Päivystän kamera tanassa, kun isäpoika-kolmikko karauttaa menopeleillään kurvit suoriksi.

Boys will be boys, ikään katsomatta!

Koska energiaa nähtävästi riittää, polvenkorkuiset köytetään ajelun päätteeksi isoihin naruihin ja pompulla korkeuksiin.

Kesken lomaa ylitämme itsemme pukeutumalla oikeisiin vaatteisiin ja raahautumalla isolle kirkolle Alicanteen, jossa on meneillään Hondan Ocean Race -tapahtuma. Venefriikki hra Freebird sekoaa täysin muiden pidellessä möykän keskellä korviaan.

Onneksi kaupungin kuvankauniin rannan puolella on rauhallisempaa, joskin aallokko on yltynyt tuulisena päivänä huomattavan voimakkaaksi. Pitääkö olla huolissaan, käy mielessä poikien paiskautuessa tyrskyissä riemusta kirkuen.

Tätä kuvaa voisin tuijottaa tuntikausia <3

Välillä täytyy levätä, ottaa välipalaa (espanjalaiset maitotuotteet, laktoosi-intolerantikon unelma!) sekä luonnollisesti muistaa suojaus auringolta.

Viimeisenä iltana turakaiset kolmessa polvessa siirtyvät samaiseen rantaravintolaan, jossa koimme loman alkumetreillä suurta onnenhuumaa siitä, että kaikki on vasta edessä. Nyt iho on ehtinyt päivettyä, hiukset rastoittua ja mieli rauhoittua kuuden seesteisen päivän päätteeksi.

Sikäli mikäli seesteisestä voi puhua pallokalojen suvun kohdalla. Tunnelma luisuu kohti täysmittaista hepulia sitä mukaa kun lautaset tyhjentyvät. "On mahtavaa, että sä oot niin sekaisin", esikoinen on jo aiemmin lausunut vaarilleen. Seikkailuille ja ennenkokemattomalle on paikkansa, mutta vähintään yhtä ihanaa on ladata akkuja seurassa, jossa muutkin nauravat vedet silmissä omille jutuilleen. Ennen niin kaukainen toinen koti on Amerikan sijaan nyt reilun neljän tunnin lentomatkan päässä, ja pelkkä tieto siitä lämmittää sydäntä.

Kiitos elämämme syyslomasta. Sanat eivät yksinkertaisesti riitä <3

Loppuun Freebirdin ilmaiset vinkit siitä, kannattaako etelänmerille matkustaa sesonkiaikaan enää lainkaan. Parasta off seasonissa oli:

- Naurettavan halvat lennot, reilut 500 euroa neljältä hengeltä hyvissä ajoin jo alkuvuodesta ostettuna
- Täydellinen sää keskilämpötilanaan 27 astetta, ei liian kuuma eikä välitöntä palamisen vaaraa, koko päivän selvisi yhdellä rasvauskerralla
- Lämmin merivesi, mikä ei merkittävästi eronnut viimekesäisestä
- Turistimassojen poissaolo! Ei jonoja, sen sijaan hyvää ja espanjalaisittain nopeaa palvelua
- Lentojakin naurettavammat hinnat suurimmassa osassa ravintoloita. Neljän hengen lounas juomineen keskimäärin 40 euroa ja rapiat sekä San Fulgencion paikallisessa juomat neljälle (joista yksi noin tuopillinen Baileysia) yht. 6 euroa. Itkimme onnesta koko matkan.

Budjetille oli tarvetta, sillä vuosi 2017 on pitänyt sisällään poikkeuksellisesti seitsemän huikeaa matkaa. Ja koska mikään ei riitä, yksi on vielä edessä...